7. toukokuuta 2014

Täydellinen tulkki

John Le Carré: Pakanalaulu

Vakoilukirjallisuuden mestarin pysyviä teemoja ovat päähenkilön pettymys ja sen ruokkima petos. Pettäminenhän on koko vakoiluinstituution ydin, ja jos oma työnantaja ei ole luottamuksen arvoinen, myös sen pettäminen sopii kuvioon. Jopa lahjomattomuuden symboli, neuvostovakoilun mystinen päällikkö Karla pettää lopuksi maansa "Värisuorassa".

Toinen John Le Carrén vakioaihe on tiedusteluorganisaatioiden tehottomuus ja korruptio, pyrkiminen muuhun kun isänmaan edun ajamiseen. Nämä teemat yhdistyvät Le Carrén "Pakanalaulussa" ("The Mission Song" 2006).

Kirjan kertoja ja päähenkilö Bruno Salvador – Salvo – antaa itsestään korostetun hienostuneen ja sivistyneen kuvan, johon hänellä tietysti on oikeus. Lähetysasemilla ja muissa kirkon laitoksissa kasvaneella Salvolla on selkeä käsitys omasta erinomaisuudestaan tulkkina ja harvinaisten afrikkalaiskielten taitajana. Tähän mennessä hän onkin omilla ansioillaan päässyt kohoamaan Britannian sosiaalisessa hierarkiassa korkeammalle kuin Kongossa syntyneeltä puoliveriseltä osaisi odottaa. Huipputulkin status ei kuitenkaan estä satunnaisia loukkauksia ja ainaista alentuvaa suhtautumista, joka näkyy mitä erilaisimmissa tilanteissa. Silti Salvo on ennen kaikkea brittiläinen, jolle Britannian etu on muiden edellä.

Täydellisen tulkin ei tule kärsiä tunnonvaivoista, vaikka häntä käytetään helpottamaan liike-elämän lahjontaa, veronkiertoa tai muita petoksia. Puolustusministeriön herra Andersonin pyytäessä tai vaatiessa Salvoa kiireiseen tehtävään muutaman päivän kehitysapukokouksen tulkiksi, hän ei juurikaan vastustele. Pian tilanne tulee liian henkilökohtaiseksi Salvolle, kun neuvottelun kohteeksi osoittautuukin, ei suinkaan kehitysapu tai Britannian edut, vaan jälleen uusi vallankaappaus ja Kongon luonnonvarojen ryöstö jollekin liikeyritykselle. Salvo muuttuu kaksivärisestä, liian hyväkuuloisesta seeprasta kongolaiseksi isänmaanystäväksi ja kärsii seuraukset.

Le Carrén kirjoissa on joskus kertoja, joka tuo tarinaan lisäsävyjä. Esimerkiksi erinomaisessa "Russia Housessa" (jolle kustantaja on valinnut aivan uskomattoman naiivin suomalaisen nimen "Sankari vai vakooja") kertojana on taustaltaan lähes tuntemattomaksi jäävä Palfrey. Suurin osa "Russia Housen" tekstistä on kuitenkin normaalia kerrontaa, jonka lähteenä uskotellaan olevan muiden henkilöiden selostus tapahtumista.

"Pakanalaulun" tarina on varsinkin alun muistelmajaksoissa upeata epiikkaa, joka on saanut kypsän taustan kirjailijan 75 silloisesta ikävuodesta. Le Carrén maailma on varsin raadollinen eikä siinä juurikaan ole syytä optimismiin; pessimisti (tai realisti) voisi ajatella, että hänen maailmankuvansa on realistinen. Myös Le Carrén  kirjojen rakkausteemoissa korostuvat enemmän menetys kuin menestys eikä "Pakanalaulu" ole poikkeus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti