9. joulukuuta 2012

Aina valmiina

Puoli vuosisataa sitten ja myöhemminkin harrastelijoiden kameroiden yleisin laukku taisi olla ns. valmiuslaukku. Ne olivat kaksiosaisia ja niiden alaosa oli ruuvilla kiinni kameran jalustakierteessä ja yläosa neppareilla kiinni alaosassa. Ne oli yleensä tehty nahasta, objektiivin kohdalla oleva pullistuma joskus kovasta muovista.
Kun harrastelijoidenkin kameroiden objektiivit alkoivat kasvaa pituutta, ne eivät enää kovin luontevasti mahtuneet valmiuslaukkuihin, eikä laukuissa sitä paitsi ollut tilaa esimerkiksi vaihto-objektiiville ja muille välttämättöminä pidetyille tarvikkeille. Niinpä ne jäivät pois muodista ja niiden tilalla alettiin käyttää isompia kameralaukkuja. Kameralaukku tai -reppu on lähes välttämätön silloin, kun kuvauskeikalla pitää kantaa paljon tavaraa, mutta sen minkä tilavuudessa voittaa, sen käytännöllisyydessä menettää. Isoa kameralaukkua ei niin vain otetakaan esimerkiksi päiväkävelylle mukaan.

Umpinainen laukku (kohtuullisen) kovaan käyttöön
Oikealla olevaan pienehköön pehmustettuun kameralaukkuun mahtuu rungon lisäksi keskikokoinen objektiivi ja muitakin varusteita. Myös tämäntyyppisiä laukkuja saatetaan nimittää  valmiuslaukuiksi. Objektiivi voi olla valmiiksi kiinni rungossa, mutta kameraa ei silti saa käyttöön yhtä näppärästi kuin niistä vanhan ajan valmiuslaukuista.  Kolhuilta ja sateelta tällainen laukku kuitenkin suojaa. Itselläni oleva laukku on aikanaan hankittu kinofilmikameraa varten, mutta nykyisille digikameroilleni se on ollut turhan väljä.

Digikameroita olen kuljetellut pienissä laukuissa, jotka suojaavat kameraa joten kuten, mutta niistä kamera on vaikeampi saada käyttöön kuin miltei mistä tahansa muusta kameralaukusta. Niinpä silloin, kun tarkoituksena on kuvata jotakin, olen kuljettanut kameraa hihnasta kaulalla ja huonolla ilmalla takin alla. Jatkuvasti on kuitenkin ollut mielessä jokin toimivampi ratkaisu.

Yllättäen sitten eBayssa myytävien kameralaukkujen joukosta osui silmiin omalle kameralleni lähes sopiva Kiinassa tehty valmiuslaukku. "Lähes sopiva" tarkoittaa, että se on tarkoitettu hieman uudemmalle mallille, jonka ulkomitat ovat kuitenkin jokseenkin samat. Vaikka tällainen laukkuostos pelkästään valokuvien perusteella tuntuu hieman uskaliaalta, huonoimmassakin tapauksessa vahinko olisi ollut pieni, sillä upo uuden laukun hinnaksi tuli vain n. 18 € pakkaus- ja postikuluineen.

Valmiuslaukku suljettuna ja avattuna. Itse olisin suunnitellut laukun hieman toisin.

Nahasta ommellun kangasvuorisen laukun viimeistelystä en löydä moitittavaa, sen sijaan yläosan ja alaosan väliin jää sivuilla aivan liian suuret aukot. Niinpä laukku ei ilman muutoksia suojaa kameraa kunnolla sateelta, joskin kolhuja vastaan se antaa jonkinlaisen turvan.  Kuvassa yllä oikealla yläosa on poistettu kameran päältä nostamalla se takaa ylös ja edelleen etukautta alas. Yläosan irrottamiseksi täytyy ensin avata kaksi nepparia kameran sivuilla, mikä ei käy aivan käden käänteessä. Yläosa jää roikkumaan yhden nepparin varaan. Ylä- ja alaosan väliset aukot saa kyllä melko helposti umpeen pienillä nahanpalasilla, mutta noiden kiinnitysneppareiden kanssa ilmeisesti on vain opittava elämään.

Loppujen lopuksi fiksautumiseni tuohon vanhanajan valmiuslaukkuun ei sittenkään tainnut olla fiksua. Esimerkiksi Loewepro (ja varmasti moni muukin firma) valmistaa  hieman erinäköisiä, edullisia mutta oikeasti toimivia valmiuslaukkuja (esim. Quick Case). Ainoa mikä näistä nykyajan versioista ilmeisesti puuttuu on mahdollisuus kuvata silloin, kun kamera on vielä osittain laukussa.

No, tulihan tämäkin polku tsekattua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti