Perhonen neulassa

Juha Seppälä: Takla Makan

"Takla Makanin" juoni on nopeasti kerrottu. Syöpää sairastava insinööri muuttaa eläköidyttyään pikkukaupunkiin. Hänen vaimonsa ei tunne häntä kohtaan mitään ja haluaa eron. Hän käy labran tutkimuksissa, sädehoidossa ja kemoterapiassa ja tapaa vanhan opiskelutoverinsa, joka myöhemmin tekee itsemurhan. Baarissa hän tutustuu itseään 40 vuotta nuorempaan naiseen ja suhde muuttuu vähitellen intiimiksi.

Tässä on kertomuksesta suunnilleen kaikki ja ei yhtään mitään.

Entisestä elämästään irrottautunut kertoja pohtii itseään menneisyydessä, nykyisyydessä ja jäljellä olevassa tulevaisuudessa. Mikä on hänen asemansa ja sijaintinsa – oleellinen kysymys maanmittausinsinöörille. Mittaako GPS ihmisen sijainnin riittävän tarkasti? Riittääkö olemassaolon tai edes sijainnin osoittamiseen se, että näkyy valokuvassa? Vai onko ihmisen merkitys hänen suhteessaan muihin? Kaikki, mitä ihmiselle tapahtuu, auttaa määrittämään häntä ja hänen paikkaansa maailmassa. Toisaalta liika varmuuskaan ei ole hyväksi: perhosen pysyvän paikan voi tietää vain silloin, kun se on kiinni neulassa.
– Otetaanpa tähän väliin merkityksetön detalji: mikä on se pikkukaupunki, jossa kertoja elää? Wikipediaan kirjaesittelyn kirjoittaneen asianharrastajan mielestä se on "Kouvolan tyyppinen", mutta kirjassa mainitut kaupungin piirteet voisivat paremmin sopia kirjailijan kotikaupunkiin Poriin.

Seppälä ei selosta henkilönsä tunteita, mutta avainkohtausten luomat mielteet tulevat julki lyhyinä kuvauksina Takla Makanin luonnosta. Kertojan mielen vastine Takla Makan on suunnaton ja vihamielinen aavikko, mihin saattaa mennä mutta josta ei pääse pois. Toisen ihmisen huomio tai orastava rakkaus saa autiomaan puhkeamaan kukkaan, paha olo ja ahdistus tuo näkyviin käärmeet ja skorpionit. Kertoja panee merkille ihmisten heikkouksia, mutta yleensä vain muissa, ei itsessään.

Modernia omaperäistä otetta kerrontaan tuovat monet elementit. Lyhyet, virkkeen mittaiset kappaleet – aforismi aforismin perään – ovat rankkoja lukijalle, epäilemättä vielä enemmän niiden kirjoittajalle. Ne ovat hyvä tehokeino korostamassa suuria tunteita tai merkittäviä oivalluksia, mutta vähempikin olisi riittänyt. Kertoja kommentoi juuri kirjoittamaansa tekstiä tai kirjan toista kertomusta, vakuuttaa tuhoavansa tekstin ja jossakin vaiheessa ukkonen rikkookin tietokoneen johon kirjan teksti on tallennettu. Tämä, kuten moni muukin kertomuksen kohta tuntuu epäloogisuudessaan oudolta insinööri-kertojalle, joka muuten määrittää olemistaan ja elämistään tiukan asiallisesti. Opinnot ja ammatti eivät tietystikään estä taipumusta mystiikkaan ja satunnaiseen uskonnollisuuteen.

Kirjan loppuosan "Ristin tie" on tavallaan jatkoa "Takla Makanille", tavallaan sen rinnakkaiskertomus. Se tarkastelee samaa elämän illan teemaa ja käyttää samaa Takla Makan -symboliikkaa, joskin niukemmin.

Juha Seppälän kirja on aika suppea, mutta sen lukemiseen kannattaa uhrata riittävästi aikaa ja ajatuksia.