Riistäjät rahanalaiset

Leif G. W. Persson: Edunsaajat  |

Perssonin kirja vuodelta 1979 on suoraviivainen romaani poliisityöstä. Se kuvaa yksityiskohtaisen tarkasti seksityöläisen raa'an murhan selvittelyä. Uhrin, Puolasta muuttaneen 30-vuotiaan naisen, elämään eri tavoin liittyneitä miehiä on kymmeniä, ja jokaisen toimet pitää selvittää. Varsinaisia epäiltyjä on vähemmän, ja todennäköinen tekijäkin vilahtaa kuultavana ennen kirjan puoliväliä. Loppujen lopuksi tapaus jää virallisesti selvittämättömäksi, koska poliisin pääepäilty surmaa itsensä. Syyllisyys ei kuitenkaan ole aivan varma, koska työtoveri oli vahvistanut epäillyn alibin.

Tapahtumien kuvaus ja suhtautuminen niihin kuvastavat poliisiorganisaation sisäpuolisen asenteita. Murhaa tutkivat poliisit tekevät työtään kuin robotit. Heitä ei juurikaan ole olemassa poliisityön ulkopuolella, eikä heillä ole muita ajatuksia kuin tutkimustehtävään liittyviä. Kertomus etenee sujuvasti, joskin paikka paikoin tapahtumien luettelointi ei aina jaksa kiinnostaa. Poliiseina on samoja nimiä kuin Perssonin myöhemmissäkin poliisiromaaneissa.

Koska Perssonin henkilöt ovat poliiseja, he muistavat aina sopivissa väleissä murjaista vitsejä suomalaisista ja Suomesta. Rasisteja poliisit eivät toki ole, sillä kirjassa esiintyvään puolalaiseen ja turkkilaiseen suhtaudutaan neutraalisti tekojen mukaan.

Kirja saa hieman psykologista syvyyttä selvittäessään epäillyn motiivia; miksi moitteeton kansalainen, korkeasti koulutettu ammattilainen ja pienen lapsen isä voi syyllistyä niin silmittömään väkivaltaan. Romaanin lopulla uhri pääsee pari vuotta aikaisemmin nauhoitettujen haastattelujen välityksellä kertomaan elämästään prostituoituna. Kuulusteltu asiakas oli pitänyt häntä miellyttävänä, kilttinä, mutta uhri itse kertoo luonteestaan myös sellaista, mikä olisi saattanut laukaista surmatyön.

Pääjuonen sivuun on löyhästi niitattu asiaa niistä, jotka huoneistoja ylihinnalla vuokraamalla hyötyivät prostituutiosta. Kirjan alkuperäisnimi Profitörerna viittaa näihin saalistajiin; suomenkielinen nimi  vihjaa, että etuun olisi jonkinlainen laillinen oikeus, mikä tuntuu aika huonosti harkitulta.

Edunsaajien rakenne on hieman erikoinen. Erillisten, autenttisiksi sanottujen tutkinnan selvitysten välissä on kertojan puheenvuoroja, joissa taustoitetaan tapahtunutta. Tällä on ehkä tavoiteltu jonkinlaista modernia vaikutelmaa, mutta lukija saattaa pitää lopputulosta vain nolona.