31. joulukuuta 2016

Tunnollisen miehen syndrooma

Matti Rönkä: Viktor Kärppä -sarja


Venäläisessä passissa sukunimenä on Gornostajev, mutta paluumuuttajalla on myös suomalainen henkilöllisyys ja passi. Helsinkiin asettunut Kärppä (kärppä = 'горностай', 'gornostai') hankki elantonsa aluksi satunnaisilla keikoilla, joissa hän voi hyödyntää kieli- ja muita taitojaan sekä venäläisiä kontaktejaan. Alkuvuosina Kärpän työnantajana oli lakia luovasti soveltavia venäläisiä liikemiehiä, joista hän kuitenkin kernaasti olisi halunnut eroon.

Hämäräbisnekset tuntuvat pahalta varsinkin Viktorin avovaimosta Marjasta, joka vähitellen alkaa työllistää Venäjältä tänne muuttaneita naisia omiin hoiva-alan hommiinsa.

Marjan lisäksi muita Kärpälle tärkeitä ihmisiä ovat hänen äitinsä sekä pieni Anna-tytär, joka oli saanut nimensä Kärpän äidin mukaan. Äiti asui kuolemaansa asti Karjalassa Sortavalan lähettyvillä. 

Venäjän-puoleinen Karjala tuntui pitkään Kärpän varsinaiselta kotiseudulta, missä hän vieraili tiuhaan. Siellä on asunut hänen sukunsa isoisästä lähtien, joka 1920-luvulla oli salaa lähtenyt rakentamaan työläisten paratiisia. Kovista leiri- ja muista kokemuksista huolimatta Gornostajevin suku oli selvinnyt kohtuullisen hyvin. Jotkut sukulaisista olivat luoneet uraa KGB:ssä sekä sen seuraajissa ja sisarjärjestöissä; myös Viktor oli armeija-aikanaan saanut vakoojakoulutuksen. 

Vähitellen GRU:n koulutus ja suvun maine alkoivat olla haitaksi, sillä Venäjän suurlähetystössä Gornostajevia pidettiin heidän käskyläisenään, jolle sopi antaa satunnaisia tehtäviä. GRU-taustaisesta suvusta oli nyt hyötyä, kun Kärppä halusi pyristellä eroon näistä toimeksiannoista.

Venäjän viranomaiset, diplomaatit, vakoilijat, liikemiehet ja rikolliset ovat Kärppä-kirjoissa usein tiukasti toisistaan riippuvaisia, eikä rajaa eri organisaatioiden välillä aina ole. Myöskään suomalaiset virkamiehet eivät välttämättä ole sellaisia lahjomattomia pulmusia kuin yleensä oletetaan. Jotkut Kärpän kanssa asioivat byrokraatit yrittävät vaatia omaa siivuaan itätaustaisen urakoitsijan rakennusprojekteista.

Viktor Kärpälle on turha yrittää isotella, vaikka hän ei itse turvaudukaan väkivaltaan; tappajan näköinen olemus riittää. Kärppä haluaa vain tehdä ja elää oikein sekä pitää omistaan huolta. Salapoliisi- ja muihin selvittelytöihin hän ajautuu useimmiten muita auttaakseen, vaikka muut hommat saattaisivat olla kannattavampia ja vähemmän stressaavia.

Kärpällä on oma kotipoliisinsa, atari-tutkija Korhonen, joka  käyttää Kärppää tiedonantajanaan selvitellessään itärikollisuutta. Korhonen näyttää olevan parantumaton huulenheittäjä, jonka suusta lähtee solkenaan puujalka- ja muita vitsejä. Vitsit kuitenkin peittävät alleen aivan toisenlaisen Korhosen: vakavan, ahdistuneen, uskonnollisen. Tosi ystävän.

Viktor Kärppä -kirjojen kieliasu on hyvää ja ilmeikästä, joskus toteavan karua kuin uutistenlukijan sanoma. Toimintakohtausten kuvaamisessa kirjat eivät ole aina parhaimmillaan, mutta se ei ihmeemmin haittaa muusta tekstistä nauttimista. Tapahtumien kehittelyyn löyhästi liittyvät muutaman sivun novellit ovat joskus loistavia, esimerkiksi "Tappajan näköisen miehen" alku tai "Isä, poika ja paha henki" -kirjaan sisältyvä kertomus Paavo Vatasen löytymisestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti