29. toukokuuta 2016

Hume, Kant ja 'Laatu'

Robert M. Pirsig: Zen ja moottoripyörän kunnossapito


Tämä kirja tunnetaan kai parhaiten käsikirjoituksen ohdakkeisista vaiheista. Pitkälti toista sataa kustantamoa hylkäsi outona pitämänsä kirjan, kunnes lopulta 1974 yksi otti riskin – ja ihmetteli sitten kirjan miljooniin kappaleisiin ulottunutta myyntimenestystä.

Kirjan runkona on parin viikon moottoripyörämatka, jonka kertoja teki 11-vuotiaan poikansa ja tutun pariskunnan kanssa. Tältä osin kirja vaikuttaa tavalliselta matkakertomukselta, miksei myös tarinalta isän ja pojan suhteen kehittymisestä. Menneisyyden haamuna kurkkii isän aikaisempi minä mielisairaalaan joutuneena filosofian – tai oikeastaan retoriikan ja viestinnän – opettajana.

Pala palalta kertomuksen kuluessa kirjoittaja selvittelee omaa ja matkatovereidensa suhdetta maailman ilmiöihin, erityisesti tekniikkaan, mitä tarvitaan esimerkiksi moottoripyörän kunnossapidossa. Ongelmat johtuvat siitä, etteivät ihmiset halua ymmärtää kokonaisuuksien toimintaa vaan tyytyvät siihen, miltä jokin näyttää tai tuntuu. Matkatoveri on rumpali, jossakin mielessä taiteellinen luonne, joka ei missään tapauksessa halua tietää mitään moottoripyöränsä toiminnasta tai puuttua sen huoltoon ja jota nykyajan teknisyys ahdistaa. Kirjoittaja sen sijaan haluaa pitää itse huolta pyörästään muun muassa siksi, että korjaamoissa ei aina suhtauduta töihin riittävän vakavasti ja ajatuksella.

Jotta huolto tai korjaus tai mikä tahansa tehtävä onnistuisi, tekijän täytyy sisäistää tehtävänä oleva työ ja keskittyä siihen. Tämä on yksi edellytys sille, että työ voisi olla hyvää ja laadukasta tai että, kirjan terminologian mukaan, työssä on 'laatua'. Tällainen 'laatu'-sanan käyttö vaikuttaa suomen kielessä aika oudolta, kun tarkoitetaan kunnollisuutta, erinomaisuutta, arvokkuutta tai hyvyyttä, oikeastaan kreikan kielen arete-termin vastinetta. Toisaalta kirjoittaja määrittelee, että 'laatu' tarkoittaa samaa kuin 'olemus' tai 'luonne', aivan kuin suomessakin. Monin paikoin tuntuu, että kirjoittajalla ei aivan ole tämän keskeisen sanan käyttö hallussaan. Termien erilaiset merkitykset saattavat johtua myös siitä, että välillä kirjoittaja kertoo sen hetkisistä ajatuksistaan, välillä nuoremman minänsä käsityksistä.

Kirjoittaja tai hänen aikaisempi minänsä kiertelee ja kaartelee tätä laatu-termiä Humen, Kantin ja muiden filosofien ajatusten pohjalta. Hän päätyy mystiikan kautta siihen, että sitä ei voi määritellä, mutta jokaisen pitäisi tuntea, jos jossakin on 'laatua'. Tämä onkin lähes itsestään selvää, jos tuon laatu-sanan tilalle vaihdetaan esimerkiksi sana 'hyvyys' tai 'kunnollisuus'. Tuntuu, että kirjoittaja tai hänen nuorempi minänsä on yrittänyt tehdä yksinkertaisesta asiasta tarpeettoman monimutkaisen. Sen sijaan kirjoittajan pohdiskelut esimerkiksi tieteellisestä menetelmästä – mihin tahansa ilmiöön voi soveltaa äärettömän monta hypoteesia, joista yksi valitaan 'oikeaksi' – vaikuttavat niihin ensi kertaa tutustuttaessa mielenkiintoisilta. Tätä voi soveltaa myös laadun määrittelyyn.

Tämä kulttikirjaksi mainittu teos suomennettiin vasta 1986. Muuten sujuvan suomennoksen teknisten ja filosofisten termien käännökset ovat menneet metsään kiusallisen usein. Tekstistä jää paikka paikoin mielikuva, että paneutuminen kirjoitetun merkitykseen on käännöksessä jäänyt turhan pinnalliseksi. Enemmän 'laatua' ei olisi ollut pahitteeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti