Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys |
José Arcadio Buendía haluaa lähteä Macondosta, mutta ei pääse lähtemään, koska vaimo ei halua. Toinen José Arcadio Buendía kyllästyy kaksintaistelussa tappamansa miehen kummitteluun ja lähtee Riohachasta vaimoineen. Oikeastaan tämä jälkimmäinen José Arcadio Buendía taisi elää aikaisemmin kuin edellinen, mutta ei kai sillä ole niin väliä.
Buendíat ja heidän naapurinsa elävät sukupolvi toisensa jälkeen Macondossa omissa oloissaan eristyksissä muusta maailmasta. Joskus kylään tulee muukalaisia kertomaan kaukaisten seutujen ihmeistä tai perustamaan baaniplantaaseja, joskus joku macondolainen lähtee maailmalle tai taistelemaan vanhoillisten sotilaita vastaan. Niinpä tämän tästä toistuu lukemattomien miesten kohdalla "Vuosia myöhemmin, seisoessaan teloitusryhmän edessä, hän muisti ..."
Maaginen realismi on ristiriitaisuutensa takia hyvä mainosfraasi. García Márquezin tarinoissa on harvoin magiaa tai maagisuutta, enemmänkin sellaista mitä tapahtuu harvoin todellisuudessa, mutta tapahtuu silti. Maagisuus saa korvilleen realisuudesta, paitsi mitä nyt joskus kuolleet käyvät tervehtimässä eläviä tai jotain. Yliluonnolliset ilmiöt pukeutuvat jokapäiväisyyden viittaan ja todellisuutta tirkistellään mystiikan rillien lävitse.
Miksi tämä uskomaton tarina suvun vaiheista on kirjoitettu? Siksikö, ettei siinä oikeastaan ole mitään kummallista? Yleensä miehet toimivat ja naiset myötäilevät paitsi jotkut, jotka poikkeuksena vahvistavat säännön. Muutenkin kirjan henkilöt ajattelevat ja käyttäytyvät Latinalaisen Amerikan yläluokalle ominaiseen tapaan välittämättä muusta kuin itsestään.
Tuntemattomasta syystä jotkut henkilöiden erisnimet on suomennettu, kuten 'Ilmestys' ja 'Franciso Mies' [p.o. Francisco El Hombre]. Muutenkin suomennoksessa on siellä täällä pientä huolimattomuutta, joka ei kuitenkaan oleellisesti vähennä kokonaisuuden arvoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti