Mitä on valokuvaus?

Susan Sontag: Valokuvauksesta

Amerikkalaisen kirjoittajan ja filmintekijän Susan Sontagin (1933–2004) valokuvausesseet (1973–77) julkaistiin kirjan muodossa 1977 (On Photography, suom. 1984). Teos herätti ilmestyttyään pääosin myönteistä huomiota ja sitä pidetään yhä merkittävänä.

Valokuvauksesta sisältää kirjoitukset Platonin luolassa, Valokuvien synkeä Amerikka, Alakuloisia aiheita, synkkämielisiä näkyjä, Näkemisen sankaruus, Valokuvien evankeliumit ja Kuvamaailma. Esseet ovat yhtä lennokkaita kuin otsikkonsa, mutta valokuvaamisen ja valokuvien todellisuutta on normaalin lukijan vaikea löytää niistä, varsinkin koska selkeys ja helppolukuisuus eivät ole tekstin olennaisimpia piirteitä. Toisaalta, jos jaksaa paneutua tekstin karikoihin, sieltä saattaa löytää mielenkiintoisiakin uusia näkökulmia ja ajatuksia.

Kirjaa lukiessa selviää, että aiheena eivät ole valokuvat vaan se, mitä toiset ovat kirjoittaneet valokuvaajista ja valokuvista sekä mitä kuvaajat ovat merkinneet muistiin omasta työstään. Tekstit ovat siis ensisijaisesti kirjallisuusesseitä eikä niissä juurikaan pyritä valokuvien omaperäiseen analysointiin.

Sontag tuo esille valokuvaamisen erilaisia painotuksia 1800-luvulta lähtien ja kertoo, kuka on aikoinaan esitellyt käsityksiään valokuvaamisesta. Kirjassa annetaan ymmärtää "valokuvaajien" olleen joskus sitä, joskus tätä mieltä esimerkiksi valokuvauksesta taiteena tai valokuvauksen ja tekniikan välisestä suhteesta, vaikka kysymyksessä ehkä on vain yhden tai muutaman valokuvaajan johonkin painotuotteeseen tai muistiinpanoihin ikuistettu mielipide.

Pääosin kirjallisiin lähteisiin tukeutuminen on painottanut myös kohteiden valintaa sellaisiin kuvaajiin, joiden työstä on saatavana kirjallista materiaalia. Painotuotteisiin on päätynyt tietoja vain harvoista kuvaajista, ja he eivät välttämättä ole merkittävimpiä. Hyvät valokuvaajat ovat saattaneet selittää suhdettaan ympäristöönsä mielummin kuvillaan kuin kirjoituksillaan. Paikka paikoin teksti vilisee melko tuntemattomien kuvaajien nimiä; on ehkä kriitikolle tunnusomaista ylimielistä röyhkeyttä, että hänen mielestään lukijan pitäisi tuntea kaikki ne alan toimijat, joista kirjoittaja on sattunut lukemaan.

Valokuvauksesta ei siis käsittele sitä, miltä valokuva näyttää tai miten se on otettu, vaan lähinnä valokuvien merkitystä ja niiden muuttuvaa luonnetta. Sontag ei kuitenkaan näytä havainneen läpi aikakausien samana säilynyttä valokuvaamisen syvintä ydintä, ehkä siksi että siitä ei ole lähdekirjoissa mainintoja. Niinpä esimerkiksi kuvien ottamisen ja toisille näyttämisen tärkein merkitys ihmisten yhteenkuuluvuuden ylläpitäjänä ja lujittajana on jäänyt lähes täysin vaille huomiota.

Kirjaan on poimittu joitakin mielenkiintoisia havaintoja. Kuvaaja voi joko ottaa osaa johonkin konfliktiin tai ottaa siitä kuvan, molemmat ovat harvoin mahdollisia. Tai korkean työmoraalin maista (esim. USA, Japani, Pohjois-Eurooppa) lähteneille turisteille valokuvaaminen antaa tunteen siitä, että tehdään jotakin eikä vain olla laiskoina ulkomailla. Todellisuudessa nämä ovat kuitenkin vain oletuksia, joita ei koskaan liene osoitettu oikeiksi maiden välisin selvityksin. Sama koskee sanojen massaan kätkettyjä rusinoita valokuvaamisen suhteesta proosaan ja runouteen – saattaa olla niin, kuin Sontag kirjoittaa tai sitten ei. Mielipiteitä maailmaan mahtuu.

Kaikissa luvuissa on jokin teema, mutta teksti ei malta pysyä siinä, vaan hyppelehtii jatkuvasti sivupoluille. Sontag pyrkii ilmaisemaan asioita ja niiden välisiä suhteita omaperäisellä tavalla, joka vakuuttaa lukijan kovin harvoin. Alkuperäisteoksen kieli on kuitenkin saattanut olla yksi tekijä, joka on tuonut mainetta tälle esseekokoelmalle ja ehkä alkuperäisteksti voisikin olla miellyttävämpää luettavaa kuin turhan sanatarkasti rakennettu käännös.

Harvoin näkee takakansitekstin irrottelevan niin villinä karikatyyrinä kuin tässä kirjassa. On Photography on toki aikanaan ollut merkittävä kirja, mutta tämä kriitikkoslangilla luotu mainokseksi tarkoitettu ylilyönti tuntuu nykytodellisuudelle kovin vieraalta.