Näytetään tekstit, joissa on tunniste DX-kuuntelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DX-kuuntelu. Näytä kaikki tekstit

20. maaliskuuta 2018

DX-kuuntelijan ämpärilista

Bucket List:ille ei taida olla yhtään kunnollista nasevaa suomenkielistä käännöstä. 'Sen-ja-sen tekeminen ennen kuolemaa' kuulostaa niin pliisulta ja ylidramaattiselta. Mutta kun seuraava syntymäpäivä nostaa matkamittarin lukeman 75:een, pitäisi kai ryhtyä miettimään, mitä tekisin aikuisena DX-kuuntelijana.

Kun viitisen vuotta sitten pohdin tässä blogissa mahdollisia DX-tavoitteita, mainitsin joidenkin kuuntelijoiden keräämien verifiointien mahtavista määristä. Itseäni ei radioasemien QSL:ien määrän kasvattaminen ole koskaan kauheasti kiinnostanut. Suuri syy ainakin 1950- ja 60-luvun kouluaikana – harrastuksen ollessa kiihkeimmillään – oli se, että jokaisen raportin postitus ja asemalle lähetetty vastauspostimaksu vaati rahaa, jota ei leskiäidin ja neljän lapsen taloudessa ollut liikaa. Markalla sai enemmän maa- ja asemapisteitä, kun valitsi raportoitavat asemat aiemmin verifioimattomista maista. Vaikka raportti ei nykyisin merkitse paljoakaan rahallisesti, se vaatii vaivaa ja aikaa, jota voi käyttää muuhunkin, esimerkiksi vetelehtimiseen. Niinpä en ole juurikaan vaivannut DX-radiotani vuoden 2015 jälkeen.

Maat edellä -taktiikka on säilynyt kautta koko DX-urani, ja se näkyy esimerkiksi "Radiomaailman" viimeisimmässä SDXL-Rankissa. Laskin, että listalla on 16 kuuntelijaa, joilla on QSL vähintään 200 maasta. Heillä on keskimäärin reilut 2300 verifioitua asemaa, listan ykkösellä huimat 7425. Minulla on 200 maan kylkiäisenä 417 asemaa. Tämä kuvastaa sitä, että kynnys uuden maan nappaamiseen on paljon korkeampi kuin uuden aseman raportoimiseen. Korkea kynnys pyrkii aiheuttamaan passiivisuutta.

Serbia lähetti aikanaan Bosniassa olevan lähettimen kautta
Muutama vuosi sitten nostin itseni passiivisuuden suosta listaamalla mahdollisuudet uusien maiden hankkimiseen. "Hush, uusia maita kuulemaan siitä" on selvästi liian epämääräinen tavoite eikä johda mihinkään. Listalleni kertyi silloin (2013) yhteensä 27 uutta mahdollista maata, joista olen tähän mennessä saanut verifioitua kolme (Bahama, Bosnia ja Liettua). Sen sijaan Bosnia (!), Guadeloupe, Kroatia, Montenegro, Pohjois-Kypros ja Trinidad ovat lopettaneet lähetyksensä keski- ja lyhytaalloilla. Näiden vastapainoksi on jopa sellainenkin merkillisyys kuin uudelleen mahdollisesti aloittava keskiaaltomaa Turks&Caicos. Lyhyt- ja keskiaaltolähetykset siis vähenevät, mutta eivät ne lopu pitkään aikaan. Ja ovathan vielä FM-lähetykset.

Jokaisella on omat toiveensa; tässä minun listani puuttuvista mutta mahdollisista (SW/MW) maista:

Eurooppa: Huippuvuoret, Kosovo, Makedonia, Ukraina. Afrikka: Ceuta, Etelä-Sudan, Eritrea, Guinea, Madeira, Melilla ja Sansibarin puolisko Tansaniasta. Aasia: Azerbaidzan, Bahrain, Georgia, Kambodza, Turkmenistan. Pohjois-Amerikka: Bermuda. Keski-Amerikka: Neitsytsaaret (UK), Panama, St Kitts, Turks&Caicos.

