Ideoiden kierrätystä

John le Carré: Lainsuojaton

Kirjoittaessaan "A Most Wanted Mania" le Carrélla oli jo takanaan kymmeniä kirjoja ja lähes kahdeksankymmentä ikävuotta. Se, että useimmat le Carrén teoksista kuvailevat vakoilun  hämärämaailmaa, ei ole mikään ihme, sillä hän (oik. David Cornwell) toimi aikanaan vuosikausia Britannian tiedustelupalveluissa juuri niissä ympyröissä mistä hän kirjoissaan kertoo.

Niinpä on helppo uskoa le Carrén kirjojen toistuva sanoma: salaisissa operaatioissa menestyksen takaavat  perinpohjainen valmistelu sekä huolelliset ja näkymättömät kenttäagentit, ei suinkaan hienot laitteet ja räväkkä rymistely. 

"A Most Wanted Man" kierrättää le Carrén tuttuja rakennuspalikoita, kuten kankeaa byrokratiaa juonitteluineen ja jatkuvine kokouksineen sekä ihmisluonteiden vahvuuksia ja heikkouksia. Kirjan loppuratkaisu ja monet muut piirteet, jopa jotkut erikoiset sanonnat, tuntuvat olevan muunnelmia lähes 40 vuoden takaisesta mestariteoksesta "The Honourable Schoolboy" (suom. "Sota ilman sankareita"). 

Näyttämönä on Kaakkois-Aasian sijaan 2000-luvun Saksa ja tiedustelijoiden mielenkiinnon kohteena hongkongilaisen liikemiehen sijaan kaksi maassa asuvaa muslimia. Toinen heistä on parikymppinen tšetšenialaisnuorukainen, jonka isä oli Tšetšenian sodassa rötöstellyt, raiskaillut ja ryöstellyt venäläinen eversti. Pojan perinnöksi tarkoitettu ryöstösaalis on talletettu Hampurissa toimivaan brittiläiseen yksityispankkiin, joka on erikoistunut oligarkkien Venäjältä ryöstämien omaisuuksien pesemiseen "laillisiksi". Venäläis-tšetšenialaisen nuorukaisen vaiheet kotimaastaan ensin Venäjälle ja sitten turkkilaisen vankilan ja monien mutkien kautta paperittomana Saksaan ovat valitettavan samanlaiset kuin lukemattomien muiden kohtalo.

Takavuosien vakiosankarin George Smileyn roolin on nyt  saanut saksalainen tiedusteluvirkailija Günther Bachmann. Hänellä on ajatuksena selvittää näiden kahden muslimin avulla islamistien tulevia toimia, kun taas muut viranomaiset ovat enemmän kiinnostuneita menneistä tapahtumista. MI6:n ja CIA:n sotkeutuminen asiaan tuo juoneen lisäjännitteitä jotka lopuksi purkautuvat melko ennalta-arvattavasti.

Kerronta on le Carrén tapaan rikasta ja kirjassa toiminnalla on paljon pienempi rooli kuin ihmisten motiiveilla ja mietteillä. Kieliasu on hyvää, verrattavssa moniin maailmankirjallisuuden arvostetuimpien kynänkäyttäjien teksteihin, joskin le Carrén käännöksissä hänen sanontansa saattavat vaikuttaa oudoilta, jos kääntäjällä ei ole ollut aikaa, taitoa tai rohkeutta etääntyä sanatarkasta käännöksestä. Itse asiassa tämäkin kirja on lähinnä normaalia kertomakirjallisuutta, vaikka le Carré usein luokitellaan esimerkiksi kirjastoissa absurdisti jännitys ja kauhu -ryhmään, toisin kuin, sanotaan nyt vaikka Hemingwayn hyvinkin toimintapainotteiset romaanit.