John le Carré: Mies kylmästä |
Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun alkuun, josta moni saattaa muistaa esimerkiksi Berliinin muurin rakentamisen ja Kuuban ohjuskriisin, joka miltei muutti kylmän sodan kuumaksi.
Kirjan miljöö on harmaa ja sää painostava. Toisesta maailmansodasta on kulunut hieman toista vuosikymmentä, säännöstelyn loppumisesta ei sitäkään.
Alec Leamas, brittiläinen vakooja, saa tehtäväkseen monivaiheisen järjestelyn avulla soluttautua rautaesiripun takaiseen maailmaan muka-loikkarina. Hänen tehtävänsä on eliminoida brittien tiedonantajana toimineen naisen tappaja esittämällä Itä-Saksassa vaivihkaa todisteita, että tappaja olisikin brittien kaksoisagentti. Osoittautuu, että Leamasin esimies George Smiley ja Control-nimellä tunnettu vakoilutoimiston päällikkö olivat kehitelleet monimutkaisen, siihen osallistuneille kohtalokkaan kolmoishuijauksen. Kirjan logiikan mukainen jatko tälle on, että Leamasin poika vuosikymmeniä myöhemmin nosti asiasta metelin, jota le Carré kuvasi Vakoojan perintö -kirjassaan.
Mies kylmästä on lajityyppinsä ehdoton klassikko, täysin erilainen kuin väkivaltaan ja toimintaan perustuvat jamesbondit. Tässäkin kirjassa tapahtuu paljon, mutta se ei ole keskeistä. Kaikkia ihmisten motiiveja ei kerrota, lukijan on itse paikka paikoin ymmärrettävä, että yksi ynnä yksi on kaksi. Esimerkiksi loppukohtauksen muutamat yksityiskohdat vaikuttavat epäloogisilta, mutta pienen miettimisen ja ehkä uudelleen lukemisen jälkeen palaset loksahtavat paikoilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti