Kuin viisi sormea

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Haruki Murakamin monien kirjojen henkilöt liikkuvat todellisuudessa, mutta saattavat joskus sivuta mystistä, epätodellista, toista todellisuutta. Värittömän miehen vaellusvuosien maailmassa on vain vähän mystiikkaa, toisesta todellisuudesta puhumattakaan. Päähenkilön, Tsukuru Tazakin, elämä on hyvin konkreettista: hän on intohimoisen kiinnostunut rautatieasemista ja toimii asemien suunnittelijan unelma-ammatissa. Nyt pitkälti yli kolmikymppisen Tsukurun elämää vajostaa yksi asia: 16 vuotta aikaisemmin hänet oli odottamatta suljettu pois 5 hengen kiinteästä kaveriporukasta.

Kahden tytön ja kolmen pojan yhteisö oli hyvin tiivis, kuin sormet kädessä. Se oli Tsukurun elämän keskipiste ja kun se katosi, hän hoippui kuukausia elämän ja kuoleman välillä. Vähitellen hän toipui, mutta vakavien ihmissuhteiden solmiminen oli tullut hänelle mahdottomaksi. Aluksi Tsukuru ei ollut uskaltanut kysellä tarkemmin karkotuksensa syytä ja vähitellen asia oli hautautunut muiden alle, vaikka se jatkuvasti varjostikin kaikkea hänen elämäänsä. Tätä solmua hän ryhtyy naisystävänsä Saran patistuksesta aukomaan.

Ensin Tsukuru käy tapaamassa ryhmän miesjäseniä, jotka kertovat asioiden kulun 16 vuotta sitten: ryhmään kuuluneen tytön syytöksen mukaan Tsukuru oli muka raiskannut hänet. Lukijalle saattaa helposti tulla mieleen tiedottoman torjunnan aiheuttama kosto, mutta aivan niin asia ei mennyt. Vanhat tapahtumat aukeavat lopulta pohjiaan myöten Suomessa, jonne yksi ryhmän jäsen oli muuttanut.

Tarina kokonaisuudessaan on psykologinen trilleri. Ihmismielestä kiinnostunut lukija saattaa helposti keksiä vaikuttavia oireyhtymän nimityksiä sosiaalisesti rajoittuneelle ja yhdestä asiasta suunnattoman kiinnostuneelle päähenkilölle, mutta mielenkiintoisempaa on tarkkailla muiden henkilöiden reaktioita ja repliikkejä.

Kaveriporukan miehet kertovat konkreettisista asioista, mitä heidän nähdäkseen aikanaan oli tapahtunut. Ryhmän elossa oleva naisjäsen – toinen oli kuollut vuosia sitten – kiinnittää enemmän huomiota Tsukurun ajatuksiin ja tunteisiin. Kaikki kuitenkin pönkittävät hänen itsetuntoaan kertomalla kuinka keskeinen ryhmän olemassaololle hän oli ollut, ei suinkaan sellainen väritön mitättömyys, minä hän itseään piti.

Tsukurun käynti Suomessa vie runsaat 70 sivua, ei siis aivan vähän. Kuitenkaan Suomi ei sinänsä ole mitenkään tärkeä kirjan tapahtumille ja muutamat yksityiskohdat vaikuttavat aika vierailta.

Kirja on hienosti suomennettu suoraan japanista eikä sitä vaivaa monien Murakamin kirjojen japani–englanti–suomi -käännöksien puisevuus. Lauseet ovat herkkiä, lähes runollisia ja erityisesti vuoropuhelut ovat luontevia, vailla englanninkielisen tekstin lauserakenteiden ja sanontojen vaikutusta. Juuri tuon aitouden takia kirjaa lukiessa saattaa joskus tulla mieleen, että katselee japanilaista elokuvaa ja lukee kirjan tekstiä kuin elokuvan repliikkien käännöksenä.

Kirjan pienet heikkoudet tulevat alkuteoksesta: kaikki kohdat eivät tunnu aivan loppuun asti viimeistellyiltä. Kokonaisuus olisi voinnut olla parempi ilman viimeisen luvun yhteenvetoa rautatieasema-teemoineen ja päälle liimattua kertomusta kuoleman kupongin kaupittelijasta.