Olli Jalonen: Taivaanpallo |
Kun havaintoaukon ohittaa räpyttelevä lintu, käsi pudottaa savikuppiin vehnänjyvän. Kurpitsansiemen tarkoittaa kiitävää lintua. Lintuja Angus seuraa päivällä. Yöllä hän yhä tarkistaa havaintoaukosta näkyvät tähdet, vaikka tehtävän antanut herra Halley matkusti takaisin Lontooseen jo aikaa sitten.
Tärkeintä on näkeminen ja havaitseminen, opetti tähtitieteilijä Edmond Halley, joka apulaisensa herra Clarken kanssa asui Anguksen kotona 1677–78.
Angus elää Saint Helenan saarella, minkä väestönä on muutamia kymmeniä siirtolaisia, orjia ja sotilaita, kaukana kaikesta, Kauppakomppanian itsevaltaisen kuvernöörin alamaisena. Tarinan alussa seitsenvuotias Angus asuu pienessä keskeneräisessä mökissä äitinsä, tämän vauvan sekä 15-vuotiaan siskonsa ja tämän vauvan kanssa. Isä on kuollut vuosia sitten. Angus osallistuu perheen maa- ja muihin töihin, mutta jatkaa myös luonnonilmiöiden havainnointia ja kirjaamista.
Angus tarkkailee kaikkea ympärillään. Hänen mielensä on tyhjä astia, jota täyttävät kotisaaren jokapäiväinen tietämys sekä havaintojen perusteella tehdyt johtopäätökset. Alkuvaiheessa omiin ajatuksiin sekoittuu paljon muiden sanomisia. Angus tietää käyttäytyä kuten häneltä odotetaan, mutta kokemukset aikuisten maailman vuorovaikutusten säännöistä ovat vähäisiä. Ajatusten kuvaamisen tyyli muuttuu vähitellen pojan varttuessa; kirjan lopussa hän on 12.
Saaren pastori Burch opettaa Angusta lukemaan ja kirjoittamaan; numerot oli herra Halley opettanut jo aikaisemmin. Kun saarella kehittynyt kuvernöörin vastainen kapinaliike kukistetaan kovin ottein, hänet lähetetään salaa laivalla Englantiin viemään kirjettä Halleylle edelleen Kauppakomppanialle toimitettavaksi.
Laivamatkan ja Britannian tapahtumien kuvaus on näennäisesti suoraa kerrontaa, kuin naiivia seikkailukertomusta. Tämä runko on alustana jatkuvalle pohdiskelulle eri ilmiöistä ja niiden syistä ja seurauksista. Tavan takaa ajatukset palaavat samoihin peruskysymyksiin. Mitä on tietäminen? Mistä voi tietää että tietää? Onko näkeminen tietämistä? Entä lukeminen tai muistaminen? Miten puhuminen eroaa ajattelemisesta?
Laivamatkan ja Britannian tapahtumien kuvaus on näennäisesti suoraa kerrontaa, kuin naiivia seikkailukertomusta. Tämä runko on alustana jatkuvalle pohdiskelulle eri ilmiöistä ja niiden syistä ja seurauksista. Tavan takaa ajatukset palaavat samoihin peruskysymyksiin. Mitä on tietäminen? Mistä voi tietää että tietää? Onko näkeminen tietämistä? Entä lukeminen tai muistaminen? Miten puhuminen eroaa ajattelemisesta?
Halleylta Angus oppii, että on kaksi todellisuutta: se mitä on ja se mitä ajatellaan olevan. Kun Raamatussa on tosiasioin osoitettavia virheitä, miten sellainen sana voi olla virheettömästä Jumalasta syntynyttä.
Taivaanpalloa ei ole kirjoitettu miettien mitä kikkaa kulloinkin kannattaisi käyttää ostajien määrän maksimoimiseksi. Kirjan monet ulottuvuudet vaativat lukijalta viitseliäisyyttä ja vaivannäköä. Tekstiin on sinne tänne piilotettu pähkinöitä lukijan purtaviksi: Keitä ovat Anguksen äidin ja isosiskon vauvojen isät? Miksi Edmond Halleyn vaimo suhtautui Angukseen niin vihamielisesti? Jalonen on tehnyt taustaselvityksensä huolella, kirjan tarkistettavissa olevissa faktoissa ei ole asiavirheitä tai väärinkäsityksiä, toisin kuin useimmissa lukemissani tämän kirjan esittelyissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti