30. joulukuuta 2018

Tavallista elämää etsimässä

Saul Bellow: Herzog   |

Moses E. Herzog on professori, jonka elämä on hajonnut. Joidenkin mielestä hän on hullu. Ainakin hän on toivottoman neuroottinen, itseironinen ja itsesäälissä piehtaroiva. Mutta Moseksen hulluus ei ole psykopaattista. Psykopaatit ovat niitä jotka voittavat, ei Moses Herzog.

Herzogin Madeleine-vaimolla on suhde Herzogin parhaan ystävän Valentinen kanssa, jolle hän oli järjestänyt työpaikan vaimonsa pyynnöstä. Madeleine hakee avioeron ja käskee Herzogia lähtemään tiehensä heidän kodistaan, koska ei rakasta miestään. 

Herzog saa tietää hirvittävistä synneistään Madyn tutuilta: hän oli kuulemma vakavamielinen, synkkä, pyysi apua vaimoltaan, keskittyi omaan tutkielmaansa, muutti perheineen paikkaan missä vaimolla ei ollut puhekumppania, kehtasi jopa mainita tölkeistä ja kyljyksenluista pöydän alla.

Madeleinen avioerojuonittelun kuvauksesta ei voi varmasti päätellä, onko se päähenkilön itsesääliä, vääristelyä, liioittelua vai totta. On hyvä pitää mielessä, että kaikkitietävän kertojan tiliin pistetyt kuvaukset yhteiselämästä ja perheen vaiheista ovat Herzogin omia ajatuksia siitä, mitä on tapahtunut.

Järkyttyneen päähenkilön päänsisäiset kiemurat, jotka Dekaanin joulukuussa (1982) realisoituvat ajatusten umpisolmuiksi ja sykkyröiksi, muotoutuvat Herzogissa (1963) myös tutuille ja tuntemattomille, jopa hänelle itselleen tarkoitetuiksi kirjeiksi, muistilapuiksi ja kirjeiden aihioiksi, joita ei koskaan lähetetä ja harvoin kirjoitetaan valmiiksi. Kirjeiden keskellä on Herzogin kommentteja kirjeen tekstistä, hänestä itsestään, maailmankaikkeuden ilmiöistä tai mistä tahansa. Teksti seurailee kiinteästi Herzogin ajatuksia ja kynää mutta harhautuu vain harvoin ympäröivän maailman ikäviin ympyröihin.

Herzogin mietteet ja kirjeet paljastavat hienosta suvustaan ylpeän, hieman turhamaisen ja itselleen epärehellisen miehen, jolle päättämättömyys ja impulsiivisuus eivät ole vieraita. Alkaa kuoriutua todellisempi Herzog, ei aivan niin hyväntahtoinen, hyvätapainen, viaton ja väärinkohdeltu, minä hän ajatuksissaan itseään pitää. Hänen omat ahdistuksensa eivät anna tilaa toisen ihmisen tarpeiden ymmärtämiselle. Satunnaiset muistumat, joiden merkitystä Herzog ei tajua, paljastavat vähitellen myös Madeleinen käytöksen syitä. Itsenäinen, älykäs ja akateemisesti kunnianhimoinen Mady ei sovi siihen muottiin, jonka Moses on vaimolle ja perheenäidille ajatellut.

Siihen nähden, että Herzog viettää suuren osan päivistään eläen eri naisten kanssa, on outoa, että hän ei ilmeisesti yritä tosissaan tajuta heitä. "En opi koskaan ymmärtämään, mitä naiset haluavat. Mitä he haluavat? He syövät vihreää salaattia ja juovat ihmisen verta."

Professori pyörittää polyamorista sirkusta, mutta yleensä huonosti onnistuen. Uusi suhde ymmärtävän Ramonan kanssa näyttää kuitenkin toimivan. Kun Herzog tarinan lopulla tajuaa lopullisesti päässeensä irti Madeleinesta, hänen mielensä alkaa kirkastua ja onnellisuus tunkee ahdistuksen tilalle.

Herzogissa kaiken pohjana on hyvää kerrontaa ja syvää pohdintaa ihmisenä olemisesta. "Ja totuus on totta ainoastaan silloin, kun se aiheuttaa ihmisille lisää häpeää ja surua."

Bellowin parikymmentä vuotta myöhemmin luoma hahmo, professori Corde, näyttää ja tuntuu Herzogin kaksoisolennolta. Saul Bellow, itsekin professori, jonka useimmat avioliitot olivat lyhytikäisiä, näyttää luoneen päähenkilönsä jonkinlaisiksi omakuvikseen. Mutta mitä mahdollisuuksia kirjailijalla oikeastaan onkaan, kuin käyttää aineksina itseään, jos ei halua turvautua mielikuvitukseen tai muiden kokemaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti