23. tammikuuta 2024

Historiaa toisesta näkökulmasta

Mihail Zygar: Sota ja rangaistus   |   

Tässä kirjassa selvitetään takakannen tekstin mukaan niitä myyttejä ja legendoja, joita Venäjä on käyttänyt oikeuttaakseen hyökkäyksen naapurimaahansa 2022. On esimerkiksi annettu ymmärtää, että ukrainalaiset ovat samaa kansaa kuin venäläiset ja että Moskovan valtiaat ovat Kiovan ruhtinaiden perillisiä. Myyttien lisäksi sivuilla on paljon muutakin tarinointia historiasta, joten kirja on lähinnä reportaasimainen katsaus Ukrainaan ja lähialueille 1600-luvulta lähtien. Tarinoissa kerrotaan kymmenistä ja sadoista merkittävistä ja merkityksettömistä tapahtumista, jotka saattavat tuntua kovin irrallisilta, vailla mitään yhteyttä toisiinsa tai yleensä mihinkään. 

Sinänsä on virkistävää lukea menneiden vuosisatojen tutuiksi luulluista tapahtumista niin, ettei päähenkilönä ole esimerkiksi Ruotsin suurvalta-aseman Pultavassa tuhonnut "soturikuningas" Kaarle XII. Tapahtumat ovat samoja mutta niiden merkitys on erilainen eri suunnista asioita tarkasteleville. Jopa 1939 solmitun Molotov–Ribbentrop-sopimuksen salaiseen lisäpöytäkirjaan kirjatusta etupiirijaosta mainitaan kirjassa vain Puola ja Baltia, Suomi on kai liian syrjässä muistettavaksi.

Nykyaikaan sijoittuvista tarinoista saattaa jäädä mieleen esimerkiksi se, että venäläismielisen Viktor Janukovytšin presidenttikampanjaan 2010 palkattiin isolla rahalla mm. yhdysvaltalaisia raskaan sarjan pr-asiantuntijoita. Venäjän hyökättyä Georgiaan 2008 sekä Saksan että Ranskan johto vastustivat tehokkaita vastatoimia; ehkä Venäjää pidettiin niille liian tärkeänä energiantoimittajana.

Lukijan mieli panee kirjassa merkille jatkuvasti samantapaisina toistuvia, eurooppalaisesta käytännöstä poikkeavia asioita eli kaikkialla rehottavaa korruptiota ja kähmintää. Liikemiehet toimivat politiikassa tai rahoittavat poliitikkoja ja poliitikot rasvaavat rattaita liikemiesten eduksi. Muiden tietolähteiden mukaan oligarkit ja poliitikot voivat tehdä mitä tahansa laista välittämättä, kunhan ovat hankkineet luvan oikealta henkilöltä. Tämä ei suinkaan rajoitu Venäjälle, vaan sitä esiintyy yhtä lailla Ukrainassa ja lähes kaikkialla entisen Neuvostoliiton alueella.

Ukrainassa oligarkkien mellastelu lienee hieman hillitympää kuin Venäjällä. Protestit, opposition toiminta ja kansalaisliikkeet saivat 2000-luvun alussa Ukrainassa aikaan todellisia muutoksia, mikä oli ja on Venäjällä täysin mahdotonta. Oligarkkien vaikutusvalta on kuitenkin merkittävä: "Ei ole ukrainalaista politiikkaa, on ukrainalaista bisnestä".

Pyrkiessään noudattamaan kirjoittajien outoa muotia – tai kulkutautia – Zygar kertoo kaikista, muinaisistakin, tapahtumista preesensissä yrittäessään ehkä luoda tekstiin vauhdikkuutta ja jonkinlaista outoa nykyhetken tunnetta. Aina ei ole itsestään selvää, kirjoitetaanko nykyhetken vai historian tapahtumasta. Suoran toiminnan kuvauksessa tämä toimii jotenkin, muussa tekstissä pelkästään kummastuttaa ja antaa tapahtumien selostuksesta epäuskottavan vaikutelman. 

Kirjan lopussa Zygar, itsekin Venäjällä kasvanut ja elänyt, kehottaa kaunopuheisesti Venäjän kansaa ottamaan vastaan rangaistuksensa siitä, että se on niin pitkään nauttinut maansa kuvitellun suuruuden huumetta, jota vallanpitäjät ovat sille tuputtaneet.
***

Mihail Zygar ei tarkemmin hahmottele, miten tämä oman rangaistuksen vastaanottaminen käytännössä tapahtuisi. Muutama vuosikymmen sitten, 1940-luvulla, monen öykkärivaltion suurvaltahaave kyllä karisi sodassa kärsityn täydellisen tappion myötä, mutta nyt se tuskin on vaihtoehto. Toistaiseksi diktatuureissa kaikki jatkuu kuten on  ennenkin jatkunut. Eliitti pyrkii varmistamaan asemansa tiukan sisäisen valvonnan lisäksi ideologialla tai uskottelulla kansan ja hallitsijan suuruudesta sekä ulkoisista vihollisista. Näiden toivotaan kompensoivan tavallisen kansan elinolojen ankeutta ja vaikutusvallan puuttumista. Se toimi Saksassa ennen 1940-lukua ja Neuvostoliitossa ennen 1990-lukua. Tulevaisuus näyttää, riittääkö tämä diktatuurien taattu työkalupakki vielä 2000-luvulla – ja kuinka pitkään.