Ilmar Taska: Pobeda 1946 |
Tämän kirjan päähenkilölle, 1940-lukua elävälle nuorelle tallinnalaispojalle Pobeda sen sijaan on hienointa ja kiiltävintä mitä hän on koskaan nähnyt. Sillä on tärkeä rooli prosessissa, missä Pobedan kuljettaja alkaa työstää pojasta salaisen poliisin innokasta apulaista.
Pojalla ei juurikaan ole kavereita ja kansallismielisen isän täytyy piilotella kodin takahuoneessa, kunnes pojan varomaton maininta tuo vangitsijat paikalle. Pojan äiti ja oopperalaulaja-täti kohtaavat hekin stalinistisen hallinnon särmät omassa elämässään.
Pobedaa ajaa nimetön mutta energinen NKVD-virkailija, virolaisessa vankilassa istuneen isän ja pyykkäri-äidin poika. Neuvostoliitossa opin käytyään hänellä on rajattomat valtuudet tehdä uuden järjestyksen vallitessa käytännössä mitä vain, kunnes joutuu itse epäsuosioon. Hän on nyt mukana rakentamassa "tasa-arvoisempaa, parempaa ja humaanimpaa" yhteiskuntaa.
Todellisuuden yhteiskunta on melko lailla toisenlainen. Uusi komento on tuonut jokapäiväiseen elämään uudenlaisia piirteitä: katuja ei lakaista, taloja ei korjata, kaikesta on pulaa. Soromnoo, mitä väliä. Lähes ainoa mihin käytetään voimavaroja on kansan (eli valtaapitävien) vihollisten etsintä tässä suuren ja mahtavan valtakunnan uudessa osassa. Viro ei ollut pelkästään yksi Itä-Euroopan kommunistivallan alle joutuneista maista, vaan se oli täydellisesti sulautettu osaksi Neuvostoliittoa. Suomalaisilla oli onnea: maa hävisi sodassa, mutta sitä ei miehitetty. Valvontakomissio oli siihen verrattuna aika pieni paha.
Historia kertoo, että Neuvostoliitto oli painostanut itselleen tukikohtia ja vaikutusvaltaa Virosta 1939–40, kunnes saksalaisten hyökkäys 1941 lopetti ensimmäisen neuvostokauden. Toisen maailmansodan loppuvaiheissa neuvostoliittolaiset ajoivat saksalaiset pois Virosta ja alkoivat uudelleen istuttaa maahan omaa järjestelmäänsä. "Väärin ajattelevia" virolaisia kuljetettiin suurin joukoin kauas itään ja maahan ohjattiin uusia asukkaita, muun muassa pojan tädin kotiin.
