4. syyskuuta 2019

Matkakirjeitä Absurdistanista

Mika Mäkeläinen: Kimlandia   |   

Ylen ulkomaantoimittajana tunnettu Mika Mäkeläinen on käynyt useita kertoja Pohjois-Koreassa ja kirjannut havaintojaan tähän teokseen. Kimlandia ei kuitenkaan ole pelkkä matkakirja. Suljetussa poliisivaltiossa toimittajan on vaikea nähdä paljoakaan sellaista, mitä viranomaiset eivät hänelle halua näyttää, joten suuri osa kirjasta pohjautuu muualla tehtyihin haastatteluihin ja muihin lähteisiin. Nämä ja tarinat kirjoittajan omista kokemuksista eivät aina sujuvasti solahda toistensa joukkoon, vaikka asiayhteys onkin selvä. Tekstissä on paikoittain myös hieman hyppelehtimistä ja tarpeetonta toistoa, mikä tuntuu kirjassa kiusallisemmalta kuin esimerkiksi tv-ohjelmassa. Nämä ovat kuitenkin kokonaisuuden kannalta pieniä syntejä.

Pohjois-Koreasta kiinnostuneen on nykyisin mahdollista löytää melkoisesti kaikenlaista nippelitietoa ja laajempiakin esityksiä, kuten kirjan loppuun kootut yli 50 sivun viite- ja lähdeluettelot osoittavat. Kimlandia sisältää laajan, joskin ehkä pinnallisen yleisesityksen Pohjois-Korean nykytilasta. Epäilemättä Pohjois-Korea on maa, jossa ei juuri kannata ryhtyä toisinajattelijaksi.

Kirjan päälukujen nimet kertovat paljon tarkastelukulmasta, esimerkiksi "Kiusallinen markkinatalous", "Tiedon pimityksen taito", "Maailman tehokkain poliisivaltio", "Elintärkeät ydinaseet". Korean demokraattisesta kansantasavallasta olisi luultavasti vaikea kertoakaan muuta. Toisaalta maassa kauan asuneet ulkomaalaiset muistuttavat ihmisten ystävällisyydestä ja siitä, että elämä Pyongyangissa on pohjimmiltaan hyvin samanlaista kuin missä tahansa, vaikka olot maaseudulla ovatkin ankeampia.

Ainakin minun aktiivimuistilleni aika uutta ja mielenkiintoista ovat kirjaan kootut tiedot markkinatalouden jatkuvasta yleistymisestä. Toisaalta tämä ei ole kovin yllättävää, onhan isossa naapurissa Kiinassa ollut samanlaista kehitystä jo pitkään. Muita mielenkiintoisia asiakokonaisuuksia ovat pohdiskelut Etelä- ja Pohjois-Korean yhdistymisen mahdollisuuksista sekä Pohjois-Korean ydinaseista Kim-dynastian ja muun valtaeliitin turvana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti