Eikan taksi

Veijo Meri: Peiliin piirretty nainen   |   

Tässä kirjassa on tuttuja ilmiöitä ja tuttuja Helsingin näkymiä esimerkiksi sellaiselle joka vaelteli kaduilla samoihin aikoihin kuin tämä kirja ilmestyi (1963). Olosuhteista riippuen monet asiat ovat kuitenkin saattaneet olla vähemmän tuttuja, kuten joidenkin kirjan henkilöiden eläminen alivuokralaisena. Toisenlaista eksotiikkaa on maaseudulla: maito haetaan maatalosta ja säilytetään kaivossa jääkaapin puuttuessa. Autoilijaa ei häiritä yleisellä kattonopeudella eikä matkustajia vaivata turvavöillä. Tupakkatehtaat ovat vahvoilla ja rööki käryää joka paikassa.

Tarinan keskeinen laite on musta Mersu, Einon taksi, jonka kyydissä eri henkilöt vuorollaan ovat. Tapahtumat kuitenkin tapahtuvat muualla, Katajanokalla, Kalliossa, jossakin maaseudulla ja loputtomasti jatkuvissa jutuissa. Einon oli tarkoitus mennä saunaan kavereidensa kanssa, mutta yllättäen taksiin tunkevat kirjailija ja insinööri, jotka haluavat tutun taiteilijan saunalle jonkin nimettömän kauppalan takamaille.

Lukija saa nauttia merimäisen luontevista repliikeistä ja anarkistis-absurdeista tarinoista, jotka kuitenkin joskus jäävät toiseksi pääjuonen uskomattomille kiemuroille. Kirjassa on tuoretta kerrontaa, tuoreita muttei väkisin väännettyjä kielikuvia, modernia mutta ei liian modernia otetta; juuri sellaista mitä mielellään lukee.  

Kirjan henkilöissä näyttävät iso ego ja isot puheet olevan yhteydessä huonoon menestykseen materiaalisessa elämässä. Varsinkaan oman ammattikuntansa edustajasta ei Veijo Meri rakenna kovin kaunista kuvaa. Ehkä kirjailija-romaanihenkilö peittää meuhkaamisella omaa epätoivoaan. Välillä hän laskettelee teräviä luonnehdintoja runoudesta ja muusta kirjallisuudesta, mutta hänen repliikkinsä ja juttunsa jäävät kovin pinnallisiksi ja teoreettisiksi. Myös insinööri puhuu muun ohessa kirjallisuudesta, mutta konkreettisemmin ja oikeastaan täsmällisemmin kuin kirjailija, joka on omien mielikuviensa vanki. Jopa taiteilija tuntuu olevan enemmän kiinnostunut kirjallisuudesta kuin kirjailija, joka mieluummin muistelee nuoruuden saavutuksiaan kuin ajattelee nykyhetkeä.

Mutta tulee kirjailijalta lopulta myös teräviä satiiris-sarkastisia kannanottoja: "[Kirjoittamiseen] ei saa tulla liikaa merkitystä. Se muuttuu silloin niin raskaaksi, ettei sitä jaksa tehdä eikä kannata, kun ei jaksa silloin vapaasti suhtautua siihen kirjoittamiseen. Se on niin saatanan pitkäkin, että semmoista ei voi kirjoittaa, ellei se tunnu ihan paskalta. Kun se tuntuu paskalta, ei ole väliä vaikka kirjoittaakin sen."

Tarinat ovat kirjassa pääasia ja niitä riittää varsinkin silloin, kun leuat ovat saaneet sopivaa voiteluainetta. Joskus tuntuu, että samoja tapahtumia on sekä kokijan että näkijän muistoissa, kuten moottorivenematka Korkeasaaresta tai hissinkuljettajalle annettu iso tippi. Kirjan lopulla selviää aika yllättäen, että Einon taksin matkassa oli sama insinööri, jonka rouva kirjan alussa kävi ostoksilla Einon morsiamen vanhempien kaupassa. 

Varsinkin nuorilla pariskunnilla on mutkaton suhde seksiin: naidaan aina kun voidaan. Tilaisuuksia tosin ei kuuden vuosikymmenen takaisissa asumisen oloissa kovin helposti tule. Tunteilla ei kirjassa mässäillä eikä niitä märehditä, vaikka Einon löytämät vanhat rakkauskirjeet vaikuttavatkin häneen syvästi ja innoittavat häntä kosimaan tyttöystäväänsä.

Vähän olen ihmetellyt nykyisen painoksen sivumäärää (452 + jälkisanat), mikä on melkoisesti muistikuvaani enemmän. Meillä oli hyllyssä aikoinaan ilmeisesti SSKK:n laitos ja Kansalliskirjaston tiedon mukaan Kirjakerhon painos vuodelta 1970 on 267-sivuinen. Ehkä tämä selittää myös sen, miksi uudemmassa kirjassa on aika paljon sellaista, mikä ei tunnu ollenkaan tutulta aikaisempien lukukertojen pohjalta. Mahdollisesti kirjaa on joskus myyty kaksiosaisena.

Kirjan uusissa painoksissa (2008) on muutama sivu Silja Rantasen ajatuksia tästä klassikosta hieman toisenlaisista näkökulmista.