Mahdollisuuksia olen arvioinut lähinnä sen perusteella, mitä voisin kuulla nykyisessä kuuntelupaikassani eteläisessä Suomessa; Lapin-peditionit ovat olleet keinovalikoimani ulkopuolella, mutta niillä voisi lisätä saaliiseen muutaman Tyynenmeren maan. Puolisen tusinaa yllä luetelluista olen joskus raportoinut, mutta vastaus puuttuu.

29. marraskuuta 2015

Kun varasto rapistuu

Reilun kahden vuoden ajan olen tallentanut Suomen DX-historiaa skannaamalla vanhoja DX-lehtiä ja muuntamalla ne hakukelpoisiksi pdf:iksi. Työ on vienyt paljon aikaa – keskimäärin n. 5 tuntia per numero ja numeroita on satoja – mutta toisaalta vanhojen asioiden mieleen palauttaminen on korvannut vaivat. Luovuttuani 1980-luvulla Suomen DX-Liiton  puheenjohtajuudesta en yleensä paljoakaan lukenut jäsenlehtiä,  joten monet nyt skannaamani ja käsittelemäni sivut sisältävät minulle uutta ja mielenkiintoista asiaa.

Pdf:n luonnissa syntyvät tiedostot ovat suuria, joten olen tallentanut ne 4–5 vuoden ikäiselle 500 gigan varastokovalevylle. Viime viikkoina ohjelman yhteydessä on näkyviin vilahtanut satunnaisia ilmoituksia ongelmista, jotka mielestäni liittyvät juuri tuohon varastokovalevyyn. 

Jokin aika sitten skannaus- ja pdf-ohjelma jumittui luodessaan pdf:ää valmiiksi tarkistetusta tekstistä. Kun käynnistin ohjelman uudelleen, ei se enää löytänyt lehden ko. numeroa. Tiedostot olivat kyllä olemassa kovalevyllä, mutta jotkin avaintiedostot olivat vahingoittuneet. Ainoa keino päästä eteenpäin oli tehdä koko muutaman tunnin homma uudelleen. Vähän harmitti, mutta onneksi ei paljon.

Tässä vaiheessa olin lähes kypsä vaihtamaan tietokonetta, varsinkin kun Windows halusi tarkistaa (chkdsk) varastokovalevyyn aina käynnistyessään. Tätähän kai pidetään sen merkkinä, että levy alkaa olla tiensä päässä. Ajatusta vahvisti kauppojen tarjonnan katselu: sopivat tietokoneet eivät ole edes kovin kalliita, jos ei tarvitse huipputehoja peleihin. 

Pari asiaa kuitenkin mietitytti. Uuden koneen ohjelmien ym. siirto vanhasta on aika työlästä ja toiseksi, vikaa on yhdessä kovalevyssä, ei koko koneessa. Vaikka laman aikaan pitäisi kansalaisten pyrkiä kasvattamaan kansantalouden kysyntää ostamalla, päätin vielä lykätä omaa elvytyspanostani epämääräiseen tulevaisuuteen.

Kenkkuilevan kovalevyn sain helposti pois kuvioista irrottamalla sen virta- ja datakaapelit tietokoneen sisällä. Tämän jälkeen en ole havainnut ohjelmissa mitään ongelmia ja tulen hyvin toimeen ohjelmat sisältävän SSD-levyn varassa. Kovin paljon ei 128 Gigan levyllä varastotilaa ole, joten siirrän suuret työtiedostot sopivin väliajoin ulkoiseen kovalevyn. Näillä mennään toistaiseksi.

17. kesäkuuta 2014

Antennit ylös!

Alkuun vähän historiaa: Ensimmäiset DX-antennini 1950-luvulla sain paikoilleen kiipeämällä kotipihan puihin. Toinen pää oli männyssä, joka oli helppo kiivettävä, toinen kuusessa, joka ei ollut niin helppo. Korkeimmalle sain pystyantennin, jonka toinen pää oli 12 metrissä – huikean ylhäällä nykyisiä kiipeämisiäni ajatellen.

Puoli vuosisataa sitten DX-antennien perussääntö oli saada mahdollisimman paljon lankaa mahdollisimman korkealle. Radioamatööreiltä ja antenniteoreetikoilta lainattujen ajatusten mukaan antennien optimikorkeus on vähintään puoli aallonpituutta, johon ei koskaan käytännössä päästy kuin ULA- ja TV-DX-antenneissa. Lyhytaaltokuuntelussa puoli aallonpituutta tarkoittaa kymmeniä ja keskiaalloilla satoja metrejä.

Vähitellen ymmärrettiin, että DX-tuloksille antennin korkeutta oleellisempaa oli antennin pituus. Beverage- ja muut pitkälanka-antennit vedetään yleensä 2–5 metrin korkeudelle.

Nyt 2000-luvulla on kehitetty useita uudenlaisia antennityyppejä, jotka mahtuvat pienehköön tilaan mutta jotka vaativat yleensä ainakin yhden ripustuspisteen aika korkealle. Esimerkiksi Super KAZin keskimmäinen ripustuspiste voi olla 10 metrissä tai korkeammalla; yleensä mitä isommaksi KAZ tehdään sen paremmin se toimii.

Antennin ripustaminen näinkin ylös ei onnistu varpistamalla eikä kovin lyhyillä tikkaillakaan. Avarassa maastossa antennin ylös saamiseksi on käytetty kaasupalloja, leijoja, virveleitä ym. Ehkä tavallisin tapa narun saamiseksi puun oksalle on kiinnittää naruun sopiva heittopaino. Myynnissä on myös erikoisritsa antennin kiinnitysnarun saamiseksi ylös puuhun (www.ezhang.com); itsekin kokeilin omatekoista ritsa–virvelikelayhdistelmää, mutta huonolla menestyksellä. Keinojeni ulkopuolelle lasken myös sähkömiesten tolppakengät, joita jotkut ovat käyttäneet päästäkseen oksattomaan puuhun. Niille, joilla ei ole sopivia puita, on komposiittirakenteinen teleskooppimasto osoittautunut hyväksi – eikä kovin kalliiksikaan (http://www.dx-wire.de/) – ratkaisuksi.

Olen vuosikymmenien aikana miettinyt ja kokeillut jos jonkinlaista kurkotinta, jonka avulla voisi pudottaa vahvan narun sopivan painon avulla ylhäällä olevan oksan ylitse. Ensimmäinen versio oli 1980-luvulla laudoista ja kuitulevysuikaleista konstruoitu teleskooppimasto. Siihen oli nivelletty varsi, jonka sai antenninaruineen käännettyä sopivan oksan yläpuolella ulos. Se oli kuitenkin liian raskas ja monimutkainen enkä saanut sitä toimimaan kunnolla.

Seuraava, vuosikymmeniä myöhemmin kokeilemani versio oli ylijäämälaudoista ja 40 x 43 mm soirosta tehty A-kehysmasto. A-kehysmastossa on kaksi A-kirjaimen muotoon toisiinsa kiinnitettyä lautaa, joita muutamat poikkituet pitävät toisessa päässä erillään runsaan metrin verran. A:n yläpäähän on kiinnitetty jatkoksi sopivan kevyt ja pitkä soiro. Se toimi hyvin antennilangan toisen pään tukena, mutta sekin oli liian raskas ja kömpelö, jotta sillä olisi saanut pujotettua lankoja puiden oksien ylitse.

Kesäpaikan viemäröinnistä yli jäänyt 6 metriä pitkä 110 mm:n viemäriputki oli seuraavan kokeilun lähtökohta. Viemäriputket ovat polypropeenia, joka on melko vahvaa, ja putki on kevyt (n. 9 kg) ja tukeva. Putken 6 metriä on kuitenkin hieman liian lyhyt. Ensin kokeilin sen jatkamista muilla nurkissa lojuvilla viemäriputken pätkillä, mutta putkien muhviliitokset eivät ole kovin tiukkoja ja kokonaisuus heilui liikaa systeemiä pystyyn nostettaessa.

6-metrisen putken jatkoksi kiinnitin seuraavaksi 20 x 20 mm listan – ylijäämäkamaa sekin. Kiinnityspultteja varten porasin reiät viemäriputken seinämän lävitse. Listan yläpäähän tuli poikkipuu, jossa on pienet silmäruuvit antenninnarua varten.
Toisin kuin esim. virvelillä tai ritsalla siimaa ylös heitettäessä, tällaisessa pujotussysteemissä voi käyttää melko vahvaa narua, esim. n. 1 mm paksuista punottua polyesteriä. Naruun kiinnitetty pudotuspaino on kiinni poikkipuun silmäruuvien lävitse pujotetussa sokkanaulassa. Jotta sokka ei irtoaisi silmäruuveista liian aikaisin, se on varmistettu maalarinteipillä. Painona käytin vanhaa jakoavainta, joka on sopivan painoinen eikä tartu pudotettaessa helposti kiinni.
Sokkanaulan irrotusnarun silmäruuvi on lähellä pystypuuta, jotta sokkaa irrotettaessa voisi tarvittaessa käyttää riittävästi voimaa. Ensimmäisissä kokeiluissa en käyttänyt sokkaa, vaan pudotuspainon naru meni poikkipuun kärjen silmäruuvin lävitse, mutta tämä osoittautui huonoksi ratkaisuksi.

Maston saa pystyyn kävelemällä se ylös. Sijoitin alapään vasten puun tyveä ja putkimaston molemmin puolin löin maahan varmistukseksi puutapit. Sitten nostin maston yläpään ylös ja kävelin kohti puuta masto käsien varassa mahdollisimman ylhäällä. Nostettaessa yritin varmistaa, ettei yläpää tartu muiden puiden oksiin eikä alapää pääse liukumaan syrjään. Jos joku suostuu apulaiseksi, hän voi pidellä alapäätä paikallaan ja varoittaa noston esteistä, mutta yksinkin maston saa pystyyn melko helposti. Joka tapauksessa jatkomaston ja pudotuspainon on syytä olla mahdollisimman kevyet, ettei alapää nouse ylös. Käyttämäni 20 mm:n lista notkuu aika lailla nostettaessa, mutta se ei haittaa. Kun masto oli pystyssä, sitä kääntelemällä ja kallistelemalla etsin sopivan oksan ja vedin sitten sokan irti. Kuvassa hieman poikkipuun alapuolella näkyy antennin valkoinen ylösnostonaru roikkumassa parin oksan yli. Kun olin kaatanut maston takaisin maan pinnalle, vedin tämän narun avulla oksien yli tukevamman köyden antennin kiinnittämistä varten.
(30.6.2014) Seuraavassa kuvassa on KAZin keskimmäinen kiinnityspiste. Antennin kiinnitysköyden päässä on köysipyörä (ei näy selvästi oksan takaa) jonka lävitse menee antennia kannatteleva ohuempi köysi. Tämän köyden alapäässä on paino, joka pitää antennin sopivan kireällä ja estää puun heilunnan katkomasta tai irrottamasta antennilankaa; tosin vastapaino ei tässä antennissa olisi mitenkään välttämätön ja jätin sen pois lopullisesta versiosta. Muiden puiden oksat painavat vielä antennin (sininen lanka) idänpuoleista, vasemmalla näkyvää, osaa hieman matalammalle.

19. toukokuuta 2013

Kaksisataa maata?

Suomessa lienee paljonkin sellaisia, jotka ovat vierailleet yli sadassa maassa, mutta tokko montakaan, jonka matkaohjelma olisi kattanut yli 200 valtiota. Vertailun vuoksi oma vierailtujen maiden listani on kovin lyhyt, parinkymmenen mittainen.


Sen sijaan vuosikymmeniä sitten aloittamassani DX-kuunteluharrasteessa yli 200 vahvistetun maan kerääminen ei ole mitenkään tavatonta. Viime vuoden viimeisessä "Radiomaailma"-lehdessä olleesta tilastosta laskin 17 sellaista henkilöä, jotka ovat kuulleet ja vieläpä hankkineet kuulemansa radioaseman vahvistuksen vähintään 200 maassa sijaitsevalta yleisradioasemalta. Listan ykkösellä on lähes 6000 radioaseman verifioinnit eli QSL:t. Hänellä ja yhdellä toisella harrastajalla on verifiointeja 226 eri maan radioasemalta, mikä on melkoinen saavutus.

DX-kuuntelijoiden listoille hyväksytään vain sellaiset yleisradioasemat, jotka on kuultu radioaaltojen välityksellä Suomen rajojen sisällä pitkillä, keskipitkillä ja lyhyillä aalloilla sekä FM-taajuuksilla ja televisiolla. Niinpä esimerkiksi internetin kautta varsin helposti kuultavia radioasemia ei lasketa mukaan, mikä tekee asemien ja maiden keräilystä aika työlästä ja kärsivällisyyttä vaativaa

Helposti tulee mieleen lintuharrastajien kilpailu uusien lintulajien näkemisessä. Suomessa on muutama bongari ilmoittanut nähneensä yli 5000 lintulajia, mutta saavutus on edellyttänyt kymmeniä matkoja maapallon eri puolille. Linnuista myös riittää, että laji on luotettavasti havaittu, edes valokuvaa ei välttämättä tarvita havainnon vahvistukseksi. Toisaalta lintulajeja on tiettävästi suunnilleen kymmenen tuhatta eli vähemmän kuin radioaalloilla toimivia asemia,

Jos nyt alkaisi kuunnella ja kerätä verifiointeja eri maista, 200 maan tavoite olisi käytännössä mahdoton. Monet viime vuosituhannella helposti tai vaikeasti kuullut maat lähettävät nykyisin vain lähialueella kuuluvalla FM-alueella tai eivät lainkaan vastaa ulkomaisten kuuntelijoiden kuulemisraportteihin. Jotkut maat ovat lakanneet olemasta, kuten Itä- ja Länsi-Saksa, joiden tilalla on nykyisin vain Saksa. Toisaalta 1990-luku synnytti koko joukon uusia radiomaita, jotka aikaisemmin olivat olleet Neuvostoliiton ja Jugoslavian osia.

Varsinainen DX-kuuntelun aktiivikauteni kesti puolitoista vuosikymmentä 1970-luvun puoliväliin, mutta sen jälkeenkin olen ajoittain kuunnellut mielestäni kuuntelemisen arvoisia asemia, lähettänyt niille raportteja ja saanut vastauksia. 1900-luvun puolella sain hoidettua suuren osan Afrikan maista, jotka nykyisin ovat melko mahdottomia. Muutto kaupungin häiriöiseen ydinkeskustaan 2005 lähes lopetti ulkomaisten asemien metsästyksen, mutta nyt kesäpaikkamme on osoittautunut aika hyväksi DX-kuunteluun. Kun tänä vuonna kävin lävitse tähän mennessä saapuneet vastaukset, verifioituja DX-maita näkyi kertyneen 190 eli hieman olettamaani enemmän. Kävi ilmi, että listastani esimerkiksi puuttui nykyisin varsin hankala maa, Kazakstan, jonka olin hankkinut kokoelmaan jo 2003 ja yksi maa oli jäänyt kokonaan pois pitämästäni listasta.

Mahdollisuuksien selvittämiseksi kävin keväällä lävitse maailman maat "World Radio TV Handbookin" ja parin asemalistan perusteella sekä tarkistin kuulemisen mahdollisuuksia mm. hard-core-dx.com-sivuston lokin avulla. Mahdollisten uusien maiden listalle kertyi 30 maata, joista 10 lähes lapsellisen helppoa Itä-Euroopan ja Keski-Aasian maata. Nyt viimeisimmän kuukauden aikana nämä helpot nakit on kaikki raportoitu ja odotan vain asemien verifiointeja. Kuten DX-kuuntelijat hyvin tietävät, vastaukset eivät ole läheskään varmoja, joten luultavasti monen aseman uusintakuuntelu ja raportointi on tarpeen myöhemmin. Askartelua ja puhdetöitä tarjoavat myös nämä listani parikymmentä muuta mahdollista, joita aina sopivilla radiokeleillä aion yrittää.