Kaliforniaan

John Steinbeck: Vihan hedelmät   |   

John Steinbeck oli varhaisimpia suosikkikirjailijoitani ja 60-luvun alussa tein jopa kotiaineen Helmi-pienoisromaanista. Aineistona oli isosiskon hyllystä lainaamani englanninkielinen The Pearl / Burning Bright -nide. Kirjan englanti ei ollut mitenkään ylivoimaista vähäiselle kielitaidolleni, joka perustui muutaman vuoden kouluopintoihin, englantia hyödyntävään harrastukseen ja sanakirjaan. Toisenlaisen näkökulman englannin kääntämiseen ja Steinbeckiin sain runsaat kymmenen vuotta myöhemmin, kun hyllyyn ilmaantui kirjakerhon painos vanhasta Vihan hedelmät -suomennoksesta.

Oklahomalainen Joadin perhe ei 1930-luvulla huonojen satojen vuoksi pysty maksamaan vuokraansa pankille, vaan menettää kotinsa. Yksittäinen vuokraviljelijä ei mahda mitään pankille ja sen palkollisille; vapaiden maassa ihmisen vapauden määrä riippuu siitä, kuinka paljon hänellä ja hänen liittolaisillaan on rahaa. Pelastukseksi ilmaantuvat mainokset työtilaisuuksista Kaliforniassa, jonka takia vähillä rahoilla hankitaan vanha auto ja lähdetään tien päälle.

Perheen äiti kantaa huolta siitä, että Joadit pysyvät yhdessä ja vihjaa myös joukkovoiman tehoon, mutta se ei koskaan johda mihinkään konkreettiseen. Vankilasta palannut poika Tom tekee sen, mitä kulloinkin on tehtävä, eikä rasita päätään tarpeettomilla ajatuksilla. Joadien mukaan lähtenyt saarnaaja Jim Casy (käännöksessä 'Casey') oli luullut uskovansa siihen,  mitä hän puhui muille,  mutta joutuu myöntämään itselleen, ettei enää usko sanaakaan siitä mitä saarnasi. Hänen epäilyksensä ja elämänmuutoksensa on esitetty hyvin alusta loppuun. Lähdön hetkellä pieneen autoon ahtautuu pitkälti toistakymmentä ihmistä.

Perillä selviää, että matkalla kuullut vihjaukset mainoslappusten valheellisuudesta pitävät paikkansa. Työpaikkoja hedelmien poimijoille on, mutta Kaliforniaan muuttaneita on kymmeniä tai satoja tuhansia, ja näistä työtä saavat ne, jotka tyytyvät pienimpään palkkaan.

Steinbeckin kerronta vaihtaa joustavasti näkökulmaa maailmoja syleilevästä julistuksesta päähenkilöiden elämän tapahtumiin ja satiiriseen kerrontaan oklahomalaisten vastapuolista, kauppiaista jotka ostavat lähtijöiden tarpeettomat tavarat halvalla ja myyvät heille autoksi sanottuja romuläjiä.

Käännös on paikoin oudon arkaaista ja tönkköä suomea, jota olen kääntäjän nimen (Alex Matson) perusteella joskus pitänyt puutteellisen suomen taidon aiheuttamana. Matson osasi kyllä kirjoittaa hyvääkin suomea, joten ilmeisesti kysymys on ollut tyylikeinosta, jolla hän on pyrkinyt jonkinlaiseen kansantarun vaikutelmaan. Matsonin päätyminen kääntäjäksi johtui todennäköisesti siitä, että englannin taito oli 40-luvun Suomessa todella harvinaista ja hän hallitsi ainakin arkipäivän kielenkäytön, koska oli elänyt Englannissa nuoruutensa. Silti monet erityistermit näyttävät olleen kääntäjälle täyttä hepreaa. Tai englantia. Olisi tietysti hauskaa ryhtyä listaamaan Matsonin mokia, mutta se on turhaa, koska Steinbeckistä kiinnostunut voi nykyisin lukea 2016 ilmestyneen Raimo Salmisen hyvän suomennoksen.

Vihan hedelmät oli ensimmäisiä suuren lukijakunnan saavuttaneita vasemmistosävytteisiä romaaneja. Vasemmistolaisuus ei kirjassa tarkoita niinkään politiikkaan vaikuttamista kuin ihmisten olojen parantamista epämuodollisen yhteistoiminnan kautta. Ehkä Steinbeckin kirjan asennetta olisikin paras luonnehtia humanistiseksi, tai sitten realistiseksi.