Herkän miehen odysseia

Kerttu-Kaarina Suosalmi: Onnen metsämies   |   

Kirjan päähenkilö ja kertoja on mieskirjailija, joka suoltaa kirjan sivuille senhetkisiä tunteitaan ja omia näkemyksiään tapahtumista. Hän yrittää selvitä ahdistuksistaan viinan voimalla, jolloin teksti muuttuu kieli- ja kirjoitusvirheitä viliseväksi tajunnanvirraksi. 

Päähenkilö on opettajaperheen lapsi ja oli itsekin opettajana, kunnes ryhtyi täyspäiväiseksi kirjailijaksi (kuten hän itse ajatteli) tai juopoksi (kuten vaimo ajatteli). Avioliitto ei suju. Vaimo on koulun vararehtori, joka pitää peliään rehtorin kanssa. Myös kirjailija pettää vaimoaan; hänellä on yönaisia ja päivänaisia, joita hän ei rakasta. Hän vain toteaa häntä rakastavien naisten reaktion hänen rakkaudettomuuteensa, ei muuta.

Kuvaus vaimon järjestämistä opettajakunnan juhlista rehtorin kunniaksi vie satakunta sivua kirjan alussa. Ihmisten raadollisuus ja valheellisuus nousee jälleen päivänvaloon, ties monettako kertaa. Ehkä tässä on muistumia Suosalmen omasta opettajamenneisyydestä.

Ensimmäisillä lukukerroilla 1980-luvulla ajattelin, että onpa Suosalmi – nainen – kuvannut monet kirjan naishenkilöistä todella vastenmielisiksi kontrollifriikeiksi ja toisen mitätöijiksi. Siinä ei kuitenkaan ole mitään kummallista, kun ottaa huomioon, että Onnen metsämies on rakennettu miehen kirjoittamaksi tarinaksi siitä, miten tämä on asiat kokenut. Kirjailijan avioliiton toinen osapuoli ei saa tekstissä juurikaan myötätuntoa. Päähenkilön suhde vaimoonsa on hieman samantapainen kuin kapinallisen lapsen suhde määräilevään äitiin. Hänen perheensä toinen ongelmallinen ihmissuhde on murrosikäisen tyttären ja äidin välinen kipinöinti. Isän ja tyttären välit ovat sentään paremmat. 

Myös kirjailijan suhde omaan äitiinsä on vaikea. Monimutkaisissa keskusteluissa hän yrittää humaltumisen ohessa selvittää itsensä arvoitusta vanhempiensa kautta. Sen sijaan hän kuulee vain järjestykseen uskovan äitinsä tulkinnan omasta sekä kuolleen isänsä liian liberaalista luonteesta ja käytöksestä.

Päähenkilön elämän suuri paradoksi on, että hän on hakeutunut elämään kontrolloivien naisten – ehkä oman äitinsä kopioiden – kanssa, mutta ei siedä itsensä kontrollointia. Vastaavasti naiset reagoivat kirjailijan vapautumispyrkimyksiin omalla tavallaan. Humalahakuinen juominen liittyy usein konflikteihin voimakkaiden naisten kanssa. Toinen tekijä on kirjailijan ahdistus maailman vääryksien takia. Hän haluaa parantaa maailmaa, mutta omankin elämän saaminen hallintaan tuottaa vaikeuksia. Hän on ennen kaikkea tunneihminen, jolta käytännön asiat sujuvat huonosti. 

Lopulta kirjailija saa tarpeekseen. Hän muuttaa ostamaansa vanhaan kansakouluun ja ryhtyy suunnittelemaan uusia kirjoittamisprojekteja. Koulusta saa työhuoneen myös taidemaalari, vanha kaveri. Painostavien ihmissuhteiden kadottua elämä rauhottuu ja kirjan tyylikin muuttuu kuvailevammaksi ja pohdiskelevammaksi.