Apua iiik! Myyrä!

Leif G. W. Persson: Pommimies ja hänen naisensa   |   

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo saa vinkin Britannian MI6:lta, että Ruotsissa on pian odotettavissa iso pamaus. Päätekijän kerrotaan olevan maassa asuva somalialainen Abdullah Khalid, jonka epäillään olevan aikaisemmin Englannissa räjäytetyn pommin tekijä. Hänen kanssaan on usein nähty britti Louise Urqhart, jonka ajatellaan olevan "pommimiehen nainen", Khalidin kannattaja ja apulainen.

Ruotsalaiset ryhtyvät tutkimaan Khalidia ja tämän sukulaisia, jotka asuvat syrjäisessä talossa Eskilstunassa. Tutkintaa johtaa Säpon apulaisjohtaja Lisa Mattei.

Mattei on tavallaan yhdysside Perssonin joihinkin romaaneihin, vaikka hän ei niissä ole tietääkseni ollut mukana. Lisa Mattei -niminen poliisi kyllä esiintyi Matkan pään elokuvasovituksessa, mutta ei itse kirjassa. Hän muistelee edesmennyttä esimiestään L. M. Johanssonia, joka "oli kaivanut oman hautansa haarukalla ja veitsellä" ja lopulta "kaikki se mitä hän oli saanut ahdetuksi kitaansa oli riittänyt tuottamaan hänelle kohtalokkaan sydäninfarktin". Henkilöiden kierrätys kirjasta toiseen on tavallista, koska varmaan ajatellaan, että lukijat  haluavat lukea tutuista hahmoista.

Myös Perssonin vakiopelle Evert Bäckström vilahtaa Pommimiehessä, mutta nyt töpeksivän poliisin pääroolin täyttää tietoturvasta viis veisaava ja tarpeettomasti asioihin sekaantuva Säpon pääjohtaja, Lisa Mattein esimies.

Jo varsin varhaisessa vaiheessa poliisit pohtivat tietoja, jotka tuntuvat kääntävän Abdullah Khalidin ja Louise Urqhartin suhteen ylösalaisin, mutta eivät vielä tee ilmeistä johtopäätöstä. Ja miksi Urqhart näyttää MI6:n ottamissa kuvissa niin tyytyväiseltä, aivan liian tyytyväiseltä? Myös kirjan kansikuva liekehtivästä enkelistä näyttää olevan ilmiselvä vihje. Vai onko suunnitelman takana sittenkin joku muu? Ylimääräistä huolta aiheutuu siitä, että Säpon salaiset tiedot vuotavat talon ulkopuolelle. Kuka myyrä on ja miksi hän vaarantaa operaation onnistumisen? Tapahtumat purkautuvat hyvin odottamattomalla tavalla monien mutkien ja lähes 500 sivun jälkeen.

Kirjan arkkitehtuuri on hyvä ja rakenteet tehty mallikkaasti eli juoni ja henkilöt ovat o. k. Päähenkilö on nainen, samoin iso osa keskeisistä toimijoista, jotka ovat vahvoja sillä tavalla, mikä perinteisesti on yhdistetty miehiin. Kotielämää lukuun ottamatta tämä ei juurikaan vaikuta henkilöiden ajatteluun ja toimintaan, ja hyvin usein Persson on vielä samentanut sukupuolirooleja viittaamalla Lisa Matteihin vain sukunimellä.

Kirjoitustyyli on oman laistaan, yleensä rutinoitua tekstiä, kevyttä huoletonta jutustelua, joka paikoin vaikuttaa huolimattomalta. Aikaisemmista Perssonin kirjoista tutut ihmisten mieleen repliikkien jälkeen pulpahtavat puujalkavitsit eivät vieläkään jaksa huvittaa. Jotkut niistä tosin ovat aika nokkelia, myönnettäköön. Ehkä ei pitäisi funtsia niin paljon sitä, miten jokin repliikki lausuttaisiin tosielämässä, kun kirjan henkilötkään eivät ole tosielämän henkilöitä. Kaipa heille täytyy sallia sellainen elämä ja sellaiset puheet, jotka kirjailija on heille kehitellyt.

Missä sitten pahiten mättää? Pintakäsittely, viimeistely, se rajapinta minkä lukija näkee ja kokee, on paikka paikoin vähän niin ja näin. Persson on katsonut sopivaksi, että ruotsalaisten lisäksi myös Britannian tiedustelu käyttää somaliterroristista "Abbdo" Khalid -nimeä. Oikeassa elämässä englantilaiset tietysti suosisivat Abdullahin lyhyempänä muotona jotakin vähemmän ruotsalaista, esimerkiksi nimeä Abdul. "Abbdon" lisäksi Persson näkyy ruotsalaistaneen myös somalialais-brittiläisen psykiatrin Leyla Husseinin. Ihmetyttää myös maininta "vanha isoäiti Salmo Ali Ahmed". Salmo on eri tietolähteiden mukaan nimenomaan miehen nimi.

Mutta aika hyvä näinkin.