Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinoilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinoilu. Näytä kaikki tekstit

10. maaliskuuta 2025

Sanat hakusessa

Suomalaisten viestintäänsä käyttämä suomen kieli kehittyy jatkuvasti, kun uusista asioista aletaan käyttää uusia sanoja ja sanontatapoja. Kun uutuudet saavat riittävästi käyttöä eikä kielen asiantuntijoilla ole mitään huomautettavaa, niitä saatetaan jossakin vaiheessa pitää yleiskieleen kuuluvina. Turhan usein nämä "uudet" sanat kuitenkin karahtavat kiveen siinä, että sana jo vanhastaan on tarkoittanut jotakin muuta kuin sitä, mitä sanan käyttäjä on kuvitellut.

Tässä muutamia esimerkkejä: 

Jokunen vuosi sitten haastava valloitti äkkirynnäköllä lähes kaiken viestinnän, kun kirjoittajat halusivat antaa itsestään aikaansa seuraavan mielikuvan. Mutta mitä vikaa on vaikea-sanassa? Onko vaikea liian vaikea?

Vasemmalla on auton rengas,
oikealla pyörä.
Nykyään kaikki ympyrän­muotoiset esineet ovat muka renkaita, siis sellaisia kuin hula-rengas tai munkki­rinkilä. Todellisessa maailmassa keväisin ja syksyisin autoon vaihdetaan pyörät joissa on joko kesä- tai talvirenkaat. Renkaat irrotetaan vanteista ja vaihdetaan yleensä vain silloin kun kuluneiden tilalle asennetaan uudet.

Jotkut uskottelevat asuvansa yhtiössä, kun he asuvat taloyhtiöön kuuluvassa asunnossa. Paljon kummallisempaa on kuitenkin se, että maamme merkittävimmän sanomalehden uusimmasta tekniikasta juttuja tekevä toimittaja ei tiedä, mitä eroa on sanoilla äänite ja ääninauha.

Jalkakäytävät on joskus päällystetty betonilaatoilla, jotka monien mielestä on tehty sementistä. Sementti on betonin yksi ainesosa, mutta pelkästä sementistä ei mitään esineitä kannata tehdä.

Käännöksissä wire tunnutaan joskus suomennettavan vaijeriksi, vaikka alkuperäinen tarkoitus on ollut metallilanka. Vaijerissa on useita toisiinsa kiertämällä yhdistettyjä lankoja.

Jonkinlaista kansanomaisuutta saattavat jotkut tavoitella puheenparteensa koristelemalla sanomisensa tarpeettomalla kin-päätteellä: juurikin sen takia. 

Ehkäpä tämäkin juttu on jo venynyt turhan pitkäksi. He, jotka eivät tiedä, mikä on pyörä ja mikä on rengas, eivät kuitenkaan lue.

7. heinäkuuta 2013

Hummani hei

Päässäni soi 60 vuoden takainen iskelmä. Tapio Rautavaaran tunnetuksi tekemä sävel kuuluu nykyisinkin silloin tällöin radiosta hitaalla virsilaulutempolla hennon naisäänen laulamana. Sävel on kaunis ja sanat hienot, mutta jotenkin rassaa tuo esityksen ja sisällön ristiriita. 1950-luvun hevosmies repi elannon perheelleen ja itselleen raskaalla työllä, ei hevosia tyttöjen huviratsastukseen käytetty. Emännän reviiriin kuului navetta, isännän talli, eikä tätä jakoa hevin muutettu.

Reino-enoni rallatteli joskus "Hummani heitä" ajaessaan kumipyörärattailla pellon laitaa. Sen sijaan toisessa sukulaispaikassa naapurikylässä ei juuri laulettu eikä rallateltu. Vanhan rusthollarisuvun perinteet edellyttivät, että työt tehtiin tarvittaessa ruhjomalla, vaikka terveys menisi. Niinhän se sitten toiselta enoltani menikin.

