Jännitystä ja kauhua

Jo Nesbø: Poliisi

Edellisellä kerralla ihmettelin kaunokirjallisen teoksen luokittelua kirjastossa jännitys ja kauhu -hyllyyn. "Poliisi" on kirja, joka todella kuuluu sinne. Sekä jännitystä että kauhua on riittämiin, ehkä vähän liikaakin.

Kaunokirjallisia ansioita ei Nesbøn kirjalla ole - tai on paikoittain - mutta tutustumisen arvoiseksi sen tekevät kirjoittajan koukut, millä hän jälleen huijaa ja pelottelee lukijaa. Nyt tarjolla on rutkasti enemmän  väkivaltaa kuin toisessa lukemassani Harry Hole -dekkarissa, mikä ei juuri houkuttele perehtymään hänen muihin kirjoihinsa.

Nesbø on kieltämättä erittäin taitava houkuttelemaan lukijoita ostamaan kirjan toisensa jälkeen. "Aaveen" loppuselvittelyssä päähenkilöä Harry Holea ammutaan rintaan ja päähän ja "Poliisin" alkusivuilla kerrotaan sairaalan teho-osastolla makaavasta salaperäisestä potilaasta, joka yllättäen kuolee, ilmeisesti murhattuna. Tähänkö päättyy Harry Holen tarina?

Vai onko tämäkin vain Nesbøn hämäystä? Kirjan tapahtumille on tyypillistä, että hätkähdyttävät väkivallanteot tapahtuvat ennalta-arvaamattomasti, kun taas pahaenteisiä vihjeitä ripotellaan sinne tänne ilman, että niistä seuraisi jotakin.

Kirjan poliisimurhaajan henkilöllisyyden selvittely vaikuttaa enemmän hakuammunnalta kuin loogiselta päättelyltä. Murhaajaksi paljastuu tietysti varsin yllättävä henkilö, joskin hänen ja päähenkilön välinen suhde on samanlainen kuin "Aaveessa". Ensi alkuun voi lukijalle tulla mieleen, ettei hän sovi millään kuvioihin, mutta kyllä kirjailija on tämänkin kiemuran miettinyt loppuun asti.

Useimmat "Poliisin" pahikset jäävät kirjan loppuessa Osloon odottamaan ilmaantumistaan Nesbøn seuraaviin dekkareihin. Ja mitä tapahtuu pikku Auroralle, joka kirjan lopussa uskaltautuu naisten vessaan aivan yksin?

Lisää Nesbøtä: Kovaa kamaa