hypätä jokeen ja hukkua

Ken Kesey: Joskus tekee mieli

Siihen aikaan kun Ken Kesey (1935–2001) suunnitteli uutta romaania Yksi lensi yli käenpesän -teoksensa (1962) jälkeen, Suomessa riitti kirjan modernisuuden osoitukseksi se, että eri luvuissa eri henkilöt kuvasivat tapahtumia omalta kannaltaan. Käenpesä oli kirjana poikkeuksellinen, vaikka siinä olikin vain yksi kertoja. Mielisairaalan osastoa hallitsevan hoitajattaren ja potilaiden valtataistelua katsellaan potilaan, aistiharhoista kärsivän intiaanin silmin. Kirjan sankarina on ryyppäävä ja räyhäävä Randle Patrick McMurphy, joka ei alistu sääntöihin ja "parannettavaksi".

Kesey tunsi apuhoitaja-ajoiltaan Käenpesässä kuvaamansa 1960-luvun mielisairaalan olot sekä meskaliini-, LSD- ym. kokeilujen kautta myös aistiharhat. Psykoaktiiviset aineet kuuluivat Keseyn elämään, hän joutui jopa muutamaksi kuukaudeksi vankilaan marijuanan hallussapidosta. Myöhemminkin Kesey oli jonkinlainen yli-ikäinen hippi, joka ei koskaan rauhoittunut täysin normaaliin elämään ja osallistui innolla erilaisiin vastakulttuurin tapahtumiin.

Ken Keseyn toinen suomennettu teos Joskus tekee mieli (Sometimes a Great Notion 1964) on sivumäärältään yli kaksinkertainen Käenpesään verrattuna ja monien mielestä myös tuplasti parempi – joskin se on lukijalle melkoisesti vaikeampi. Ehkä tämäntyyppinen kirja oli kustantajan mielestä riski, sillä suomennosta saatiin odottaa puolitoista vuosikymmentä, se ilmestyi kaksiosaisena vasta 1977–78.

Kuten Käenpesän, myös tämän kirjan näyttämönä on Yhdysvaltain luoteisosat, missä Mies Voi Olla Niin Iso Kuin On Kanttia Olla. Stamperin perhefirma hakkaa Oregonin rannikon rinteitä puuttomiksi ja töihin tarvitaan ison urakkasopimuksen takia enemmän tekijöitä. Kun muita sukulaisia ei enää löydy, hommiin pyydetään idässä opiskeleva Leland Stamper, firmaa vetävän Hankin velipuoli.

Tabuja popsiva ja maria pösöttävä, skitsofreenikoksi diagnosoitu Lee uskoo, että isoveli Hank on kaiken muun pahan lisäksi huijannut häneltä hänen nuoruutensa ja elämänsä. Lelandin mieleen ei juolahda, että jokainen huijaa itse omat mahdollisuutensa jättämällä ne käyttämättä. Lee epäilee jatkuvasti Hankin motiiveja samalla kun hän itse suunnittelee kostavansa vuosien takaiset tapahtumat, joihin Hank kuitenkin oli jokseenkin syytön.

Hank on kaikin puolin reilu, kaiken osaava supersankari, joka on voittamaton työssä, tappelussa ja rakkaudessa. Alfauros pitää huolta itsestään ja omistaan – muut saavat painua helvettiin. Hän on lieroilevan älykköveljensä vastakohta miltei kaikessa. Lee ei kuitenkaan ole mikään epämääräinen pahis, vaan hänenkin mieltään ja motiivejaan perustellaan ajatus- ja kirjekatkelmissa varsin loogisesti.

Lukijan myötätunnon ohjaaminen tällä tavoin vahvemman puolelle tuntuu jotenkin epäreilulta ja vanhanaikaiselta. Keseyn valinta on kuitenkin helppo ymmärtää. Poikakirjojen ja sarjakuvien supersankarien kulta-aikahan sijoittui kirjailijan lapsuuteen ja lisäksi on muistettava hänen oma huippu-urheilijaksi johtanut painiharrastuksensa, mistä voi yrittää päätellä, mikä hänen ajatusmaailmassaan on tärkeää ja mikä ei. Myös viime vuosisadan puolivälin ilmapiiri ymmärsi Yhdysvalloissa vahvoja miehiä ehkä vielä enemmän kuin nykyaika. Muistettiin hyvin, että oli kulunut alle 20 vuotta siitä kun Amerikka oli maailmansodassa nitistänyt natsit ja japsit ja vain muutama vuosi aikaisemmin pannut kommareille luun kurkkuun Koreassa. Tällaisessa ilmapiirissä ei nynnyille ollut tilaa. Selvästi näkee myös, että Kesey on Hemingwaynsa lukenut; hän muistaa parissakin repliikissä siteerata Donnen Kenelle kellot soivat -katkelmaa.

Joskus tekee mieli -kirjan teema – peräänantamattomuus sekä veljesten välienselvittely – ei ole mitenkään ainutlaatuinen, mutta monipolvisuudessaan kiehtova. Suomennetun kirjan yli 900 sivuun sisältyy perustarinan lisäksi sukupolvikaupalla taustoja ja kaupungillinen sivuhenkilöitä. Tällaisen kirjan tekeminen aikoinaan parissa vuodessa vaikuttaa huimalta urakalta, mutta ilmeisesti Kesey saattoi hyödyntää sekä vankkaa rutiinia että marijuanan hajuista dopingia.

Kesey oli opiskellut yliopistossa journalismia, mutta romaani on aivan muuta kuin sanomalehden urheilusivu. Niinpä kirjailija on monin paikoin tietoisesti jättänyt omaan arvoonsa useimmat sujuvan tekstin säännöt. Vaikka suurin osa kirjasta on erinomaista, helppolukuista proosaa, varsinkin sen avainkohdissa eri aikatasoja ja tarkastelukulmia sekoitetaan nautittavasti. Kesey kuljettaa useaa juonen säiettä sujuvasti rinnakkain ja päällekkäin. Joskus eri näkökulmat voi erottaa erilaisesta tekstityypistä, sulkeista, kursivoinneista ja näiden yhdistelmistä, joskus ei – toisinaan taas kursivointi vain korostaa joitakin sanoja. Joskus perättäiset lauseet kuvaavat eri henkilöiden ajatuksia samalla, joskus eri hetkellä. Joskus aikaisempi tapahtuma tai sen katkelma kerrotaan ennen myöhäisempää, joskus ei.

Tässä esimerkkinä pätkä teoksen loppuratkaisua pohjustavasta, välimerkkejä välttelevästä tiukasta tekstistä. Yhden henkilön ajatuksia on sekä normaalitekstinä että kursiivina, kirjeen katkelmat normaalitekstinä:

"Silmäillessäni kirjeitä minä tulin hiljaisesti hulluksi. Sillä Hankilla ei ole oikeutta kävi aina vain selvemmäksi ettei hän ollut koskaan ollut minun rakkahin Hank en osaa mitenkään kertoa sinulle kaikkina niinä yhteisinä vuosina hän oli yhä ollut Hankin miten paljon olen kaivannut sinun käsiäsi sinun huuliasi [...]"

Joskus tekee mieli -kirjan vaatimaton painoshistoria osoittaa, ettei Suomessakaan bestselleriksi pääse romaani, jota kirjoja ostavien enemmistö ei ensi lukemalta täysin tajua. Toisaalta on helppo ymmärtää monien lukijoiden innostus. Kun kirjan on käynyt lävitse ainakin kerran, siitä löytyy jatkuvasti uutta: Hei, tämä liittyykin siihen kohtaan, jossa ... Välillä tarina rauhoittuu tavanomaiseksi hitaasti eteneväksi kuvailuksi, mikä saattaa vain ikävystyttää Keseyn intensiiviseen kerrontaan tottunutta.

Voi hyvinkin olla, että yhdellä lukemisella tämä kirja saattaa tuntua ylivoimaisen sekavalta. Toisella kerralla siitä saa jo paljon enemmän hupia kun palaset alkavat naksahdella paikoilleen. Ensimmäisen osan alussa oleva 8-sivuinen juonitiivistelmä kannattaa lukea huolellisesti lävitse, vaikka se ei tuokaan valoa romaanin kaikkiin hämäriin nurkkauksiin. Ne saattavat selkeytyä vasta usean lukukerran jälkeen.

Kirjan nimi (Sometimes A Great Notion) viittaa Lead Bellyn laulun Goodnight Irene säkeeseen

Sometimes I lives in the country Sometimes I lives in town Sometimes I have a great notion To jump into the river and drown.

Joskus elän maalla,      joskus elän kaupungissa,      joskus tekee mieli      hypätä jokeen ja hukkua.