Kasari­sosiologiaa

Eeva Jokinen – Soile Veijola: Oman elämänsä turistit   |   

Tämä 1980-luvun aatemaailmaa kuvasteleva kirja ilmestyi 1990 Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisusarjassa luultavasti siksi, että tarkoituksena oli luodata turismin ja alkoholinkäytön yhteyksiä. Kirjaan on lisäksi koottu monenlaista ainakin löyhästi matkusteluun liittyvää asiaa.

Alkulehdillä teoksen alaotsikoksi on annettu 'matkakirja'. Oikeastaan Oman elämänsä turistit tuntuu olevan eri tarkoituksiin kirjoitettujen tekstien antologia, jossa painopiste on naisten asemassa.

Kokonaisuus on jäänyt häiritsevän epätasaiseksi ja kirjasen nimi vaikuttaa harhaanjohtavalta. Tekstikokoelman loppupuolella on sentään monta hyvää turismin olemusta kuvailevaa kirjoitusta. Vaikka kirjasesta aistii lähes kauttaaltaan, että aiheen lisäkypsyttely olisi ollut hyväksi, tekijät ovat sentään suhtautuneet sosiologian muotitrendeihin riittävän vakavasti. Niinpä molemmat ovat menestyneet kohtuullisen hyvin akateemisessa maailmassa.

Määrällisen tutkimuksen menetelmiin luottava sosiologi näkee kirjassa joukon sinänsä mielenkiintoisia hypoteeseja, joiden paikkansapitävyyttä ei kuitenkaan ole testattu. Joissakin kohdin mielipiteet esitetään kärjistäen ja yleistäen. Sosiologisen kovan datan sijasta suuri osa teksteistä pohjautuu havainnointiin sekä kirjoittajien valitsemiin haastattelukatkelmiin ja kirjoituksiin.

Havainnointi ja muut laadullisen tutkimuksen metodit ovat tietysti täysin hyväksyttäviä varsinkin tutkimushankkeen alkuvaiheessa ja silloin, kun aihetta ei muuten voi analysoida. Havainnointia, haastatteluja ja muita sen kaltaisia menetelmiä onkin käytetty pitkään antropologiapainotteisessa sosiologiassa ainakin Westermarckin ajoista lähtien. On silti huomattava, että tällaisten menetelmien perusteella ei voi tehdä mitään alkuperäisen tutkimusjoukon ulkopuolelle meneviä johtopäätöksiä. Nyt kuitenkin tuntuu, että eri lähteistä valikoiduilla maininnoilla on nimenomaan pyritty luomaan illuusio kirjoittajien referoimien mielipiteiden yleispätevyydestä.

Yksi kirjan teemoista tuntuu olevan, että miehet voivat kerouacmaisesti matkustella itseään etsien, kun taas naisten kohtalo on pitää huolta lapsista, kodista ja säädyllisyyden suojakuoresta. Vastaavasti matkoja tekevät naiset eivät etelässä voi sikailla yhtä vapaasti kuin miehet. Näin saattaa tietysti olla, mutta mitenkään ei osoiteta, että se olisi jotenkin tyypillistä. Eli – Immi Helléniä luovasti lainaten – onko se edes totta? 

Kielenkäyttö on paikka paikoin oudon löysää. Joskus kirjanen pullistelee kummallisesti suomennettuja, ilmeisesti lähdeteoksista poimittuja termejä, kuten 'vastuurationaliteetti' tai 'funktionalisoitu'. Ihmetyttää myös 'teollisuus'-sanan jatkuva käyttäminen ikään kuin se olisi sama kuin 'elinkeino' ("turismiteollisuus"). Kieliasultaan ehkä äärimmäinen esimerkki on sivulla 108: "Tällainen teesi ei ota huomioon vainoviestien koodauksen ja "yleisön", tässä tapauksessa kuluttajien, uudelleenkoodauksen välistä mahdollista ristiriitaa." 'Teesi' liittyy muutama rivi aikaisemmin esiintyneeseen "yksiniittiseen manipulointiin". 'Yksiniittinen' ei oikeastaan tarkoita yhtään mitään, mutta lukija ihmettelee myös, mitä tässä tarkoittaa 'vainoviesti' tai 'koodaus' ja 'uudelleenkoodaus'. Jos kirjoittajilla ei ole ollut aikaa tai ymmärrystä näiden termien avaamiselle, miksi ihmeessä niitä on käytetty?

Tietysti huolimatonta termien käyttöä voi puolustaa sillä, että tekstin viitteiden avulla termit voi löytää alkuperäisistä yhteyksistään. Tämä ei kuitenkaan ole helppoa normaalille lukijalle, jolla ei ole käytettävissään tieteellistä kirjastoa. Monet seikat viittaavat siihen, että kirjanen on kuitenkin ajateltu enemmän tietokirjaksi kuin opinnäytetyöksi tai vastaavaksi.

Tämän kirjan keskeisen sisällön voisi tiivistää muutamaan riviin. Turistilla on kahdenlaista vapautta: hän on vapaa tekemään normaalista poikkeavia asioita ja on myös vapaalla arkielämän töistä. Yleinen ymmärrys siitä, miten ns. kunnon ihmisen tulee käyttäytyä, määrittää suurelta osin sen, kuka näitä vapauksia voi käyttää ja millä tavoin. Käyttäytymisen normeja tietysti rikotaan ja ne ovat erilaisia eri paikoissa ja eri aikoina. 

Hyvän kielenkäytön normejakin vastaan voi rikkoa, mutta niitä kannattaa noudattaa, jos haluaa sanoman menevän perille.

*

Kirjan arvostelu Alkoholipolitiikka-lehdessä 1992: V-tyylin turismitutkimusta (pdf)