20. joulukuuta 2011

Ajurit kanttuvei

Kun tietokone kolmisen vuotta sitten oli uusi, kaikki tapahtui nopeasti ja täsmällisesti. Aika pian kuherruskuukauden jälkeen se alkoi hidastella käynnistyessään, ajan mittaan yhä enemmän. Nyt lopulta pari kuukautta sitten nettiyhteys katkesi kokonaan. Ehkä kone oli pahoittanut mielensä jostakin, jonka olin kirjoittanut tai lukenut kuvaruudulta.

Windowsin mukaan kaiken pitäisi olla kunnossa, jopa langaton nettiyhteys paikalliseen reitittimeen toimii sen mielestä täydellisesti. Vaan eiväthän yhteydet oikeasti toimi. Windowsin Laitehallinnan luettelossa on puolisen tusinaa keltaisia huomiomerkkejä osoittamassa, että kaikki ei nyt ole ihan jees. Selitystekstin mukaan vikana on se, että ajurin päivitys ei onnistu. Yritin sitten päivittää ajurin Laitehallinnan kautta, jolloin kone aikansa raksutettuaan ilmoitti, että käytössä oleva ajuri on paras käytettävissä oleva. Paras käytettävissä oleva tarkoittaa, että parempaakaan ei ole. Kävin lävitse kaikki Laitehallinnan vialliseksi ilmoittamat ajurit, sama juttu kaikilla.

Hankkimani Windows-ajureiden asennusohjelma ilmoitti, että nämä puolen tusinaa ajuria puuttuvat kokonaan ja ehdotti ajureiden etsimistä netistä. Mutta kun nimenomaan nettiyhteys ei toimi! Katselin kuitenkin tarjontaa samaan koneeseen asentamani Ubuntun avulla. Ubuntun ajurit toimivat moitteetta, mutta Windowsin päivityksiä ei saanut ladattua Ubuntun kautta ainakaan Microsoftin sivuilta. Jos päivitys olisi normaali ohjelmapaketti, sen olisi kyllä voinut ladata ja siirtää sitten suoritettavaksi Windowsin puolelle. Mutta kun ei, niin ei.

Tietysti on vielä oma kysymyksensä, miksi nuo ajurit ovat sanoneet sopimuksensa irti. Täydellisestä asiantuntemattomuudesta kumpuavalla ehdottomuudella sanoisin, että syynä on joko emolevyn tai muun elektroniikkapiirin vika, tai sitten jokin mystinen ohjelmistovika. Elektroniikkapiirien vika tuntuu epätodennäköiseltä, kun kerran Ubuntun ajurit toimivat mainiosti. Sen sijaan Windowsin automaattiset päivitykset ovat saattaneet tuoda kuvioihin jonkin sellaisen piirteen, jota tietokonevalmistaja ei ole osannut ottaa huomioon kun se on liittänyt käyttöjärjestelmään omia ominaisuuksiaan. Virus lienee pois suljettu, koska olen aina käyttänyt virustentorjuntaohjelmaa.

Luonnollinen ratkaisu tässä vaiheessa olisi tietysti Windowsin uudelleenasennus. Koneen (Acer Aspire M3200) mukana ei kuitenkaan tullut mitään asennuslevykettä. Windowsin asennustiedostot ovat kyllä omalla osiollaan kovalevyllä, mutta palautusohjelma ei millään alkanut toimimaan huolimatta netistä löytyvistä selkeistä ohjeista.

Seuraavaksi pyrin kokonaan eroon tietokonevalmistajan hieman omaperäisistä ratkaisuista vaihtamalla käyttöjärjestelmän Vistasta vanhaan kunnon XP:hen (joka muuten vielä vuoden 2011 alussa oli suosituin Windowsin versio). Ostin kotimaiselta kauppasivustolta alkuperäisen, myyjälle tarpeettoman asennuslevykkeen ja nyt odottelen sen saapumista. Jatketaan tietokonesulkeisia sitten sen saavuttua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti