NIMBY 2.0

Antero Pietila: Not in My Neighborhood  |  

Vieraaseen kulttuuriin, outoon elämäntapaan tai toisennäköisiin ihmisiin kohdistuvat ennakkoluulot ovat uskomattoman yleisiä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa roturistiriidat, ylemmyydentunne, rotuerottelu ja rotusorto ovat uutisista päätellen tavanomaisia, mutta niiden syntyä ja syitä ei ole helppo selvittää. Taustalla on historiallisia tekijöitä sekä myös uskontoihin liittyviä asenteita. Yksilötasolla tärkeä syy on pelko omasta asemasta, kuten sosiaalipsykologit ja sosiologit ovat havainneet. Valitettavasti vastaavanlaisia ilmiöitä esiintyy kaikkialla, myös Suomessa, missä vaikkapa saamelaisten, romanien, Karjalan evakkojen ja nykyajan pakolaisten kohtelu ei aina ole vastannut sitä, miten kunnon ihmisen tulee suhtautua lähimmäisiinsä.

Kirjassaan Antero Pietila kaivautuu journalistin perusteellisuudella alueellisen syrjinnän muotoihin, esimerkkinä hänen nykyinen kotikaupunkinsa Baltimore. Ensimmäisen maailmansodan alla 1910 kaupungissa voimaan tulleen säädöksen mukaan mustat eivät saaneet muuttaa valkoisten asuttamiin kortteleihin. Tämä oli ilmeisesti ensimmäinen asuinalueiden rotuerotteluun tähtäävä säädös Yhdysvalloissa. Maryland ei sisällissodassa kuulunut etelävaltioihin, mutta mielipideilmasto ei silti liene ollut kovin kaukana syvän etelän asenteista.

Kun Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätös kielsi tämänkaltaisen alueellisen rotuerottelun 1917, valkoiset asukkaat turvautuivat keskinäisiin sopimuksiin. Kieltäytymällä myymästä taloa mustille he yrittivät pitää mustat poissa naapurustostaan. Sitten kun joku kuitenkin myi, vääränlaisten asukkaiden uskottiin pienentävän alueen arvoa, mikä vähitellen johti valkoisen asujamiston kaikkoamiseen. Kiinteistön­välittäjille kaupunki oli kultakaivos, sillä pois pyrkivät valkoiset voivat myydä rapistuvassa ympäristössä sijaitsevan asuntonsa hyvinkin halvalla. Sen sijaan aiemmin valkoisten asuttamalle alueelle haluava musta perhe saattoi joutua maksamaan talosta, huoneistosta tai rivitalonpätkästä paljonkin yli käyvän arvon.

Kauppoja rahoittavien pankkien ja välittäjien avuksi alueita luokiteltiin sen mukaan, onko alueelle syytä myöntää kiinnelainoja. Huonoimmiksi luokiteltiin alueet, missä afrikkalais-amerikkalaisten osuus on suurin. Syrjivien ja rotuerotteluun tähtäävien sopimusten ja määräysten lisäksi mustien asuinalueita muutettiin muuhun käyttöön asemakaavoituksella. Kaikesta huolimatta Baltimoren musta väestö on suhteellisestikin moninkertaistunut 1900-luvun alun tilanteesta valkoisten muutettua suurin joukoin kaupungin rajojen ulkopuolelle.

Näitä selväpiirteisiä tapahtumien kulkuja taustoitetaan lukemattomilla esimerkeillä ja tarinoilla Baltimoren kiinteistöbisneksen hyviksistä ja pahiksista. En ole aivan ihastunut tällaiseen käsittelytapaan tietokirjassa, mutta tarinoilla on kieltämättä oma mielenkiintonsa. Erilaisia lähteitä on paljon – lähdeluetteloakin on lähes 40 sivua –, niitä on käytetty hyvin ja lopputulos on sujuva. Kirjan menekki on ollut hyvä mm. oppikirjana ja sen saa tilattua myös suomalaisista kirjakaupoista, vaikka se ilmestyi jo 2010. 

***

Antero Pietilä vietti lapsuutensa Helsingissä. Journalismiopintojen jälkeen hän muutti 1960-luvulla Yhdysvaltoihin. Hän toimi mm. The Baltimore Sun -lehden ulkomaankirjeenvaihtajana Etelä-Afrikassa ja Moskovassa sekä Sunin pääkirjoitustoimituksen toimittajana.