7. helmikuuta 2013

Maailmansota brittiläisin silmin

Antony Beevor: Toinen maailmansota

Iso aihe, paksu kirja
Englantilainen kirjailija, myös upseerina muutaman vuoden toiminut Antony Beevor on kirjoittanut useita bestsellereitä toisen maailmansodan historiasta. Hänen tunnetut kirjansa Stalingradin ja Berliinin taisteluista toivat sotahistoriaan myös yksittäisten ihmisten kokemukset.

Antony Beevorin viimeisin kirja Toinen maailmansota käsittelee aihettaan samalla tavoin. Pääpaino on sotajoukkojen tekemisissä, mutta Beevor kertoo myös komentajien ja poliitikkojen alhaisistakin motiiveista ja karkeista erehdyksistä, joiden seurauksista saivat kärsiä siviilit ja tavalliset sotilaat.

Maailmansodan suurimman konnan rooli kuuluu monen mielestä Adolf Hitlerille, koska hän aloitti sodan Euroopassa. Kuitenkin Josif Stalin uhrasi valtionsa kansalaisia oman asemansa varmistamiseksi vähintään yhtä piittaamattomasti sekä ennen sotaa että sen aikana. Stalin oli 1930-luvulla puhdistanut armeijan pätevistä upseereista, minkä takia hän yritti viimeiseen asti välttää sotaa Saksan kanssa. Kun se sitten 1941 alkoi, Stalinin kuultiin sanovan sotilasjohdon kokouksessa: "Lenin perusti valtiomme, ja me olemme tyrineet sen." (s. 232)

Beevorin Toinen maailmansota kertoo myös meidän suomalaisten huonosti tuntemista sotatapahtumista Kiinassa, Tyynellämerellä ja Pohjois-Afrikassa. Pääpaino on silti Euroopassa ja erityisesti Britannian roolissa. Ennen Normandian maihinnousua 1944 Britannia soti lähinnä merillä, mutta sodan alkuvaiheen raskaat ilmapommitukset olivat saarensa suojassa asuneille briteille melkoinen shokki. Niinpä kun Britannia alkoi saada käyttöönsä riittävästi lentokoneita, ilmavoimat aloittivat amerikkalaisten tuella armottomat Saksan kaupunkien pommitukset, joilla ei ollut mitään sotilaallista merkitystä. Tämän maailmansodan suurimman yksittäisen sotarikoksen toteuttamisessa kunnostautui varsinkin englantilainen ilmavoimien kenraali Arthur Harris, 'butcher Harris'.

Sodan aikana ja sen jälkeen levisi lehtien ja kirjojen kautta kertomuksia voittajavaltioiden etevistä kenraaleista, joista joku ehkä saattaa muistaa brittiläisen Montgomeryn ja amerikkalaisen Mac Arthurin. Historia kuitenkin osoittaa, että kumpikaan ei ollut kovin etevä ammatissaan, mutta sen sijaan julkisuuskuvaansa  he osasivat hoitaa erinomaisesti.

Beevor sai aikaisemmista kirjoistaan kritiikkiä Venäjältä muka natsimielisyydestä, koska hän oli julkaissut neuvostoraporttien tietoja neuvostosotilaiden hirmutöistä Saksassa. Ehkä tästä syystä näistä asioista kerrotaan tässä kirjassa aika vähän, mutta saksalaisten ja japanilaisten julmuuksista sitäkin enemmän. Beevor sisällyttää sotatapahtumiin myös miljoonien juutalaisten tappamisen. Sen sijaan hän lähes unohtaa jokseenkin yhtä monet kommunistit ja sosiaalidemokraatit, romanit, homot, mielisairaat, kehitysvammaiset ja muut, joka myös kohtasivat loppunsa Kolmannen valtakunnan tuhoamiskoneistossa.

Suomen tapahtumia kirja käsittelee hyvin niukasti. Talvisota saa osakseen kolmisen sivua, jatkosota muutaman maininnan sivulauseissa. Vain epäsuorasti tulee esille Stalinin aie valloittaa miljoona-armeijallaan koko Suomi – sekä sen mukana ruudin valmistukselle tärkeä selluloosantuotanto ja Leningradin tarvitsema koskien sähkövoima. Liittoutuneiden tarvikeavusta Neuvostoliitolle kerrotaan hieman ja esimerkiksi amerikkalaisilla kuljetusvälineillä olikin jonkinlaista merkitystä sodankäynnille. Myös aseita toimitettiin Suomen silloiselle vihollismaalle. Isäni kertoman mukaan hän sai kerran rintamalla haltuunsa alas ammutun neuvostolentäjän amerikkalaisvalmisteisen revolverin.

Beevorin kirjoittamistyyli on helppolukuista ja myös käännös on hyvää työtä. Sellaiselle, joka hahmottaa maailman mieluimmin karttojen avulla, on kirjassa melko runsaasti aineistoa, mutta siitä huolimatta saattavat jotkut paikannimet jäädä roikkumaan ilmaan. Kirja ei selitä sotilaallisten organisaatioiden perusasioita, joten lukijan on selvitettävä muualta, mitä tarkoittaa armeijaryhmä, armeija, armeijakunta, divisioona jne. sekä miten ne on esitetty kirjan kartoissa. Sitä, mitä karttojen kuviot tarkoittavat todellisuudessa, voi yrittää hahmottaa muistamalla, että Saksan itärintama 1941 muodostui yli 5 miljoonasta sotilaasta ja sekä Saksan että Neuvostoliiton koko väestöstä useampi kuin yksi 25:stä (4,4 %) kuoli sodan takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti