Henning Mankell: Ruotsalaiset saappaat |
Fredrik Welinin saaristolaistalo syttyy palamaan keskellä yötä tuntemattomasta syystä. Welin pelastautuu viime hetkellä jalassaan kaksi vasemman jalan saapasta. Seuraavana päivänä hän saa mantereella hankituksi uuden vaatekerran, pääosin Kiinassa tehdyn, mutta kunnon ruotsalaisia Tretornin kumisaappaita ei tunnu saavan mistään.
Welin on seitsemissäkymmenissä; yhdessä kohdassa kertoja mainitsee syntyneensä maailmansodan jälkeen, toisessa keväällä 1944. Tekemänsä virheen takia hän oli joutunut eroamaan kirurgin työstä ennen eläkeikää.
Kirurgi ei koskaan ollut saanut luotua pysyvää suhdetta edes tyttärensä äitiin. Talon palaminen tuo nyt kuvioihin kaksi naista, journalisti Lisa Modinin ja Welinin ulkomailla asuneen tyttären Louisen. Welin yrittää toimittajaan vanhoja vonkaamiskeinojaan puolittaisella menestyksellä, joka vähitellen johtaa ystävyyteen. Tyttären pelastaminen pulasta saa tämän avaamaan elämänsä isälleen.
Teksti on yksinkertaista, lyhytvirkkeistä varttuneen miehen proosaa, välillä liiankin töksähtelevää ja töykeää. Kerronta ensimmäisessä persoonassa rajoittaa tarkastelukulmaa, hieman ulkopuolisempi ote olisi mahdollistanut monipuolisemman tarinan kehittelyn. Toisaalta on ehkä ollut hyväkin keskittyä tunneköyhän, manipuloivan, äkkipikaisen ja kärttyisän äijän ajatuksiin.
Kertoja on omaa menneisyyttään pohtiva ja mielellään vieraita paikkoja penkova rannikkolainen, melkoisesti samanlainen kuin Ilkka Pitkäsen Soutaja. Isän ja sopeutumattoman tyttären suhteesta tulee helposti mieleen myös Kerttu-Kaarina Suosalmen Onnen metsämies.
Kirjassa on paljon arvoituksia: kuka sytytti palon, mitä sataman luona asuva nainen pelkää, kuka vilkutteli valoa laiturilla, kuka yöpyy syrjäkylän autiotalossa. Vähitellen useimmat näistä selviävät, mutta syyt tekoihin jäävät hämäriksi ja arvoitukset muuttuvat kysymyksiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti