Uudessa maailmassa

Katja Kettu: Rose on poissa   |

Kirjan kertoja on Lempi, fintiaani. Hänen äitinsä Rose katosi 45 vuotta sitten ja isä, suomalaistaustainen muistisairas Ettu, yrittää yhä löytää intiaanivaimonsa. Muita keskeisiä henkilöitä ovat Suomesta 1900-luvun alkupuolella muuttanut Heinari ja hänen vaimonsa Helmi, Helmin äiti Patti, Jim Harmaaturkki, Rosen veli Puukko-Matt sekä Korva-Mike Björnsson.

Lempissä yhdistyneet monet kulttuurit – tai kulttuuristen juurien puuttuminen – heijastuvat kieleen, jossa on sanoja sekaisin eri murteista. Voi olla monta mieltä siitä, kuinka onnistuneesti.

Normaaliproosalla kirjoitetut jaksot ovat aivan luettavia, mutta eivät ihmeemmin poikkea kevyistä romanttissävyisistä vastineistaan, joita kirjakauppojen hyllyt ovat pullollaan.

Osin omatekoisista, oudoista, ontoista, tavanomaisista sanoista on koostettu viihdyttävä juoni. Teemoina ovat mm. naiseus, himo ja intiaanien kohtelu; tapahtumina tyttöjen katoamiset sisäoppilaitoksista, Rosen mystinen häviäminen 1970-luvulla sekä Lempin ja Jim Harmaaturkin rakkaustarina.

Uudessa maailmassa pitäisi vallita oikeudenmukaisuuden, mutta ei vallitse. Ihmiset näyttävät tasa-arvoisilta, mutta eivät ole. Ihmisten oletetaan kohtelevan toisiaan oikein, mutta eivät kohtele.

Mystiikalla selitettyä Rosen katoamista lukuun ottamatta romaanin tapahtumat voisivat olla mahdollisia oikeassakin maailmassa, ja useimmat myös ovat. Toisaalta kaunokirjallisuuden suhde todellisuuteen on tietysti aika vähämerkityksistä, paitsi silloin kun kerrotaan todellisista paikoista, tapahtumista ja henkilöistä.

Tunne ja mystiikka pysyvät jokseenkin hallinnassa, mutta välillä teksti – kirjassa mainitun faktantarkastajan panoksesta huolimatta – kompastelee todellisen elämän nimiin ja ilmiöihin. Tämä ei tietystikään haittaa sellaista lukijaa, joka ei tiedä tai välitä miten kirjoitetaan Dilaudid tai Buffy Sainte-Marie. Syyskuun 11. päivän hyökkäys 2001 yhdistyy yhtä lailla 2010-luvun ISIS:iin kuin Al Qaidaan. Niinpä. Mitä välii, ihan sama, terroristi kuin terroristi.

Teoksen muoto päivättyine lukuineen ja vastaanottajan nimineen muistuttaa kirjeromaania, mutta varsinainen kirjeromaani se ei ole. Suurin osa luvuista on Lempin mietteitä tai tilitystä Jim Harmaaturkille siitä mitä sattui tai tuli mieleen 2018, osa taas Rosen 1973 Lempille kirjoittamaa kertomusta silloisista tapahtumista.