Kadonneen esivanhemman metsästys

Reilut sata vuotta sitten vaarini Edvard Priha, äitini isä, tarvitsi rahaa, minkä vuoksi hän myi perimänsä talon Valkealan pitäjän Kouvolan kylässä ja muutti Iitin Haapakimolaan. Myös Eetun vaimo Miina oli syntyään Prihoja ja hänelle kaukaista sukua; Priha oli yleinen nimi Kouvolassa. Muutama vuosisata aikaisemmin suvun nimenä oli ollut Kouvo, josta tämä pieni rantakyläkin oli saanut nimensä. Priha on vanha sotilassuku, jonka rustholli Kymijoen varrella lähetti hakkapeliittoja ja karoliineja milloin mihinkin sotaan, joita käytiin Ruotsin kuninkaan yhä suuremmaksi kunniaksi.

Ajan tavan mukaan Prihat yleensä avioituivat samassa kylässä tai pitäjässä asuvien kanssa, mutta vuoden 1696 paikkeilla Akseli Niilonpoika oli nainut rustholliin emännäksi Anna Dorotea Petterintyttären, jolla oli outo sukunimi Hage. Mikä hän oli naisiaan?

Nimestä on käytetty myös esimerkiksi muotoja Hagen tai Haag, kai sen mukaan miten kirjoittaja on kuulemansa tulkinnut. Saksalaisperäistä Hage-, Haag- tai von Hagen -sukua oli tuolloin Baltiassa, mutta myös Suomessa kauppiaina ja sotilaina. Kovin yleinen tämä nimi ei ollut varsinkaan talonpoikaissuvuissa.

Edvard Simonpoika Prihan esivanhempia geni.com-verkkopalvelussa
(kuvan saa suuremmaksi sitä napsauttamalla)

Prihan suvussa kerrotun tarinan mukaan sukuun naitiin saksalainen aatelisneito 1600-luvulla. Sekä Prihan rustholli että Pyhtäällä Kymijoen alajuoksulla tilaa pitänyt ratsumestari Reinhold Johan von Hagen olivat 1600-luvulla asettaneet ratsukon samaan Karjalan ratsurykmentin komppaniaan. Niinpä Prihat ja von Hagenit erittäin todennäköisesti tunsivat toisensa ja myös saattoivat sopia naimakaupoista. Anna Dorotean isä oli mahdollisesti kapteeni Petter von Hagen. Anna Dorotea Hage on hyvinkin saattanut olla Reinhold von Hagenin ja tämän puolison Dorotea Susanna Ridderin pojantytär. Mitään yksiselitteistä mainintaa näistä sukulaisuussuhteista ei asiakirjoista löydy, kuten ei juuri muistakaan sen ajan Suomen alueella asuneista.

Suvun esivanhemmista kiinnostuneelle tällä on merkitystä varsinkin siksi, että von Hagenin ja Ridderin, kuten aatelisten yleensäkin, sukulaisuussuhteet on dokumentoitu paljon tarkemmin kuin noiden aikojen tavallisten tallaajien. Niinpä von Hageneista lähtien on mahdollista seurata useita sukulinjoja taaksepäin esimerkiksi Euroopan moniin hallitsijasukuihin.

Itse asiassa ei ole kovin suuri ihme, jos 40 sukupolven takaisissa esi-isissä komeilee vaikkapa Kaarle Suuri. Koska jokaisella ihmisellä on kaksi vanhempaa, esivanhempien määrä kasvaa eksponentiaalisesti sukupolvi sukupolvelta. Neljäskymmenes sukupolvi on  teoriassa kooltaan 2 potenssiin 40 eli enemmän kuin ihmisiä oli 700-luvulla. Olisi erittäin epätodennäköistä, että Kaarle Suuri ei olisi esivanhempien joukossa (jos kaikilla esivanhemmilla olisi ollut yhtä suuret mahdollisuudet avioitua kenen tahansa aatelisen, maaorjan, kuninkaan jne. kanssa). Aivan toinen asia sitten on, kuinka varmasti tämän sukulaisuuden voi osoittaa.

Aristokratiasta elitokratiaan

Michael Young: Meritokratian nousu 1870–2033   |  

Michael Youngin lanseeraama 'meritokratia'-termi on jälleen ajankohtainen. Muutama viikko sitten taivasteltiin sitä, että opiskelupaikka collegessa lohkeaa, paitsi pääsykokeissa menestymällä, yleisesti myös lahjonnan avulla; opiskelupaikan ostaminen ei tosin ole mikään uusi ilmiö. Meritokratia on ollut tapetilla myös siksi, että poliitikot ovat aika ajoin pitäneet sitä toivottavana järjestelmänä, koska sen ajatellaan takaavan ihmisen menestymisen kykyjen mukaan. Tällaiset ajatukset osoittavat, että Youngin kirjan lukeminen on tainnut jäädä kesken.

Päälle päin ei aivan selvästi näy, että tämä kirja on nimenomaan varoitus tiestä, mitä pitkin ei pidä lähteä kulkemaan. Niinpä 1967 julkaistun suomennoksen kustantajakin, edesmennyt Weilin+Göös, kertoo takakansitekstissä vain ympäripyöreästi teoksen liittyvän mielenkiintoisella tavalla siihen, miten koulutusuudistus vaikuttaa yhteiskuntarakenteeseen. Peruskoulun valmistelu oli silloin kuuma poliittisen keskustelun aihe.

Meritokratian nousu on satiirinen dystopia, joka on kirjoitettu ikään kuin 2034 laadituksi historiikiksi, jonka tekijä ei peittele silmitöntä innostustaan tähän uuteen järjestelmään. Kirjan mukaan meritokratiasta tuli vallitseva järjestelmä 1950-luvulla, kun poliittiset puolueet pitivät sitä parempana kuin perinnölliseen asemaan ja varallisuuteen pohjautuvaa koulutusta ja työuraa. Korkeat perintöverot olivat jo sitä ennen alkaneet murtaa aristokratian vuosisataisen ylivallan perustaa. Vähitellen paljastuu, että laadukkaan koulutuksen takana on kuitenkin luokka-asema, koska alaluokkien lapset eivät ole kiinnostuneita koulutuksesta (eli joutuvat keskeyttämään opiskelun mennäkseen töihin). Meritokratia oli vain toinen tapa, jolla estettiin tasa-arvoinen kohtelu.

Jos vanhemmat olivat riittävän rikkaita, lahjatonkin lapsi saattoi yhä saada jonkinlaisen koulutuksen yksityisessä sisäoppilaitoksessa (kunnollista opetusta sai vain julkisen vallan säätelemissä kouluissa) ja toimia sitten vanhempien järjestämässä leppoisassa työssä vaikkapa lakimiehenä. Ne, joilla oli varaa ja mahdollisuuksia, yrittivät saada etuja seuraavalle sukupolvelle geenien muuntelulla ja älykkäitä lapsia adoptoimalla.

Älykkyyden testaaminen sai jonkinlaisen yleisen pääsykokeen aseman. Yksi tai muutama teini-ikäisenä tehty testi saattoi määrätä koko loppuelämän suunnan joko lahjakkaiden tai lahjattomien joukossa. Huono testimenestys tarkoitti myös heikkolaatuista koulutusta ja huonoa menestystä uusissa testeissä. Niinpä testaaminen johti jäykkiin psyykkisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin rajalinjoihin 5 %:n meritokraattisen eliitin ja tavallisten tallaajien välille. "Tiedämme, että ainoat hyvät ruumiillisen työn tekijät ovat ne, jotka eivät pysty mihinkään parempaan." Tekniikan kehittyessä nämä työntekijät korvautuivat automaatiolla. Joillekin löytyi sentään uutta työtä yläluokan kotien palvelijoina.

Meritokratia jyrkensi luokkajakoa, yläluokan asema parani ja alaluokan huononi. Samalla Ison-Britannian perinteiseen luokkajakoon perustunut poliittinen systeemi romahti. Meritokratia alkoi muistuttaa totalitarismia.

Työelämän olot muuttuivat ultralibertaarien unelmaksi, missä periaatteessa vain ÄO- ja soveltuvuustestien tuloksilla oli merkitystä. Niinpä esimerkiksi pyrkyrin syrjäyttämästä 55-vuotiaasta toimitusjohtajasta saattoi tulla toimistoapulainen, kunnes pääsi eläkkeelle 80-vuotiaana. Jossakin vaiheessa eläkkeet poistettiin kokonaan.

Oletettiin, kuten nykytodellisuudessakin oletetaan, että työelämässä noudatetaan neutraaleja pätevyyteen perustuvia palkitsemisperiaatteita. Vaikka meritokratian periaatteet olisivat eduksi liikeyrityksen toiminnalle, palkoista ja ylennyksistä päättävän henkilön mieltymykset ovat ratkaisevia. Kunnianhimo on kuitenkin aivan eri asia kuin kykenevyys ja älykkyys eri asia kuin henkilön hyödyllisyys organisaatiolle.

Alaluokkien arvostelun vaimentamiseksi säädettiin 2005 kaikille sama rahapalkka, mutta eliitti sai sen päälle kaikki kuviteltavissa olevat erityisedut. Samasta syystä ruumiillisessa työssä työaika oli 7 h/vrk, yläluokalla sanottiin olevan rajoittamaton (ajattelu)työaika.

Vähitellen aluksi naiset, sitten muutkin huono-osaiset alkoivat osoittaa mieltään meritokraattista systeemiä vastaan. Kertoja suhtautuu mielenosoituksiin ylimielisesti, koska alaluokan ihmisillä ei hänen mielestään ole tarpeeksi älykkyyttä muutoksiin. Kirjan loppu viittaa kuitenkin siihen, että maassa syntyi suuria mellakoita, ehkä myös inhimillisempään yhteiskuntaan johtavia reformeja.

Kirjan yksityiskohdat ymmärtää parhaiten, jos tietää jotakin Ison-Britannian 1900-luvun historiasta. Muille tekstin omaksuminen on paikka paikoin vaikeaa varsinkin höpöttävän, sinne tänne kaartelevan esitystavan vuoksi, jonka voi ajatella kuvastavan yläluokkaiseksi tekeytyneen kertojan maneereja. Kirjan kirjoittaja Michael Young (1915–2002) oli työväenpuolueen parlamenttiedustaja ja sosiologi.

Koska. Tosin

Koska meriin on muutamin paikoin kertynyt melkoisesti muoviroinaa jätehuollon puutteiden vuoksi, muovisten kauppakassien käyttöä on joissakin maissa ryhdytty rajoittamaan kassien maksullisuudella ja suoranaisilla kielloilla. Vaihtoehdoksi on jo pitkään tarjottu ympäristöystävällistä puuvillakassia. Varsinkin siellä, missä muoviroskat eivät päädy meriin. 

Tosin puuvillan kasvatuksen ekologinen jalanjälki on niin valtava, että puuvillakassia ei millään voi hyödyntää niin monta kertaa, että jalanjälki per käyttökerta jäisi pienemmäksi kuin muutaman kerran uudelleenkäytettävän muovikassin.

***

Koska Nestlé takavuosina markkinoi kehitysmaihin joidenkin mielestä tarpeetonta ja hintavaa äidinmaito­vastiketta, Nestlén kaikki tuotteet ovat Perkeleestä. Erityisen paljon Perkeleestä on firman tunnetuin tuoteryhmä pikakahvi, joka vierottaa ihmiskunnan sumpinvalmistuksen autuudesta. Pienen siivun armoa voivat kahvifirmat saada kapselikoneidensa ansiosta; kapseleissahan on sentään oikeaa kahvia.

Tosin käytetyt kapselit ovat yhä suurempi ongelma kierrätyksen kannalta. Kapselin eri osat ovat eri tavoin kierrätettäviä materiaaleja, eikä niitä ole helppo saada eroon toisistaan. Sen sijaan pikakahvin valmistusprosessi on tehokas ja syntyvät jätteet on helppo kierrättää teollisesti. Kahvikupillisen valmistuksesta ei jää jätettä ja myyntipakkauksen asiallinen kierrättäminen on helppoa.

Kirjoja hyllystäni

Eri syistä meille on kertynyt melkoisesti kirjoja, oikeastaan liikaakin. Kolmen huoneen kaikki mahdolliset seinät ovat täynnä hyllyjä jotka ovat täynnä kirjoja. Hyllymetrejä on kymmeniä ja kirjoja niin paljon, että laskeminenkin pelottaa.

Kirjoista kirjoittaminen on hauskaa ja hyödyllistä, joskus myös hankalaa. Hauskaa on perehtyä kirjailijoiden tapaan esittää asiansa, joskus jopa kirjan sisältö sinänsä on hauska. Hyödyllistä on yrittää estää oman kirjoittamistaitonsa lopullista rapautumista.

Kirjasta kirjoittaminen myös opettaa ymmärtämään kirjan sisältöä entistä paremmin. Jotta kirjasta voisi kirjoittaa, täytyy yrittää ymmärtää sen rakennetta ja esittämistapaa. Hankaluus on siinä, että tätä ymmärrystä on joskus kovin hankala muuntaa sellaiseen muotoon, että muutkin sen tajuaisivat.

Olen toiminut vuosikymmeniä kirjojen parissa kustannustoimittajana. Siitä huolimatta tai sen takia on joskus vaikea tajuta niitä hienoja ajatuksia, joita oikeat kriitikot esittävät lukemistaan kirjoista. Luultavasti olenkin sekä tyhmä että tosikko.

Keittiöremontti for Dummies

Vajaa kymmenen vuotta sitten muuttaessamme nykyiseen asuntoomme oli keittiö siinä kunnossa mihin silloinen omistaja oli sen kyhäyttänyt 2000-luvun alun putkiremontin jälkeen. Kaapit olivat ohutta lastulevyä ja ennen kaikkea säilytystiloja oli toivottoman vähän. Silloin keittiön kohentaminen jäi muiden kiireiden, mm. kesäpaikan rakentamisen, takia. Nyt kuitenkin keittiön ehostaminen tuntui passelilta.

Ensin selvitin, minkälaiset kalusteet tuohon pieneen keittiökomeroon saisi mahtumaan. Suuren ruotsalaisen huonekalujätin netissä toimivasta suunnitteluohjelmasta oli melkoisesti apua, kunhan ohjelman käyttöä oli hetkisen opetellut. 

Edellisen asuntomme keittiökalusteet olimme hankkineet 1990-luvun alussa saman firman myymälästä Ruotsista, silloinhan ketju ei vielä ollut rantautunut Suomeen. Matka Tukholmaan kannatti erittäin hyvin, sillä ostopaikka oli todella halpa. Nythän sinikeltaisia myymälöitä on täälläkin monessa kaupungissa, mutta yhtä silmäänpistävän edullisia tuotteet eivät enää ole.

Tavarat rahdattiin nyt useassa erässä farmarin takaosassa, sillä yhdellä kertaa ne olisivat vaatineet ainakin pakettiauton ja runsaasti varastotilaa.

Tästä päästäänkin keittiöremontoijan ensimmäiseen perussääntöön:
– Lähes tärkein seikka on tavaraliikenteen hoito. Keittiökalusteita uusittaessa täytyy olla paikka entisissä kaapeissa säilytetyille tavaroille ja vanhat kalusteet vievät hajotettunakin paljon tilaa.

Toiseksi:
– Kalusteet ja niiden sijoittelu on mietittävä etukäteen riittävän tarkasti. 60 cm leveää kaappia ei saa sopimaan 59,5 cm leveään tilaan. Tietysti on tilauksesta saatavana juuri oman keittiön mittoihin sopivia kalusteita, mutta normaalimittaiset kaapit ovat aina merkittävästi halvempia kuin mittatilauskalusteet. Jos ei pidä kaappirivin reunaan jäävistä tyhjistä tiloista, niihin voi sijoittaa vaikka peitelevyn.

Kolmanneksi:
– Kalusteiden kokoonpano-ohjeisiin kannattaa tutustua tarkkaan ja niitä on syytä noudattaa, vaikka ne joskus vaikuttavatkin vähän hölmöläisiä varten laadituilta. Ohjeissa saattaa olla parikymmentä sivua varoituksia kymmenillä eri kielillä ja varsinaiset ohjeet kuvasarjana. Peruskaapit ovat yleensä helposti koottavia, mutta vähänkin erikoisempia konstruktioita voi joutua hieman miettimään.

Tässä keittiön alaosa ennen lattianpäällysteen uusimista:

Pienessä keittiössä on nyt kaikkiaaan 16 kaappia, joissa on yli 40 laatikkoa ja hyllyä, joihin hukata tavaroita.

Aurinkoisia elektroneja, osa 2

Jääkaappi on ongelma, jos huvilan sähkö tulee aurinkopaneelista. Jos sähköä ei ole ollenkaan, voi käyttää nestekaasujääkaappia, mutta kaasupulloja täytyy varautua vaihtamaan aika usein. Oma kaappimme toimi alkuaan sekä nestekaasulla että 12 V:n ja 230 V:n sähköllä. Kaappi on luotettavana pidettyä merkkiä, mutta parin kolmen vuoden käytön jälkeen nestekaasusysteemiä ei saanut enää syttymään. Jääkaapin viereen olin aikoinani asentanut 12 V:n pistorasian, mutta koska akulta siihen tuleva sähköjohto kiertää ensin muiden huoneiden kautta, se on tarpeettoman pitkä ja lisäksi ohut, 2,5 mm2. Jääkaappi kuluttaa paljon sähköä ja sen kytkeminen päälle pudotti jännitteen niin alas, ettei jääkaappi toimi 12 V:lla.

Seuraavassa vaiheessa meillä oli jääkaapin sähkönlähteenä 600 W:n invertteri, joka muuntaa aurinkopaneelien 12 V:n jännitteen 230 V:n vaihtovirraksi. Kun jännite on 230 V, ei muutaman metrin johto invertteriltä jääkaapille juurikaan pudottanut jännitettä. Yöksi sekin oli kytkettävä pois päältä, ettei aurinkosähköjärjestelmän säädin olisi sulkenut kaikkia sähköjä pois akun liian pienen jännitteen takia. Tämä systeemi toimi kohtuullisen hyvin monta kesää, mutta tämän vuoden heinäkuun lopussa halpis-invertteri hajosi.

Selvittelin ensin jääkaapin vaihtamista pieneen 230 V:lla toimivaan kompressorijääkaappiin. Kompressorijääkaappien hyötysuhde on paljon parempi kuin kylmälaukkujen tai absorptiokoneistoisten kaappien eli samalla sähkömäärällä saa enemmän kylmää. Paneeleista olisi saanut aivan riittävästi sähköä, jonka voi invertterin avulla muuntaa kaapin vaatimaksi 230 V:n vaihtovirraksi. Muiden käyttäjien kokemusten perusteella näytti kuitenkin siltä, että kompressorin käynnistyminen vaatisi vähintään 1500 W:n tehoisen invertterin, mikä on melkoisen suuri ja hintava mötikkä. Toinen vaihtoehto olisi suoraan 12 V:lla toimiva kompressorijääkaappi, mutta silläkin on hintaa puolisen tuhatta. Ei hyvä.

Jonkin aikaa meillä oli käytössä 12 V:lla toimiva kylmälaukku, mutta pieni mikä pieni. Niinpä vedin uuden kaapelin suoraan säätimeltä jääkaapin viereiseen pistorasiaan. Kaapeli on nyt aikaisempaa huomattavasti lyhyempi ja paksumpi (4 mm2). Vaikka jääkaapin päälle kytkeminen pudottaa jännitettä hieman, se kuitenkin riittää ja kaappi kylmenee – jos aurinkoa riittää.

Aurinkoisia elektroneja

Sähkö on mukava syrjäiselläkin vapaa-ajan asunnolla, mutta sitä ei saa ilmaiseksi. Vuosikymmen sitten sähkölaitoksen verkkoon liittyminen saattoi haja-asutusalueella maksaa kolmisen tuhatta euroa, nyt jo lähes kymmenen tuhatta. Sähkölaitosten inflaatio näkyy pyörivän aivan eri lukemissa kuin ihmisten tulojen nimellinen nousu.

Vakinaisissa asunnoissa sähköä pidetään välttämättömyytenä, jonka myynnissä sähkölaitokset saattavat melko surutta hyödyntää alueellista monopoliaan. Vaikka kuluttaja on jo parin vuosikymmenen ajan voinut kilpailuttaa johdosta saatavan sähkön hintaa, suuriman osan sähkölaskusta vievät paikallisen sähkölaitoksen laskuttamat siirtohinnat.

Liittymämaksut ja muut perustamiskustannukset nousevat nykyisin jo niin suuriksi, että paljon pienemmälläkin rahalla saa esimerkiksi vapaa-ajan asuntoon tehokkaan aurinkovoimalan tai aurinko- ja tuulivoimalan yhdistelmän, josta riittää sähköä jokseenkin kaikkiin tarpeisiin lämmitystä lukuunottamatta. Ja tästä sähköstä ei tarvitse rakentamiskustannusten lisäksi maksaa sentin senttiä kilowattitunnilta.

Aurinkopaneelien hinnat ovat menneet täysin vastakkaiseen suuntaan kuin sähkölaitosten monopoliveloitukset. Vielä vajaa kymmenen vuotta sitten saattoi 120 W:n paneelista joutua maksamaan n. 700 euroa, nyt vastaavanlainen tuote maksaa suunnilleen neljänneksen tästä hinnasta.

Paneelien hinnan tippuminen on varsin dramaattisesti vaikuttanut, paitsi sähkölaitosvaihtoehdon järkevyyteen, myös aurinkovoimalan suunnitteluperusteisiin. Perinteinen aurinkojärjestelmän mitoitustapa on ollut kytkeä kalliin aurinkopaneelin tuottaman sähkön varastoksi niin paljon akkuja, että viikon aikana akkuihin kertynyt sähkö riittää viikonlopun tarpeisiin. Enää tämä ei ole itsestään selvää. Nykyisin normaalin aurinkosähköjärjestelmän kallein osakokonaisuus ovatkin akut, sillä niiden hinnat eivät ole ainakaan laskeneet paneelien tavoin. Niinpä hintatietoisen mökkiläisen kannattaa hankkia niin paljon paneeleita, että niistä riittää sähköä pilvisenäkin päivänä. Akku voi olla melko pienikin, sillä sitä tarvitaan vain pimeän ajan sähköntarpeeseen.

Viiden tähden elokuva

Teoria
Sekä uusien että tv:ssä esitettävien vanhempien leffojen arvioinneissa yleisarvosana annetaan usein tähtinä. Täydet 5 tähteä voi saada jokin elokuva"klassikko", uudet yleensä enintään 3 tai 4. Viiden tähden arvoiseksi elokuva ilmeisesti arvostetaan vasta sitten, kun rittävän moni kriitikko on vuosien varrella kehunut pätkää tarpeeksi.

Ymmärtääkseni elokuvakriitikoilla on hyvä käsitys elokuvan teoriasta, joka pyrkii Wikipedian mukaan "selittämään elokuvaa taiteena ja ymmärtämään elokuvan suhdetta todellisuuteen, muihin taiteisiin, yksittäiseen katsojaan ja yhteiskuntaan." Yleensäkin kun seuraa keskustelua kritiikistä, päällimmäiseksi jää tunne, että jotkut kriitikot kirjoittavat toisilleen, ei niinkään asiakkailleen eli elokuvia katsovalle yleisölle. Elokuvasta saatetaan pyrkiä löytämään jotakin sellaista, mitä ei ehkä joku toinen kriitikko ole huomannut tai havaitsemaan jokin rinnastus aikaisemmin tehtyyn elokuvaan.

Toki kunnollista asiakkaat huomioon ottavaakin kritiikkiä julkaistaan, mutta joskus tavallisen elokuvien käyttäjän voi olla vaikea tajuta esimerkiksi jonkin klassikkoelokuvan korkeaa arvostusta. Nykykatsojan mielestä elokuva on pullollaan asioita, jotka nykyisin osataan tehdä monta kertaa paremmin. Katsomiskokemus ei yhtään parane siitä, että omana aikanaan ohjaaja on ollut muita parempi ja keksinyt jonkin ennen kokeilemattoman tavan esittää tarina.

Tietysti on selvää, että nykyisten sarja- ja muiden filmien ohjaajien käyttämät kikat ja rutiinit on joskus keksinyt joku muu, mutta se ei sulje pois sitä, etteivätkö uudemmat versiot olisi hioutuneet klassikkoversiota paremmiksi ja enemmän katsojia miellyttävämmiksi.

En väitä, että kriitikot ovat väärässä tai kritiikit hyödyttömiä. Jokainen voi olla sitä mieltä asioista kuin on ja jos arvioinnin tekemisestä on tekijälle jotakin hyötyä, mikä sen myönteisempää. Mutta koska en välitä ylitunteellisuudesta, epäuskottavasti lausutuista repliikeistä, kömpelöstä toiminnasta ja komiikasta joka ei naurata, yritän unohtaa viiden tähden elokuvat.

Todellisuus
Edellä kuvatun mukaisesti ajattelevat varmaan monet ja myös minä silloin tällöin. Tosiasiassa arvostetut elokuvat ovat yleensä myös miellyttäviä katsoa. Ne eivät välttämättä tarjoa helppoa huvia, mutta pakottaessaan katsojan omaksumaan hieman totutusta poikkeavan näkökulman antavat varsin usein mieltä kutkuttavan ahaa-elämyksen.

Se toimii sittenkin!

Muutama viikko sitten valittelin, kun mikään kesäpaikkamme systeemi ei tuntunut toimivan. Kuten tunnettua, asioilla on kuitenkin yleensä taipumus järjestyä, ainakin jos hieman itse jelppaa. Tässä päivitys kesäkuun alun valitusvirteen:

Laituri on nyt valmis ja vesillä. Verta vuotavin lompakoin sijoitimme projektiin lisää puolen tuhatta euroa, joilla sai 7 muoviponttonia. Lisäksi tarvittiin lähes sata metriä kestopuulankkua, parisataa metriä kestopuulautaa, kolmisenkymmentä kulmarautaa, toista tuhatta terassiruuvia ja viikon–parin verran työtä. Toisen naapurimme laituri on tehty teräs- ja betoniputkien varaan ja se näkyy olevan kallellaan vähän tänne, vähän tuonne.

Nestekaasulla toimiva vedenlämmitin alkoi lopulta toimimaan maahantuojan huoltopäällikön neuvojen avulla. Yhteen neulaventtiiliin on italialaisella tehtaalla tökätty niin paljon vaseliinia tai muuta rasvaa, että venttiili ei liikkunut asennosta toiseen. Mutta miksei maahantuoja ole tarkistanut tätä venttiiliä, kun vikamahdollisuus on kerran tiedossa?

Nestekaasujääkaappikin toimii. Vikana oli luultavasti se, että polttokammioon oli kertynyt sen verran nokea, että se esti kaasun palamisen. Imin pölynimuriin liitetyllä ohuella putkella nokea pois, jonka jälkeen liekki syttyi aikani äherrettyäni ja puherrettuani.

Alkukesästä hajonneen sähköaggregaatin käynnistimen korjaus ei onnistunut, ei myöskään uuden käynnistimen hankinta. Käynnistimiä kyllä oli maahantuojalla, mutta samanlaisista mitoista huolimatta ne eivät sopineet vanhaan aggregaattiin. Ainoaksi keinoksi saada työkoneiden aina silloin tällöin tarvitsemaa sähköä oli uuden aggregaatin hankinta. Uusi laite on lähes saman näköinen kuin vanha, mutta pieniä parannuksia on tehty sen verran, että se käyttäytyy täysin eri tavalla. En olisi uskonut, että alle 200 euron aggregaatti voi lähteä kevyesti käyntiin ensimmäisellä (tai toisella) nykäisyllä!

Yksinkertaisella ihmisellä on yksinkertaiset ilot.

Kesäpaikkamme varsinainen (kuva)blogi: Sata viikonloppua

Kesäpaikan iloja

Syksyllä junttasin kesäpaikan rantaan 6 paalua ja yhdistin paalut lankuilla. Jos rakennelma kestäisi talven jäissä, siitä tulisi uuden laiturin runko.

Kun jäät olivat sulaneet, kaikki näytti hyvältä. Yksi paalu näytti vain olevan hieman muita korkeammalla. Kun vesi oli laskenut normaalikorkeuteen, kaikki näyttikin pahalta: jäiden liike oli nitkuttanut paalut parikymmentä senttiä ylöspäin.

Nyt tiedän, miksi ponttonilaiturit ovat niin suosittuja.

***

Tärkeimpiä kesäpaikan hommia kukkapenkkien istutuskuoppien kaivamisen lisäksi on kuoppien  täyttäminen mullalla. Mullan siirtoon tarvitaan kottikärry, joka nuoruudessaan toimi myös kesäpaikan rakennustyömaan kottikärrynä. Tietysti pyörä tyhjeni mystisesti ilmasta ja uutta ilmaa siihen on hankala saada. Bilteman renkaanpaikkausaine yleensä on auttanut ainakin joksikin aikaa.

***

Kesäpaikan sisävesijohdon asennus keittiönurkkaukseen onnistui hyvin asianmukaisia työmenetelmiä ja osia käyttäen. Kun ryhdyin poraamaan reikiä pesuhuoneen kaakelipäällysteiseen tiiliseinään suihkun putkien kiinnitysruuveja varten, sähköä tuottavan aggregaatin narukäynnistimen pyörä hajosi 8 vuoden käytön jälkeen. Maahantuojalle tulee kuulemma uusia osia kesäkuun lopussa, sitä ennen saan narupyörän ehkä tilapäisesti korjattua. Välittömään tarpeeseen auttoi vuokra-aggregaatti, mutta isompaan käyttöön se ei sovi: parin viikon vuokrilla saisi jo ostettua uuden laadukkaan laitteen.

***

Kun sisällä on vesijohto, olisi kiva myös saada lämmintä vettä hanasta. Ilman verkkosähköä veden lämmitys onnistuu kaasukäyttöisellä virtauslämmittimellä. Huhtikuussa sen tilattuani sain vastaukseksi "ei ole, mutta tulee 2–3 viikon kuluttua". Kuukauden kuluttua kysyessäni vedenlämmitin olikin juuri tullut myyjälle ja paketti saapui lähimpään postiin mutamassa päivässä. Kun vesi- ja kaasukytkennät olivat valmiit, selvisi, että vedenlämmitin toimii muuten, paitsi että se ei lämmitä vettä. Ilmeisesti jossakin sen sisuksissa piileksii viallinen venttiili.

Kun ihmettelin asiaa, myyjä lupasi jättää viestin heidän huoltopäällikölleen, joka kertoisi, miten menetellään. Kahden vuorokauden kuluttua sain puhelun, joka lakkasi ennen kuin ehdin vastata. Numerosta päättelin soittajan olleen tämän huoltopäällikön, mutta soittaessani numeroon puhelin on aina joko varattu tai siihen ei vastata.

***

Nestekaasulla voi sähkötön mökkiläinen myös kylmentää. Muutama vuosi sitten hankimme keittiönurkkaukseen pienen jääkaapin, joka toimii sekä 230 että 12 voltin sähköllä ja lisäksi nestekaasulla. Sähköä se kulutti enemmän kuin meidän aurinkokennosysteemimme tuottaa, joten ainoa keino oli nestekaasu. Aluksi kaapin käynnistäminen kaasupullon vaihdon jälkeen oli aika helppoa pietzosytyttimen avulla. Suunnilleen vuoden kuluttua pietzosytytys lakkasi toimimasta, mutta kaasun sai vielä syttymään tuikkaamalla pienen liekin kaapin takana olevan pönttöön, polttokammio vai mikä lienee. Jokin aika sitten kaasu syttyi kovan yrityksen jälkeen, mutta muutaman tunnin kuluttua liekki sammui eikä enää syttynyt.

***

Asioiden hoitaminen näkyy nykyisin olevan kovin hankalaa ilman internetiä. Viime vuodesta lähtien meillä on kesäpaikassa ollut mokkulan päässä vanha läppäri. Sekin on ollut sellainen sähkösyöppö, että sitä on voinut käyttää vain runsaan tunnin verran kerrallaan akun varassa. Akun lataus käytön aikana on kuluttanut liikaa aurinkosähköjärjestelmän tehoa.

Talvella läppärin akku hajosi taas, mutta sitä on voinut käyttää kotona verkkosähkön varassa. Yritin samaa kesäpaikassa, ei onnistu. Nyt näkyy läppäriimme sopivia tarvikeakkuja olevan tarjolla melko runsaasti, joten nettiin pääsee myös kesällä, kunhan tilattu akku saapuu – jee, ah tätä onnea! Ja todellakin: Englannista tilaamani akku saapui n. viikossa kesäpaikan ovelle kuriirin tuomana – eikä edes maksanut mahdottomia.

Kuinka sitten kävikään?

