3. maaliskuuta 2019

Faija hiffas hugen

Jari Tervo: Myyrä  |  

Historian tutkimukset, tietokirjat ja tietosanakirjat ovat tylsiä. Tässä on todellinen, lopullinen totuus, jota ei löydä edes Wikipediasta! Tai ...

Myyrä on ensimmäinen (ja monien mielestä paras) osa trilogiasta, johon kuuluvat myös Ohrana ja Troikka. Se käsittelee historiaa suunnilleen ajalta 1904–2004 ja keskittyy erityisesti vuosiin 1918, 1948 ja 1978. Kirjoittamistapa on hyvin tervomainen eli se ei ensisijaisesti ole suunnattu kaunosieluisille bibliofiileille. Kirjassa  vittuillaan peitetyn avoimesti niille jotka vittuiluun ovat aihetta antaneet.

Tarinan keskiössä on kommunistinen Karhun suku. Sen musta lammas on Supossa työskentelevä Jura Karhu, joka 1970-luvulla turvallisuuskartoitusta tehdessään pääsee käsiksi Presidentin salaisiin muistiinpanoihin. Juran varsinainen Supolta saatu tehtävä on selvittää, onko Presidentti "myyrä", tiedottaja joka vuotaa Suomen salaisuuksia itään.

Jura tutkii ja tutkii, käy välillä vieraissa ja on välillä oikeilla jäljillä, välillä väärillä kuten funtsiessaan vaimonsa rakastajaa. Enemmän kuin varsinaista tehtäväänsä Jura miettii, kuka on se myyrä, joka kertoo kommunistisen puolueen salaiset päätökset Presidentille.

Presidentin muistelmat Moskovan neuvotteluista ja Stalinin kertomuksista ovat osin totta ja loppukin voisi olla. Tervo ei olisi Tervo, jos Stalinin jutuissa tulevalle Presidentille ei olisi yllättävää linkkiä Liekki Karhun kokemuksiin Vorkutan hiilikaivoksissa. Toinen yhdistävä tekijä on antrasiitti: Liekin isä Urmas Karhu oli 1918 aikonut hiilikauppiaaksi mutta joutuikin Presidentin teloittamaksi.

Kerronnassa on melkoisesti jäljellä Pohjan hovin anarkismia. Loimina on tunnettuja henkilöitä ja tunnettuja lähihistorian tapahtumia, joiden sekaan on kudottu erikoisia, ei niin tunnettuja henkilöitä ja tapahtumia. On todellisia ja epätodellisia ihmisiä, todellisia ja epätodellisia tapahtumia sekä näiden mahdollisia ja mahdottomia yhdistelmiä. Ja Kekkosen oloinen Presidentti, monta kertaa mainittuna mutta ei koskaan nimeltä. Ne, jotka muistavat, saavat kertausta siitä mikä oli "maan tapa" muutama vuosikymmen sitten sellaisessa maassa, jolla on tuhat kilometriä yhteistä maarajaa sotilaallisella voimallaan pullistelevan valtion kanssa.

Juonen monen kertojan eri tyyleillä kirjoitetut säikeet kiemurtelevat näennäisen sattumanvaraisesti kuin pitkitetty vitsi, kunnes ne yllättäen kohtaavat toisensa. Runkona on Juran kertomus, johon äkkiarvaamatta saattaa liittyä oma tai jonkin toisen henkilön muistelma tai ajatus. Joskus kahlataan liiallisen selittelyn suossa, mistä jokin uusi näkökulma tai häijy huuli pelastaa kuiville. Joskus kahlaaminen vain jatkuu ja jatkuu, jotta kaikille kirjailijan mieleen tulviville sukkeluuksille olisi tilaa.

Jos kyseessä olisi joku kirjoja ostaville tuntematon kirjailija, kriitikot voisivat pitää tällaista ajan ja paikan yhtenäisyyttä uhmaavaa kerrontaa modernina, ei turhana temppuiluna kuten on väitetty. Aforistisia oivalluksia on niin tiheästi, että niistä saisi helposti koottua runokirjan tai pari. Myyrän kirjoittaja asuu runoilijan talossa, jonka katto ei vuoda.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti