5. maaliskuuta 2021

Valittuja paloja

Karsten Alnæs: Herääminen. Euroopan historia 1300–1600   |   

Norjalaiskirjailijan teoksen alaotsikko panee miettimään, mitä oikeastaan sana 'historia' on. Nykysuomen perussanakirjan mukaan historia merkitsee samaa kuin ihmiskunnan, kansan tms. vaiheet, tapahtumat peräkkäisinä, menneisyys. 

Tässä kirjassa 'historia' tarkoittaa kertomuksia tai tarinoita. Näinhän sana saatetaan mieltää skandinaavisissa kielissä, mutta ei esimerkiksi suomessa. Oikeastaan tässä on kysymys yksittäisten ihmisten tai yhteistöjen mikrohistorioiden kokoelmasta.

Entisinä aikoina muistiin merkittyjä sinänsä mielenkiintoisia ihmiskohtaloita ja tapahtumia vyörytetään lukijan eteen hengästyttäviä määriä. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että muistetuiksi ovat ennen, kuten nytkin, jääneet yleensä sellaiset asiat, jotka jotenkin poikkeavat tavanomaisesta. Eurooppaan liittyvät irralliset kertomukset eivät ole sama kuin Euroopan historia.

Heräämisen alussa sivutaan paria hyvinkin ajankohtaista aihealuetta. Johdanto Miten määrittelemme Euroopan? lähtee siitä, mitä Eurooppa ei ole, eli sen keskiaikaisesta vihollisesta Osmanien valtakunnasta. Historian tunneilta varmaan jotkut muistavat, että osmanit kävivät monia menestyksekkäitä sotia Euroopan valloittamiseksi 1300–1600-luvulla. 

Rajoitusten ja rokotusten vastustajat saattavat vähätellä nykyisen koronaepidemian tuhoisuutta muistuttamalla, että keskiajalla epidemioihin saattoi menehtyä kolmannes tai puolet jonkin alueen asukkaista, kun korona tappaa väestöstä vain joitakin promillen osia. Vertailussa on hyvä huomata, että tilanne olisi aivan muu, jos tarjolla olisi nykyisen tietämyksen sekä rokotteiden ja muiden lääkkeiden sijaan vain taikauskoa ja puoskarointia.

Valtavasti uhreja vaatineiden tautien lisäksi toinen nykyajan hyvinvointivaltioissa tuntematon kuolinsyy oli riittämätön ravinto, jatkuva nälkä. Keskiajan vähäväkisten elämä oli jatkuvasti surkeaa köyhyyttä, kituuttamista ja raadanta. Tähän saattoivat kulkutaudit tuoda helpotusta: epidemiat pienensivät väkimäärää ja paransivat jäljelle jäävien elinoloja, koska ruokittavia suita oli vähemmän. Elämä oli nollasummapeliä.

Keskiajan kolmas vitsaus olivat sodat. Alamaiset olivat avuttomia aseellisten armeijoiden edessä, jotka yleensä vieraalla seudulla toimivat kuin rosvojoukko. Joskus puolestaan talonpojat nousivat kapinaan ja ryöstivät kaupunkeja sekä ylhäisön taloja ja linnoja.

Herääminen on sujuvasti kirjoitettu yli 600-sivuinen järkäle, kirjasarjan ensimmäinen osa. Tarinoiva ja dramaattisuuteen tähtäävä esitystapa vaikeuttaa kuitenkin monin paikoin sen ymmärtämistä, mitä oikeastaan maailmassa on tapahtunut. Esimerkiksi kenestä Ruotsin historiaan liittyneestä Albrektista kulloinkin on kyse, vai tarinoidaanko yhdestä ja samasta, monessa mukana olleesta äijästä? Olisi myös ollut mielenkiintoista tutustua esimerkiksi analyysiin, miksi jokin yksittäinen hansakaupunki saattoi 1500-luvulla olla yhtä merkityksellinen kuin Ruotsi, Tanska tai Norja.

Kirjoittaja tuntuu rakastavan tarinoita ja detaljeja, mutta suurien linjojen konstruointi jää lukijan tehtäväksi. Kirjassa on kyllä muutamia kohtia, joissa valotetaan vaikkapa syitä jonkin alueen menestykselle, mutta näitä tuskin huomaa erilaisten merkityksettömien kertomusten ja anekdoottien rinnalla, joita kirjan sivuista on valtaosa. Kirjan rakenteen ongelmat saattavat johtua siitä, että kirjoittaja on ottanut selostettavakseen yleensä yhden lähdeteoksen, josta hän sitten kertoo omin sanoin eri asioita. Lukijan kannalta tietysti miellyttävämpää ja hyödyllisempää olisi ollut valita eri lähdekirjoista käsiteltäväksi kerrallaan yksi teema, jossa olisi pysytty eikä harhauduttu milloin millekin sivupolulle.

Pilkunviilaajaa kiusaa preesensin lennokas ja yleinen käyttö imperfektin tilalla. Kirjasta löytyy myös peräkkäisistä virkkeistä perfektiä ja preesensiä samasta ajankohdasta kerrottaessa. Joidenkin yksityiskohtien jatkuva toistaminen ikään kuin uusina asioina panee epäilemään kirjan kustannustoimittajan ammattitaitoa tai olemassaoloa.