Kesäpaikan varsinainen (kuva)blogi: Sata viikonloppua

80 senttiä

Aina sopivin väliajoin omaatuntoamme kolkutellaan tiedotuksilla, ettei naisten palkka vieläkään ole kohonnut miesten palkan tasolle. Tuo kuuluisa "naisen euro on 80 senttiä" -hokema todella pitää paikkansa – siinä kuin vaikkapa väite "alle 10-vuotiaan euro on 5 senttiä". Jotta palkkoja voisi oikeudenmukaisesti vertailla, pitäisi ottaa huomioon sekä työn laatu että se, mitä työssä on saatu aikaan. Kun Suomessa on vertailtu naisten ja miesten palkkoja samoissa työtehtävissä, on todettu, että palkoissa ei juurikaan ole eroja. Keskimäärin naiset saavat silti samanlaiseksi luokitellusta työstä n. 4 % vähemmän palkkaa kuin miehet. Sen, että eroa kuitenkin on, on epäilty johtuvan siitä että naisten tehollinen työaika ja mahdollisesti myös työtulokset ovat pienempiä kuin miesten. Näiden takana ovat saattaneet olla mm. naisten yleisemmät sairaus- ym. poissaolot sekä suurempi sitoutuminen lasten ja kodin hoitoon.

Tuo 80 senttiä johtuu ennen kaikkea siitä, että naiset ovat enemmistönä varsinkin sellaisilla aloilla, joiden neuvotteluvoima on palkoista sovittaessa ollut heikko. Toisaalta on monia sellaisia aloja, joilla naiset ovat pärjänneet erinomaisesti, jopa hämmästyttävän hyvin. Esimerkiksi kustantamojen toimituksissa ovat tiukasti omaa etuaan ajavat naiset onnistuneet vääntämään melkoisen eron alalle hakeutuneisiin herrasmiehiin. Kustannusalalla naisen euro onkin 130 senttiä, jos on uskomista pariinkin kertaan viime vuonna näkemiini mainintoihin. Rivikustannustoimittajina toimivien naisten ja miesten palkat ovat kyllä samalla tasolla, mutta projekti-, tuote- ja kustannuspäälliköiksi viime vuosina nimitetyt ovat pääosin olleet naisia. Näitä päälliköntittelillä siunattuja toimittajia on monessa kustantamossa suunnilleen puolet kaikista, mikä on vaikuttanut merkittävästi palkkojen keskiarvoihin.

Miehen mitta?

Mikä on tämä laajalti mainostettu miehen mitta, joka kai jokaisen XY-kromosomisen periaatteessa pitäisi täyttää? "Ei se ole mies eikä mikään, joka ei ... " ja niin edelleen.

No tässä on hyvin konkreettinen mitta: 40 cm x 40 cm kokoinen miesluukku. Jos siitä läpi mennessä ahdistaa muualta kuin hartioista, täytyy miettiä, voisiko asialle tehdä jotakin. Pitäisikö vaihtaa luukku isommaksi vai vyötärö kapeammaksi?

Porvoo

/Kirjoitin aikoinaan tämän tekstin toiseen, kokeiluluonteiseen blogiini/

Porvoo on nätti turistipaikka ja vanhakaupunki vaikuttaa kodikkaalta. Täytyy vain muistaa, että 150-vuotiaat talot eivät kestä nykyajan ihmisten vedenlutrausta. Jos vanhaa taloa ei ole rakennettu lähes kokonaan uusiksi, se saattaa olla täysin mätä. Sen havaitsee helposti nenällään vanhoilla kujilla. 

Ydinkeskusta ei välttämättä ole aina sellainen idylli, mitä saattaisi odottaa. Kaikki oleellinen on toki 2-3 minuutin kävelymatkan päässä, mutta harva se ilta ikkunan alla on myös porvoolaispoikien pilluralli epäkuntoisilla mopoilla ja autoilla, joissa on ehjä äänenvaimennin vain katsastuksessa. Mitä enemmän ääntä pakoputkesta, sen heiveröisempi kuljettaja. Mitä isompaa jytinää kaiuttimista, sen surkeampi menestys vastakkaisen sukupuolen kanssa. 

Niinpä. Huolimatta juhlallisesta iästään Porvoo on enemmän maalaistaajama kuin kaupunki.

Tenniskyynärpää

/Kirjoitin aikoinaan tämän tekstin toiseen, kokeiluluonteiseen blogiini/

Ja minä kun en elämässäni ole tennismailaa heiluttanut, sulkapallomailaa sentään joskus. Mutta alle 50-kiloisten kattohuoparullien, ovien ja ikkunoiden nostelu kesämökkityömaalla oli näköjään liikaa kyynärvarrelle ja kyynärpäälle. Työterveyslääkäri vahvisti oman maallikkodiagnoosini tenniskyynärpääksi. Hoitona tukinauha kyynärpään alapuolelle, venyttely ja ison rasituksen välttäminen. Jees.