Anton Tšehov: Sahalin |
Suomennoksen aloittaa kuvaus matkasta Siperian valtatietä pitkin, joka julkaistiin pari vuotta aikaisemmin kuin Sahalin-kertomus (1893–95). Matkan vaiheita ja tavattuja ihmisiä esitellään tšehovmaisesti. Suhteellisen tuoreen suomennoksen (Valdemar Melanko, 1972) kieliasukin on hyvä. Tšehov ei erityisesti osoittele näkemiään epäkohtia ja kurjuutta. Olosuhteet olivat surkeita eivätkä asukkaat ja karkotetut juurikaan voineet niille mitään.
Yhdessä majapaikassa Siperian valtatien varrella paikallinen mies esittää, että Siperiassa ihmiset ovat pimeitä ja kyvyttömiä, kyntävät maata ja toimivat kyytimiehinä, siinä kaikki. Ja Tšehov itse tiesi, etteivät asiat lännempänä Venäjällä olleet sen paremmin.
Tšehovia on totuttu pitämään asioista uudella tavalla kertovana novellikirjailijana, mutta Sahalin on jotain muuta. Tässä kirjassa kirjailija kertoo mahdollisimman tarkasti, minkälainen on tämä Venäjän kolkka ja mitä on elää Sahalinilla. Tšehov on omaksunut esittämistavan, joka on lähellä sosiologista havainnointitutkimusta.
Päästyään perille maata, jokia ja merta pitkin Tšehov pyrkii tutustumaan Sahalinin oloihin. Saarella asuu pakkotyövankeja, pakkosiirtolaisia, karkoitettuihin kuuluvia talonpoikia sekä vapaita kansalaisia. Voidakseen mahdollisimman yksityiskohtaisesti päästä tutustumaan suljetun saaren oloihin ja ihmisiin Tšehov alkaa tehdä väestönlaskentaa. Hänellä ei ole mitään virallista valtuutusta tai asemaa, mutta paikalliset viranomaiset auttavat häntä mm. painattamalla tietojen keruussa käytettävät kortit poliisin kirjapainossa.
Vaikka Tšehov yrittää kirjoituksessaan pitäytyä kantaa ottamattoman tarkkailijan roolissa, esimerkiksi vankien ruoskintarangaistukset, tarvikkeiden kavaltaminen ja naisten pakkoprostituutio selvästi šokeeraavat ja suututtavat häntä. Tšehovin ei tarvinnut valehdella tai edes liioitella, riitti kun hän kertoi sen mitä itse näki. Olot Sahalinilla merkitsivät Tšehoville ihmisen alennustilan äärimmäistä rajaa. Tälle pohjalle oli luontevaa luoda Gulag-saaristo muutama vuosikymmen myöhemmin.
Sahalinin-matkan aikaan Tšehov tiesi sairastavansa tuberkuloosia, mutta parannusta ei tautiin ollut, vaikka hän olikin opiskellut lääkäriksi. Anton Tšehov kuoli 1904 vain 44-vuotiaana.
