Makean veden taloustiedettä

Björn Wahlroos: Markkinat ja demokratia

Hinta määräytyy markkinoilla.

 Jos tuotteelle ei ole kysyntää,

 hinta laskee.

Tärkein syy tämän pamfletin kirjoittamiselle on esipuheen mukaan se, että Wahlroos oli tottunut kirjoittamaan päiväkirjaa ja häneltä oli materiaali loppumassa, koska hän kirjoittaa nopeammin kuin elää. 

Kirja sisältää  pankkiirin ajatuksia talouden toiminnasta ja kehityksestä. Wahlroos ilmoittaa johdannossa yhteiskuntien ja yhtiöiden organisointimuotojen olevan jaettavissa demokratiaan, markkinoihin ja hierarkiaan. Demokratia liittyy enemmistövaltaan, markkinoilla valta riippuu rahasta, kun taas hierarkia määrittää vallan yhtiöissä ja diktatuureissa.

Näitä organisoitumismuotoja Wahlroos alkaa selvittää kertomalla laveasti lähes 200 sivun verran omistusoikeuden ja modernin yhtiön synnystä, vapaasta vaihdannasta, demokraattisesta valtiosta ja Euroopan unionista. Lähemmäs ilmoittamaansa teemaa kirjoittaja pääsee tarkasteluissaan hierarkian merkityksestä yhtiöille sekä markkinoiden toiminnan tehokkuudesta.

Luku Markkinat vastaan demokratia? sisältää melko kiihkottomia ajatuksia siitä, miten markkinaperusteisilla toimilla voitaisiin kirjoittajan mielestä saada yhteiskunta toimimaan paremmin. Kirjan viimeinen luku Loppu enemmistön tyrannialle jatkaa varovaisella linjalla poliittisen sääntelyn haitallisuudesta liike-elämälle. Lukija alkaa jo ihmetellä, koska oikein kunnolla päästään luvun otsikkoon. Ja tuleehan se sieltä lopuksi: pateettinen lainaus pankkiiri Wahlroosin ja massamurhaaja Breivikin mielikirjailijan Ayn Randin Atlas Shrugged -kirjan tekstistä. Luvun kruunaa lause, jossa rinnastetaan demokratia ("enemmistön tyrannia") ja Stalinin verentahrima kauhu.

Kirjan teksti on enimmäkseen hyvää suomea, kiitos kääntäjän ja editoijan; käsikirjoitus on alkuaan kirjoitettu englanniksi. Ongelmat ovat esittämistavassa ja asiasisällössä, joista ei kohtuullisella toimittamisellakaan olisi saanut hyvää. Eniten lukijaa ehkä kiusaa lähes loputon erilaisten detaljien esittely, joka ei edistä luvun aiheen ymmärtämistä. Tai ehkä talouden toimintaan perehtyvän on nykyisin välttämätöntä tietää – paitsi mielenkiintoisia yksityiskohtia kaviaarin tarjonnasta – miksi ei kannata ostaa netistä 11 viinipullon erää. Toki muutkin taloudesta kirjoittavat ottavat mukaan käytännön esimerkkejä, mutta yleensä kurinalaisesti.

Markkinat ja demokratia liittyy löysästi kansantaloustieteeseen, jota Wahlroos opetti muutaman vuoden 1980-luvulla. Tekstissä ei juurikaan viitata taloustieteilijöiden enemmistöön, joiden mielestä julkisen vallan tulee tarvittaessa puuttua talouden toimintaan, esimerkiksi elvyttämällä ja yrittämällä suitsia liiallista riskinottoa. Näinhän taloustiede ymmärretään mm. Yhdysvaltain itä- ja länsirannikon yliopistoissa. Sen sijaan kirjoittaja on valinnut sitaattinsa ja referoitavansa lähes pelkästään sääntelyä vastustavien ekonomistien piiristä, joita on varsinkin Yhdysvaltain sisämaan yliopistoissa. 

Näistä käsityksistä talousnobelisti Paul Krugman käyttää leikillistä nimitystä "makean veden" taloustiede. Makean veden taloustiede syntyi Krugmanin mukaan 1970-luvulla yritettäessä rakentaa makrotalouden matemaaattista mallia käyttäen mikrotalouden käsitteitä. Saatettiin esimerkiksi olettaa absurdisti, että työllisyyden väheneminen taantuman aikana johtuu työntekijöiden vapaaehtoisesta päätöksestä pitää vapaata, kunnes olot paranevat. Makean veden taloustieteilijöiden mukaan taloutta ei pidä säännellä, sillä teoreettisissa malleissahan markkinat toimivat aina täydellisesti ja talouskriisit ovat joka kerran poikkeuksellisia erikoistapauksia – vaikka ne toistuvatkin samankaltaisina muutamien vuosien välein.

Kirjoittaja esittelee maita, joissa talous on kasvanut nopeasti silloin kun markkinoita ei ole säännelty. Talouden kukoistukselle on toki muitakin syitä, mutta näihin ei kirjassa puututa. Esimerkiksi Neuvostoliiton poikkeuksellisen korkea elintaso Stalinin viime vuosina 1950-luvun alussa johtui lähinnä sodan häviäjävaltioista saaduista sotakorvauksista; markkinoiden vapauttamisesta ei silloin ollut puhettakaan. 1800- ja 1900-luvun vaihteessa monissa Länsi-Euroopan maissa markkinoiden sääntelyä kyllä vähennettiin, mutta taloutta kasvattivat nimenomaan siirtomaiden raaka-ainevarat. – On syytä olettaa, että kansantalouden tehokkuus riippuu käytännössä ihmisten suhtaututumisesta taloudelliseen toimintaan, ei niinkään maan sosialismista tai kapitalismista tai markkinoiden sääntelystä, kuten kirjassa annetaan ymmärtää.

Wahlroos ei juuri arvosta julkisen vallan aktiivista roolia taantuman vaikutusten lieventämiseksi. "...kysynnän ruiskeet vain hupenivat korkeampaan inflaatioon ... ja stagflaatiosta tuli normi." (s. 18) Tällaisia lausumia ei voi pitää edes normaalina liioitteluna; viime vuosikymmeniltä tunnetaan vain muutama harva stagflaatiotapaus eli inflaation ja taantuman samanaikainen esiintyminen jossakin maassa. Käsitellessään omistaan poikkeavia näkemyksiä kirjoittaja ei muutenkaan kaihda esittää epä-älyllisiä ilkeyksiä ("suuri taka-askel" ym.), joita ei pitävästi perustella. Ilmeisesti perusteluksi riittää tarpeeksi monta toistoa.

Markkinat ja demokratia esittelee joidenkin hellimän ideologian markkinaperusteisen yhteiskunnan tehokkuudesta. 1980-luvulla Yhdysvalloissa aloitetun liberalisoinnin tulokset ovatkin olleet hyväksi maan rikkaimmalle 1 %:lle, mutta muille sääntelyn purkamisesta on ollut seurauksena vain elintason nousun hidastuminen sekä ajoittain toistuvat kriisit ja taantumat.