Istun kuistilla Reinot jalassa. Metsänokiperhonen liihottaa katsomaan Reinoja ja tutkii niitä hyvän tovin. Kuistin rappusten edessä on tiilillä päällystetty käytävä, jonka tiilien raoista perhosilla on tapana imeä kosteutta. Vaikka Reinoissa on samoja värisävyjä, niistä ei taida herua perhoselle juurikaan juotavaa.

Soutuvene lipuu aivan rantaamme vajaan kymmenen metrin päähän. Veneessä kaksi pari­kymppistä miestä juttelee vaimeasti venäjäksi. Toinen soutaa ja nousee välillä seisomaan virveliä heittämään, toinen löhöää veneen pohjalla ja pösöttää sätkää intensiivisesti. Tuskinpa kumpikaan on maksanut kalastuksen­hoito­maksua ja viehelupaa, kiinni jäämisen riskihän on niin pieni. Ja tsuhnien kotirauhasta tarvitsee välittää vielä vähemmän.

Lopetan raporttini täältä Etelä-Savosta tähän.

13. maaliskuuta 2013

Tiedä enemmän

Meinasi taas mennä aamukahvi väärään röörin silmäillessäni viimeisintä Tekniikan Maailmaa (5/2013). Tuli mieleen epäilys, että nykyisin ulkomaalaisilla alihankkijoilla kai teetetään, paitsi rakennustyöt, myös rakennuslehtien toimittaminen. Sivun 113 täytteenä oleva TM-Rakennusmaailman kansi nimittäin kehottaa tietämään enemmän ja siinä ohessa kertoo lehden vertailleen vuorellisia työhanskoja.

Tässä onkin monelle aivan uutta tietoa.

En ole tutustunut tuohon vertailuun, mutta ilmeisesti se on tehty jossakin Keski-Euroopassa tai kauempana. Suomessahan ei varsinaisia vuoria ole, vain tuntureita ja kallionnyppylöitä. Veikkaan, että vuorelliset työhanskat ovat tosi epäkäytännöllisiä, enkä ryhdy edes arvailemaan, minkä näköisiä ne voisivat olla tai mitä töitä niillä voisi tehdä.

Talvisissa rakennushommissa olen joskus käyttänyt vuorillisia työhanskoja, yleensä kuitenkin vuorittomia. Suurimman osan elämästäni olen luullut tietäväni, että 'vuorellinen'-muoto vaatteista, laukuista tai taloista kerrottaessa on väärä, mutta miksi näin on, en ole ryhtynyt pohtimaan.

Miksi vuori ei ole sama kuin vuori?
Miksi samasta sanasta johdettu adjektiivi on erilainen erilaisissa yhteyksissä? En ole kielitieteilijä, joten täytyi turvautua pätevämpiin tietäjiin. Kaivoin hyllystä "Nykysuomen etymologisen sanakirjan" ja opin, että kyseessä ei oikeastaan ole saman sanan erilaiset johdokset, vaan kaksi eri sanaa, jotka nykyisessä kirjakielessä kirjoitetaan samalla tavoin.

Korkeaa maastonkohtaa tarkoittavan vuori-sanan kantamuoto on tullut käyttöön jo silloin, kun tänne Suomeen lopulta päätyneet esi-isämme olivat yhteydessä udmurtien, mansien, hantien ja ties keiden kaikkien kanssa. Udmurtien kukkula on 'vyr' ja hantien vuorenharjanne 'wor'. Tämän sanan johdokset olivat ilmeisesti vakiintuneet kieleen paljon ennen kuin ruotsista ja alasaksasta lainattiin sana, joka tarkoitti vaatteen vuoria. Räätälit eivät töiltään ehtineet valloittamaan vuoria eivätkä kantaneet huolta tästä vanhemmasta vuori-sanasta, he vain kiinnittivät vuoreja vaatteen päälliskankaan sisäpuolelle.

Suomen kieli on hyvin loogista, väitetään. Vaatteisiin ommellaan vuoreja, jolloin niistä tulee vuorillisia. Jos katselee korkeita maastomuodostelmia, voi nähdä vuoria ja – hieman äidinkieltä pahoinpidellen – vuorellisen maiseman. Helppoa, kun sen osaa!
***

TM-Rakennusmaailma lienee saanut tammikuun numeron ilmestymisen jälkeen palautetta, sillä lehden verkkosivuilla kerrotaan jo vuorillisista työhanskoista. Pikkuputiikit myyvät yhä vuorellisia talvivaatteita ja niin kai tulee olemaan maailman tappiin.

13. tammikuuta 2013

Kittilinssejä ja muita kummalli­suuksia


Jos harrastajana haluaisin käydä kokeneesta konkarista, yrittäisin mielelläni käyttää mahdollisimman paljon alan termejä. Radioharrastajana saattaisin sivumennen mainita vastaanottimen lähitaajuus­dynamiikasta ja IP3:sta. Valokuvauksesta kiinnostuneena voisin pyrkiä stiiknafuuliaksi mainitsemalla taikasanan "kittilinssi". Useimmat kuitenkin ymmärtävät, että kitti ei suinkaan ole kameran objektiivin ihannemateriaali, vaikka siitä ehkä saisikin näperrettyä jonkinlaisen rungon linssien kiinnittämistä varten. Sen sijaan kitistä tehdyn linssin lävitse ei juuri päivä paista eikä kuu kumota.

Kittilinssi-sana ilmeisesti tarkoittaa käyttäjänsä mielestä jotakin huonolaatuista ja halpaa objektiivia, sellaista jota tarjotaan yhdessä kameran rungon mukana pakettina. Englannin kielessä näistä paketeista käytetään termiä 'kit'. Monet ymmärtävät sen tarkoittavan rakennussarjaa, mutta sanaa voi käyttää myös tällaisista kameran rungon ja objektiivin muodostamista kokonaisuuksista, joiden kokoamisessa ei tarvita mitään rakentelijan taitoja.

Se, mikä tekee tällaisesta kittilinssi-sanan käytöstä niin koomisen on se, että kittaamista on vanhastaan käytetty parhaiden laatuobjektiivien valmistuksessa. Objektiivin vääristymien vähentämiseksi erityyppisistä laseista tehdyt linssit yhdistettiin reunoistaan kittaamalla tiukasti toisiinsa. Saattaa olla, että objektiivitehtaat käyttävät vieläkin vastaavanlaista tekniikkaa.
***

Digitaalitekniikan kehitys on tehnyt entistä helpommaksi ottaa kuvia aiheista joiden dynaaminen alue on suurempi kuin minkä kameran kenno sietää. Ilman erityistekniikkaa tällaisen kohteen vaaleat kohdat toistuisivat täysin valkoisina tai/ja tummat alueet täysin mustina. Tästä tekniikasta käytetään termiä HDR, 'High Dynamic Range'. HDR-tekniikalla ei kuitenkaan laajenneta kameran dynaamista aluetta,  vaan päinvastoin kohteen laaja dynaaminen alue pyritään supistamaan kameralle (ja varsinkin näyttölaitteelle) sopivaksi niin, että kohteen kaikki yksityiskohdat jäävät näkyviin. Yhtä oikeutetusti voisi siis käyttää termiä Low Dynamic Range.

Muutamat valokuvauksen harrastajat tuntuvat kiivaasti vastustavan ajatusta, että HDR-tekniikalla muunnetaan kohteen laaja dynamiikka suppeammaksi, jotta kameran ja monitorin ominaisuudet riittävät aiheen toistamiseen. Mieti, mitä mieltä itse olet.

20. joulukuuta 2012

Ajantasainen blogi?

Muutama päivä sitten eräällä keskustelufoorumilla kysyttiin aiheeseen liittyviä suomalaisia blogeja. Laitoin vastaukseksi linkin sivulle, jossa on lähes sata www-sivua ja utelin, miksi kirjoittaja on kiinnostunut erityisesti blogien osoitteista.

Alkuperäisen kyselyn esittäjä vastasi "Nimenomaan blogeja, sellaisia mitä voi seurata. Ei informaationettisivuja jossa on vain samat jutut kunnes kerran vuodessa tulee jotain uutta." 

Olin aivan äimän käkenä. Siis mitä ihmettä? 

Muistelin, että erään toisenkin harrastukseni ympärillä pyörivässä nettikeskustelussa oli esitetty juuri blogeja ajankohtaisen tiedon välittäjänä. Mistä kummasta on tullut tämä  käsitys, että ajantasainen tieto löytyy blogeista?

Wikipedian tekstin kirjoittaja on kehittänyt blogin määritelmäksi tällaista kapulakieltä: "Tiedon esityksessä blogeille tunnusomaista muihin www-sivuihin verrattuna on ajan, linkityksen ja henkilökohtaisen näkökulman painotus. Muita tunnusomaisia piirteitä blogeille on kommentointimahdollisuus, kirjoitusten pysyvät verkko-osoitteet (engl. permalinks) ja RSS- tai Atom-syötteet, joiden avulla voidaan helposti ohjelmallisesti seurata ja levittää blogin sisältöä."

Miten ollakaan, useimmat näistä piirteistä tuovat kyllä mieleen pikemminkin Facebookin, Google+:n tai Twitterin kuin blogin.

Katsotaanpa teorian sijaan todellisuutta. Kun esimerkiksi napsauttaa tämän sivun yläosassa olevaa Seuraava blogi -linkkiä, saa ruudulle satunnaisen blogspot.comissa julkaistun blogin. Ensimmäiseksi huomaa, että useimmat on kirjoitettu englanniksi tai jollakin muulla paljon käytetyllä kielellä. Toinen havainto on, että juuri mitään blogia ei pidetä yllä. Useimmat päivitykset ovat kuukausia tai vuosia vanhoja.

Syynä on selvästikin blogien julkaisun helppous. Ilmainen nettiosoite omalle tuotokselle löytyy helposti ja tekstin muunto netin edellyttämään muotoon käy automaattisesti. Pelkästään tämä helppous on saattanut joskus innostaa tekemään nettiin jotakin tärkeältä tuntunutta sisältöä. Aika pian kuvien ja tekstin julkaiseminen blogissa ei sitten enää kiinnostakaan ja niin blogi vain jää roikkumaan nettiin ikivanhoine sisältöineen.

On myös blogeja, joissa toteutetaan blogin alkuperäistä weblog-ideaa: ne ovat  päiväkirjoja, joihin tiheästi päivitetään kirjoittajan päähän pälkähtäneitä ajatuksia. Tiheä päivitys on tietysti ehdoton edellytys, jos nettisivulla on tarkoitus kerätä rahaa mainostajilta ja sponsoreilta.

Monilta blogien tekijöiltä näyttää kuitenkin unohtuneen se, että  sisällön luomisessa oleellista on suunnittelu ja sisällön viimeistely. Tekniikka on sivuseikka ja nettiin siirtäminen vie vain mitättömän osan koko projektin vaatimasta ajasta ja työmäärästä.

Netissä voi julkaista ajankohtaista tietoa muutenkin kuin blogin muodossa. Ei ole oikeastaan mitään syytä, miksi ei mitä tahansa nettisivustoa voisi päivittää vaikka kerran tunnissa tai useammin omassa tietokoneessa pyörivän html-editorin avulla. Oma nettisivustoni toimii juuri näin, vaikka mukana on pari aihetta, joissa hyödynnän bloggeria.

Kun päivityksen tarvetta on – yleensä muutaman kerran viikossa – teen muutokset vanhaan sivuun esimerkiksi Notepadilla tai helppokäyttöisellä KompoZer-editorilla ja siirrän uudistetun sivun palvelimelle. Jos netissä ei jostakin aiheesta ole mitään uutta, se johtuu vain siitä ettei ole ilmaantunut mitään, mistä kannattaisi raportoida. Tämä koskee myös blogejani. Koko sivustoani tuskin kuitenkaan siirrän WordPressin tai Joomlan kaltaiseen blogiympäristöön, sillä niissä ulkoasun täydellinen hallinta tuntuu kovin työläältä.

En olisi yllättynyt, jos jossakin selvityksessä havaittaisiin, että vanhentuneet nettisivut on luotu useammin blogiohjelmilla kuin tavallisilla html-editoreilla.

27. marraskuuta 2012

Liikennesääntöjä joita ei ole

1 § 
Vain  nynnyt ottavat huomioon muut tiellä liikkuvat.

2 §
Moottoritiellä on ajettava ohituskaistalla, jos jokin seuraavista ehdoista on voimassa:
a) edessä näkyy raskas ajoneuvo lähempänä kuin 2 km:n päässä
b) kaistanvaihto pelottaa
c) takaa tuleva ajoneuvo yrittää ohittaa
d) oma ajoneuvo on Audi tai keikalta palaava tyhjä taksi
e) edessä ei näy vähintään 2 km:n pituista täysin tyhjää tietä
Bonuspisteitä saa, jos saa sumputettua sääntöjen mukaan ajavan ajoneuvon hitaan ajoneuvon perään.

3 §
Ajettaessa moottoritiellä raskaan ajoneuvon perässä on siirryttävä ohituskaistalle, kun taustapeilissä näkyy ohittamaan pyrkivä ajoneuvo. Vilkkua ei saa käyttää. Raskasta ajoneuvoa ohitettaessa oman nopeuden tulee olla sama tai korkeintaan 2 km/h suurempi kuin ohitettavan ajoneuvon nopeus.

4 §
Jos ohituskaistatiellä havaitsee ohittamaan pyrkivän ajoneuvon takanaan, on ajettava huomattavasti sallittua nopeutta hitaammin silloin, kun ohittaminen ei ole mahdollista. Ohituskaistan alettua on nopeus nostettava riittävän suureksi oman ajoneuvon ohituksen estämiseksi.

5 §
Jos on matkalla sivutieltä päätien kautta toiselle sivutielle, on sivutieltä tultaessa kiilattava päätietä käyttävien eteen.

6 §
Vilkun käyttö kaistaa vaihdettaessa on kielletty. Vilkkua on käytettävä ajoradan tehdessä mutkan.

7 §
Vilkun käyttöä ei saa aloittaa ennen kuin auto on jo kääntymässä tai kääntynyt. Vilkun käyttö on kielletty kääntymisen tai kaistanvaihdon aikeen ilmaisemiseen.

17. tammikuuta 2012

Poliisi on pop? Ei kai.

Yli 30 vuoden ja lähes miljoonan ajokilometrin aikana olen saanut poliisilta kerran suullisen huomautuksen ylinopeudesta ja kerran sakot epäkuntoisella autolla ajosta. Molemmilla kerroilla poliisin käyttäytyminen oli kohteliasta ja suhtautuminen asiallista. Sakko pikkuviasta – viimeiseen äänenvaimentimeen oli matkalla poksahtanut äänekäs reikä – kirveli, mutta poliisin toimintaa ei voinut moittia. Kaikki oli käynyt kuten poliisin ohjekirjoissa määrätään. Ajaminen olisi pykälien mukaan pitänyt välittömästi vian ilmettyä lopettaa ja auto toimittaa korjattavaksi. Sillä, että pitkällä viikonloppumatkalla ei autoa noin vain saanut korjattavaksi, ei ollut merkitystä.

Viime kesänä olimme palaamassa matkalta Hyvinkää – Porvoo -tietä. Muutama kilometri Mäntsälän jälkeen nopeusrajoitukseksi muuttuu ensin 80 km/h ja sitten 100 km/h. Jonkin matkaa tämän jälkeen vastaan tuli poliisimoottoripyörä silmiinpistävästi muuta liikennettä hitaammin. Poliisi katsoi autoamme tarkasti ja ryhtyi näpelöimään radiota toisella kädellään.

Koska liikenteenvalvontapartiot liikkuvat usein moottoripyörän ja auton muodostamina pareina, osasin odottaa pian vastaan tulevaa mustaamaijaa. Poliisiautossa alkoivat välkkyä sekä siniset huomiovalot että punaiset pysäytysvalot ja kuljettaja osoitti kohdalle päästyään kädellä meidän autoamme. Pysäytin seuraavalle tien levikkeelle ja poliisiauto pysähtyi U-käännöksen jälkeen meidän taaksemme.

Sitten ei tapahtunutkaan mitään. Odoteltuani aikani nousin autosta, menin poliisiauton luo ja tervehdin. Kukaan ei vastannut, joten jatkoin utelemalla että mikä hätänä? Ei vastausta. Miespoliisi istui auton takaosan konttorissa katselemassa karttaa tietokoneen ruudulta ja naiskollega seisoi vieressä pientareella. Lopulta poliisimies vääntäytyi autosta tervehtimättä ja esittäytymättä.

– Jaaha, mikähän on nopeusrajoitus tällä tiellä?
Valistin, että tämä on sadan markan tie miltei Mäntsälästä lähtien.

– Ajokortti ja rekisteriote.
Annoin ajokortin lompakosta ja hain otteen autosta. Naispoliisi tarkisti ne nopeasti; autoa ei ollut ilmoitettu varastetuksi ja katsastus oli voimassa. Kuljettajastakaan ei ollut hakua päällä.

Miespoliisi meni takaisin auton takaosaan ja kyseli puhelimella tämän tien nopeusrajoituksista. Ei kai uskonut ruudulla olevaa nopeusrajoituskarttaa.

Poliisin kannalta tilanne alkoi nyt näyttää tosi pahalta. Epäiltyä 20 km/h ylinopeutta ei ollutkaan ja nyt poliisin olisi pitänyt esittää valittelut vaivaamisesta ja toivottaa hyvää matkaa. Lopulta lainvalvoja keksi hätäportin.

– Mikä on puhelinnumero?
Ilmoitin puhelimeni numeron.

– Me nyt ajetaan tuonne päin katsomaan se rajoitus ja ilmoitetaan, jos asiaan tarvitsee palata.

Tähän päivään mennessä kukaan ei ole ilmoittanut mitään. Poliisin vuosien aikana keräämät PR-bonukset putosivat silmissäni kerrasta nollille.

Kiitos samoin! Parempaa päivänjatkoa teille, liikenteenvalvojat!

19. joulukuuta 2011

Rautakauppa ... eiku pyöräkauppasketsi

Viime kesänä pitkälle fillarivaellukselle lähtiessäni luulin tarvitsevani pyörään etutelineen, jotta kaikki mukana kulkeva roina ei olisi takapyörän varassa. Niinpä menin kaupungin suurimpaan pyöräliikkeeseen ja kerroin murheistani ystävälliselle ja asiantuntevalle naismyyjälle. Tarjolla olisi ollut parikin erilaista etutelinettä, mutta jätin ostoksen vielä hautumaan.

Parin päivän perästä poikkesin kauppaan ostamaan telinettä. Kaupassa oli yksi asiakas etsimässä pyörää lapselleen sekä kassakoneen takana seisova nuori mies. Hain valitsemani etutelineen ja toin sen myyjälle sanoen tarvitsemani tällaisen. Ei tapahtunut mitään. Hetken perästä myyjä sanoi palvelevansa tuota rouvaa ja meni hänen luokseen. Kun pyörän valinnasta ei tullut valmista, myyjä laahusti lopulta takahuoneeseen ja haki sieltä muovikääreeseen pakatun telineen. Teline, jonka olin tuonut hänen eteensä, oli kuulemma näytekappale.

Kun sitten kesäpaikassamme 300 km:n päässä aloin kiinnittää telinettä pyörään, se osoittautuikin olevan tavallinen takateline. Myyjä tunsi varmasti polkupyörät, mutta hänen olisi myös kannattanut opetella tuntemaan asiakkaan toiveet.  Tai sitten hänen mielestään yli kolmikymppiset eivät tarvitse pyöräänsä etutelinettä.

Telineen vaihtaminen ei välimatkan takia olisi onnistunut, mutta sain sen sentään kiinni pyörään tehtyäni lattateräksestä sopivan välikappaleen. Loppujen lopuksi vaelluksen aikana kävi ilmi, että olisin kyllä tullut hyvin toimeen ilmankin tuota etutelinettä. Ehkä myyjä sittenkin oli oikeassa!