27. lokakuuta 2012

Karla-trilogia

John le Carré: Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja / Sota ilman voittajia / Värisuora

John le Carrén kirjoja on ilmestynyt suomeksi käännettynä 1960-luvun alusta lähtien, mutta suomalaisille tutuksi hänet teki romaani "Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja" ("Tinker, Tailor, Soldier, Spy" 1974). Entinen brittiagentti Jim Prideaux hakeutuu 1970-luvun alussa pienen sisäoppilaitoksen opettajaksi ja saa ihailijakseen neuroottisen pojan. Pian lukijat kohtaavat varsinaisen päähenkilön George Smileyn, entisen korkea-arvoisen tiedusteluvirkailijan, joka värvätään takaisin selvittämään outoja tapahtumia. Erään Kaukoidässä toimineen agentin kokemukset viittaavat jälleen siihen, että brittien vakoilupäämajassa "Sirkuksessa" täytyy olla Neuvostoliiton agentti, "myyrä", vieläpä hyvin keskeisessä asemassa. Myyrän on värvännyt Neuvostoliiton salaperäinen vakoilupäällikkö, joka tunnetaan vain työnimellään Karla.
Jim Prideauxin viimeiseksi jääneellä tiedonhakumatkalla Tsekkoslovakiaan oli tarkoitus saada tieto myyrän henkilöllisyydestä, mutta lupaus tiedosta olikin ansa. Prideaux joutui pitkäksi aikaa neuvostoliittolaisten vangiksi ja Sirkus menetti epäluulojen leviämisen takia toimintakykynsä. Myyrän metsästämisen päätehtäväkseen ottanut Sirkuksen johtaja kuoli ja George Smiley joutui eroamaan, kuten muutkin sellaiset virkailijat, jotka olisivat saattaneet selvittää, kuka myyrä oli.
Pitkällisen tutkimustyön jälkeen George Smileyn ja muiden sirkuslaisten onnistuu selvittää myyrän neuvostoliittolaisen yhteyshenkilön nimi ja asettaa tälle ansa. Ansa laukeaa ja myyrä saadaan kiinni. George Smileyn voitto jää kuitenkin puolinaiseksi, sillä joku murhaa myyrän ennen kuin hän on ehtinyt kertoa kaikkia tietojaan brittien tiedustelulle.

Smiley nimitetään nyt Sirkuksen johtoon ja pian aukeaa Karla-trilogian seuraava näyttämö. "Sota ilman sankareita" ("The Honourable Schoolboy" 1977) imaisee lukijan mukaansa jälleen takaoven kautta: aloitetaan tiedusteluväen muisteluilla jokin aika sitten päättyneestä operaatiosta. Oli selvinnyt, että Kaakkois-Aasiassa maksetaan kuukausittain suuria rahasummia salaisesti jollekin neuvostoliittolaisten agentille. Rahojen lopullinen saaja on merkittävä hongkongilainen liikemies Drake Ko. Arvoitukseksi jää, miksi näin suuria rahasummia maksetaan Hongkongissa asuvalle kiinalaiselle.
Hongkong oli kirjan tapahtuma-aikaan 1975 Britannian siirtomaa, mutta Kiinan kansantasavallan vaikutusvallan ja varsinkin siirtomaahallinnon maineen vuoksi kaikkien vakoiluoperaatioiden täytyi tapahtua mahdollisimman varovasti. George Smiley päättää ryhtyä "ravistamaan puuta" toivoen, että Drake Ko lopulta paljastaa, mitä hän tekee neuvostoliittolaisille saamiensa rahojen vastineeksi. Luvan saamiseksi joudutaan Lontoossa järjestämään eri hallinnonalojen välinen kokous, jonka le Carré kuvaa herkullisesti. Välillä tuntuu, että Britannian tiedustelun pahin vihollinen ei olekaan Karla vaan ylivoimaisiin resursseihinsa turvautuvat amerikkalaiset, jotka tekevät kenttätyössä virheen toisensa jälkeen. Smiley palkkaa takaisin myös entisen agentin, epämääräisen Kaakkois-Aasiassa toimineen liikemiehen Sam Collinsin, jonka juonittelu alkaa vähitellen aiheuttaa huolia sirkuslaisille.
Puuta ravistamaan – osoittamaan Drake Kolle että hänen toimiaan tutkitaan – kutsutaan Toscanan maaseudulle muuttanut Jerry Westerby, jota kyläläiset sanovat hänen olemuksensa ja aatelisen syntyperänsä takia kunnianarvoisaksi koulupojaksi.
Westerby pakottaa Hongkongissa tilapäisen pankkituttunsa näyttämään hänelle Drake Kon pankkidokumentit, jotka Westerby valokuvaa Sirkuksen käyttöön. Tapahtuma paljastetaan Kon apulaiselle, millä on kohtalokkaat seuraukset pankkivirkailijalle. Jerry Westerby matkustaa pian sanomalehtimiehenä Thaimaahan ja Kambodzaan ottamaan yhteyttä ihmisiin jotka ovat Drake Kon palkkalistoilla. Hänen tulee ennen kaikkea vihjailla tätä kautta Kolle, mitä tiedustelupalvelu on saanut selville. Westerbyn onnistuu hoitamaan hänelle määrätyt yhteydenotot Kambodzan syrjäseuduilla ja unenomaisen epätodellisessa, punakhmerien valtausta odottavassa Phnom Penhissä. Hän lähettää raporttinsa Vietnamin sodan juuri hävinneen USA:n tukikohdassa Thaimaassa ja saa käskyn palata Lontooseen. Palaamisen sijaan Westerby matkustaakin salaa Hongkongiin ja yrittää pelastaa Kon englantilaisen rakastajattaren tätä uhkaavalta kohtalolta.
Loppujen lopuksi George Smiley saa selville Drake Kolle maksettujen rahojen syyn, mutta loppukohtauksessa amerikkalaiset riistävät häneltä hänen voittonsa ja Smileyn vinksahtanut kostonhimoinen apulainen ampuu Westerbyn.
Pidän tätä kirjaa Karla-trilogian parhaana varsinkin Kaakkois-Aasian miljöön ja ajankuvan esittelyn vuoksi. Nykylukijalle tulee helposti mieleen, mitä esimerkiksi Kambodzassa tapahtui pian tämän kirjan tapahtumien jälkeen.

Myös "Värisuoran" ("Smiley's People" 1980) alussa George Smiley kutsutaan taas eläkkeeltä selvittelemään outoa tapahtumaa. Smileyn tärkeä virolainen agentti on tapettu ja Sirkuksen johto haluaa hyssytellä asian unohduksiin. Selviää, että agentti on murhattu hänen yrittäessään ottaa yhteyttä Sirkukseen ja että hänen asiansa koski Karlaa.
Jälleen kuvioissa ovat Karlan säännölliset maksut ulkomaille, nyt Sveitsiin. Smiley löytää maksujen saajan ja selvittää maksujen syyn. Tätä kautta hän saa pitävän niskalenkin vanhasta kovapintaisesta vastustajastaan Karlasta ja pakottaa tämän antautumaan ja loikkaamaan länteen.
Värisuoran juoni on hyvin monipolvinen. Toisaalta tästä kirjasta jää jonkinlainen pakkopullan maku. Juuri minkään henkilön tekemiset eivät lukijasta tunnu kovin tärkeiltä, ei edes George Smileyn.

Tapahtumien kuvaus lienee kohtuullisen asiantuntevaa, sillä le Carré (oik. David Cornwell, s. 1931) on nuoruudessaan toiminut brittitiedustelun tehtävissä. Kirjojen päähenkilöt eivät ole mitään kiiltokuvamaisia, kaksiulotteisia seikkailusankareita, vaan oikeita ihmisiä, joiden taustaa ja ajatuksia le Carré kuvaa uskottavasti.

Epätasaisia suomennoksia

Alkuperäistekstien rytmistä ja painotuksista havaitsee, että le Carré on kirjoittaessaan ajatellut nimenomaan sitä, miltä teksti tuntuu ääneen luettuna, eikä  äänteiden vuorovaikutusta ole helppo siirtää toiseen kieleen. "Värisuoraa" en ole lukenut suomeksi. "Pappi, lukkari..." on kohtuullisen luettava, mutta "Sota ilman sankareita" oli pettymys. Suomennos on tehty huolimattomasti juurikaan miettimättä le Carrén käyttämien sanojen merkitystä. Jossakin kohtaa käännös on heittänyt alkutekstin tarkoituksen päinvastaiseksi, mutta vielä useammin suomenkielinen versio on täyttä höpöhöpöä, kun le Carrén sanaston hienoudet on korvattu pieleen menneillä arvauksilla, jopa omatekoisilla lisäyksillä ja poistoilla. Kohtuullisen sujuvaa teksti kyllä on, sopivaa kirjaston "jännitys ja kauhu" -osastoon.

Myös suomennoksien oudot nimet jaksavat kummastuttaa. "Sota ilman sankareita" kuulostaa kyllä hyvältä suorana käännöksenä englanniksi (War without Heroes), mutta mitä vikaa olisi ollut alkuperäisissä nimissä "Kunnianarvoisa koulupoika" tai "Smileyn väki"? Kustantamon markkinointiosastolla on taitanut olla turhan yksioikoisia ajatuksia siitä, mikä uppoaa kirjojen ostajiin, mikä ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti