Saatanan valtakunta

Michel Tournier: Keijujen kuningas   |

Abel Tiffauges kertoo kirjan alun päiväkirjassa nykyisyydestään (1938)  ja kouluajoistaan kaksi vuosikymmentä aiemmin. 1910-luvulla hän oli pikku rääpäle ranskalaisessa Pyhän Kristoforoksen sisäoppilaitoksessa. Sieltä ovat peräisin kautta koko juonen esiintyvät perusteemat, kuten fetisismi, lapsen kantaminen ja lapsista pitäminen. Näihin kaikkiin liittyy omalaatuisia symboleja ja mukasyvällisiä merkityksiä. Esineiden tarkoituksella ja ihmisten toiminnan päämäärällä ei ole merkitystä. Tiffauges näkee kaikessa vain symbolin, heijastuksen jostakin myytistä.

Aikuiseksi kasvanut Tiffauges on isokokoinen tunneihminen, joka pyrkii saamaan voimakkaita elämyksiä oudoista asioista. Hän kokee euforiaa ja vallan tunnetta ulostamisesta ja lasten koskettamisesta, jopa äänistä. Lasten ulkoasun ja äänet hän sieppaa valokuvaamalla ja äänittämällä. Valokuvaaminen on hänelle seksuaaliakti. Nykyaikana tällainen lasten lääppiminen, kähmiminen ja tirkistely tuskin jäisi ilman seurauksia.

Tiffaugesin symbolismiin – tai sen yöpuoleen, dekadenssiin – kietoutuvaa elämänasennetta voi pitää reaktiona rakkaudettomaan isään ja rankkaan koulukiusaamiseen. Toisaalta hänen myyteillä ja symboleilla kyllästetyn elämänsä kuvaus menee toistuvasti niin överiksi, että kirjaa voi pitää myös satiirina.

Ranskan armeijan johto päätteli joskus 30-luvulla, että maan surkea sotamenestys on johtunut huonoista viestiyhteyksistä. Uusiksi tiedonvälittäjiksi kenttäradion ja -puhelimen lisäksi tarvitaan kuulemma kyyhkysiä, joita hankkimaan ja hoitamaan määrätään asevelvollinen Tiffauges. Keräilyn- ja koskettelunhimon kohteeksi joutuvat nyt lapsien sijaan kyyhkyset.

Huolimatta viestikyyhkyistä ei Ranska pärjää toisessakaan maailmansodassa. Sotavangiksi joutuneelle Tiffaugesille Saksa osoittautuu luvatuksi maaksi "jonka taivasta pilkuttivat allegoriat ja hieroglyfit". Historiasta tiedämme, että keskeinen osa Kolmannen valtakunnan nousussa ja uhossa oli epä-älyllisyyden, myyttien ja symbolien korostaminen, mikä lopulta vei maan myös tuhoon.

Tiffauges kuljetetaan itäpreussilaiselle vankileirille, missä aidat ja määräykset eivät hänen elämäänsä juurikaan rajoita. Hän tutustuu alueen ylimetsänhoitajaan ja siirtyy tämän mukana Göringin metsästyslinnaan, missä talon isäntä harrastaa kummallisia metsästysrituaaleja. Koskettelun himo siirtyy nyt kyyhkysistä isokokoiseen nimikkohevoseen. Hevos-fiksaatiota auttaa vanha lapsenkantaja-symboliikka käänteisenä.

Stalingradin jälkeen Tiffauges joutuu seuraavaan sijoituspaikkaansa Kaltenbornin linnaan, missä hän jälleen pääsee tekemisiin lasten kanssa. Siellä Tiffauges kehittää mielessään eräänlaisen varjomaailman, joka on jonkinlainen Kolmannen valtakunnan peilikuva. Hänen symbolinen rakennelmansa uppoaa vastinparinsa mukana.