Antti Haataja: Pohjoinen. Jälkemme maailman laidalla |
Tätä teosta pitävät pinnalla ennen kaikkea valokuvat. Niistä päätellen kuvien ottaja on enemmän kuvataiteilija kuin luontokuvaaja. Monet kuvat ovat esimerkkejä riittävän hyvän laitteiston, hyvän onnen ja kuvaajan kärsivällisyyden merkityksestä. Ne olisivat ansainneet myös kuvatekstit tai ainakin luettelon aiheista jonnekin loppusivuille. Epilogin maininta "Olen ottanut valokuvat siellä, mihin ne tarinassa sijoitan" ei oikein riitä.
Kirjan teksti on aika erikoinen faktojen ja fiilistelyn yhdistelmä, minkä voisi ilmaista myös niin, että tietokirjassa on käytetty kaunokirjallisuuden rakennuspalikoita. Runollista kuvailua on paljon ja se saattaa vaatia lukijalta vaivannäköä ja kärsivällisyyttä.
Ytimeltään Pohjoinen on kirjoittajan kertomus omista tuntemuksistaan ja omasta suhteestaan pohjoiseen ja sen luontoon. Paikka paikoin myös faktat esitetään fiilistellen ja usein kirjoittajan ajatukset ja tuntemukset saavat asiatekstissäkin pääosan. Luontoon liittyvissä kirjoissa tämä ei ole mitenkään ainutlaatuista, joskin lukija voisi arvostaa, jos erityyppiset tekstit olisi eroteltu esimerkiksi typografian keinoin.
Kirjan teksti on aika erikoinen faktojen ja fiilistelyn yhdistelmä, minkä voisi ilmaista myös niin, että tietokirjassa on käytetty kaunokirjallisuuden rakennuspalikoita. Runollista kuvailua on paljon ja se saattaa vaatia lukijalta vaivannäköä ja kärsivällisyyttä.
Ytimeltään Pohjoinen on kirjoittajan kertomus omista tuntemuksistaan ja omasta suhteestaan pohjoiseen ja sen luontoon. Paikka paikoin myös faktat esitetään fiilistellen ja usein kirjoittajan ajatukset ja tuntemukset saavat asiatekstissäkin pääosan. Luontoon liittyvissä kirjoissa tämä ei ole mitenkään ainutlaatuista, joskin lukija voisi arvostaa, jos erityyppiset tekstit olisi eroteltu esimerkiksi typografian keinoin.
Asiatekstiosuuksien keskeisenä teemana on, että pohjoisen luonto on ihmisen toimien tuloksena yksipuolistumassa. Lajien sukupuuttoon sekä lajiston muuttumiseen vaikuttavat sekä ilmaston muuttuminen että paikalliset ihmiset. Kirjassa on monia esimerkkejä siitä, kuinka laajamittaiseen poronhoitoon perustuva ansaintalogiikka on monessa suhteessa epäekologinen, ei suinkaan luontoa säilyttävä. Jo vuosikymmeniä on tiedetty, että ylisuuret porokarjat tuhoavat jäkäliköitä ja esimerkiksi Mallan rauhoitettuja kasvistoja. Poroja suojataan petoja tappamalla, millä on laajoja vaikutuksia myös muuhun ekosysteemiin. Tyhmä etelän asukas voi ihmetellä, kuuluuko poro pohjoisen luontoon vai onko se pikemminkin naudan kaltainen vieraslaji, vaikka onkin jalostettu luonnonvaraisesta peurasta.
Alkuperäiskansojen oikeuskiistoissa saattaa ulkopuolisen silmissä olla kysymys ennen muuta vallasta ja rahasta, ei niinkään elämäntavasta tai eettisistä arvoista. Perinteinen porojen paimentamiseen perustuva elämäntapa on hävinnyt aikoja sitten. Saamelaisetkin ovat vaihtaneet jutaamisen ja kodan moottorikelkkaan ja taloon. Porot saavat olla tunturissa omissa oloissaan petojen armoilla ja välillä poromiehet päristelevät paikalle mönkijällä tai moottorikelkalla.
Tekstin kuvailevat osuudet ovat paljon miellyttävämpiä lukea kuin detaljien paljoutta puhkuvat asiatekstit. Vuosikymmeniä kustantamoissa työskennelleestä lukijasta tuntuvat nimittäin muutamien kohtien huolimaton virkkeiden muotoilu sekä asiasta toiseen hyppelyt ja toistot aika kiusallisilta. Viimeistelemättömät kohdat vaikuttavat mielikuvaan koko tekstistä. Suuri osa asiaproosasta on kuitenkin esitetty kohtuullisesti ja pääasiana on loppujen lopuksi kuvitus, jonka ansiosta kirjalla voisi olla mahdollisuuksia myös kansainväliseen levitykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti