Charlemagne

Eywind Johnson: Hänen Armonsa aika   |  

Maailma oli kovin toisenlainen nelisenkymmentä sukupolvea sitten. Vuoden 1974 Nobel-kirjailija kertoo sujuvasti 700-luvun lopun tapahtumista sen ajan maailmankäsityksestä lähtien eikä juuri turvaudu meidän aikamme jälkiviisauteen. 

Hänen armonsa aika kuvaa Kaarle Suuren aikaa ja erityisesti mahtavan hallitsijan vaikutusta joihinkin langobardien kansan jäseniin. Langobardit olivat kansainvaellusten mukana ajautuneet Adrianmeren laitamille nykyisen Italian alueelle myyttisestä pohjoisesta, Keskiyöstä. Nykyisin langobardien maa tunnetaan Lombardiana. 

Keskushahmoina ovat Forojulin kaupungissa asuvat Lupigis-suvun pojat, jotka kaikki rakastavat paikallisen ylimyksen tytärtä Angilaa. Alkuasetelmasta huolimatta teksti ei ole mitenkään romanttinen kehitelmä, vaan monipuolinen historiallinen romaani. Kaarlen valtakuntaan liitetyt langobardit nousevat kapinaan, mutta kapina tukahdutetaan ja langobardien kuningas sekä kapinan johtohahmot tapetaan. Monien tavoin Lupigisin nuorin poika Johannes teljetään vuosikausiksi vankiluoliin ja muita alistetaan orjiksi. Angila naitetaan Kaarlelle uskollisen linnanherran vaimoksi nykyisen Sveitsin alueelle, koska hänen isänsä oli kapinan johtohahmoja. 

Frankkien kuningas Carolus, Kaarle Suuri, pystyi yhdistämään suuren osan nykyistä Eurooppaa valtansa alle, mutta varmastikaan hän ei ollut mikään miellyttävä ihminen. Kaarlen kirjurin elämäkerrassa ylistämä "lempeys" oli muista tietolähteistä päätellen todellisuudessa äärimmäistä (joskin ehkä tilanteen vaatimaa) julmuutta ja "oikeudenmukaisuus" joidenkin mielestä vallan väärinkäyttöä, kuten muillakin häntä edeltävillä ja hänen jälkeensä tulleilla diktaattoreilla. Kirjoituksessa Kaarlea kuvattiin "valtavaksi", mikä tarkoitti että hän oli puoli päätä aikalaisiaan pidempi. Hänen myöhäisvuosinaan valtava oli kai vain hänen riippuva vatsansa.